V
vierailija
Vieras
Työmarkkinat | Ennuste: Suuri työttömyys ei hellitä
Työttömyysaste supistuu ensi vuonna aavistuksen tästä vuodesta, mutta pysyy työ- ja elinkeinoministeriön ennusteessa yhä suurena.
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Eilen uutisoitiin tutkimuksesta, että etätyö antaa valtaa työnteijöille ja heitä on vaikeampi vahtia.Vaikka talous lähtisi nousukiitoon niin työttömyys tuskin hellittää vaan työnantajilta alkaa valitus että sopivaa työvoimaa ei ole tarjolla. On vain pitkäaikaistyöttömiä ja sen nyt "tietää" jokainen että puolen vuoden työttömyyden kohdalla henkilö menettää kykynsä edes avata työpaikan ovea ja vuoden työttömyyden kohdalla ei pysy enää edes soppalusikka oikeinpäin kädessä. Sitä valitusta odotellessa.
Ei nousta ei, mutta jotkut luulevat Suomen nousevan kunhan vain äänestää demareita, mutta eihän se niin mene, vaan edessä on perikato.Näinhän se on että tämän hallituksen aiheuttamasta suosta ei niin vain noustakaan.
Se taidat olla sinä, joka uskoo muiden luulevan Suomen nousevan vain demareita äänestämällä. Vähän niinkuin sellainen olki-ukko sinulle. Positiivista seuraavassa hallituksessa on se, ettei persuja ole keksimässä aina vain uusia ideologisia tapoja kurjistaa oloja.Ei nousta ei, mutta jotkut luulevat Suomen nousevan kunhan vain äänestää demareita, mutta eihän se niin mene, vaan edessä on perikato.
Suomi on aina elänyt teollisuudella ja viennillä. Kuluttamiseen yllyttäminen on yhtä tyhjän kanssa. Ei Suomi lähde nousuun sillä, että fanitetaan jääkiekkoa ja käydään useammin kampaamossa tai parturissa. Sama puheenaihe tänään Yle aamun talouskeskustelussa. Suomea on turha verrata Tanskaan, jossa asuu iloisia ihmisiä toisin kuin meidän mörkölässä.Ei nousta ei, mutta jotkut luulevat Suomen nousevan kunhan vain äänestää demareita, mutta eihän se niin mene, vaan edessä on perikato.
Ei nousta ei, mutta jotkut luulevat Suomen nousevan kunhan vain äänestää demareita, mutta eihän se niin mene, vaan edessä on perikato.
Hallitus vaihtuu jokatapauksessa.Ei nousta ei, mutta jotkut luulevat Suomen nousevan kunhan vain äänestää demareita, mutta eihän se niin mene, vaan edessä on perikato.
Toisaalta Sipilän kauden TEM tuskin ennusti oikein Rinteen-Marinin kauden 117 000 uutta työllistä tai Marinin kauden mittaushistorian korkeinta työllisyysjytkyäkään.![]()
Työmarkkinat | Ennuste: Suuri työttömyys ei hellitä
Työttömyysaste supistuu ensi vuonna aavistuksen tästä vuodesta, mutta pysyy työ- ja elinkeinoministeriön ennusteessa yhä suurena.www.hs.fi
Pahanilmanpersujen ja ankeuttajakokkareiden ahdistavasta ilmapiiristä pitää päästä, ja siitä päästään nimenomaan äänestämällä ahkerasti demareita. Muistakaa että jokaisen nukkuvan äänestäjän ääni menee lyhentämättömänä kokoomuksen ja RKP:n ääniosuuden nousuun.Ei nousta ei, mutta jotkut luulevat Suomen nousevan kunhan vain äänestää demareita, mutta eihän se niin mene, vaan edessä on perikato.Näinhän se on että tämän hallituksen aiheuttamasta suosta ei niin vain noustakaan.
Pahanilmanpersujen ja ankeuttajakokkareiden ahdistavasta ilmapiiristä pitää päästä, ja siitä päästään nimenomaan äänestämällä ahkerasti demareita. Muistakaa että jokaisen nukkuvan äänestäjän ääni menee lyhentämättömänä kokoomuksen ja RKP:n ääniosuuden nousuun.
No sitten hallituksessa istuu muita puolueita "keksimässä aina vain uusia ideologisia tapoja kurjistaa oloja".Positiivista seuraavassa hallituksessa on se, ettei persuja ole keksimässä aina vain uusia ideologisia tapoja kurjistaa oloja.
Ei, vaan keksimässä uusia tapoja lisätä hyvinvointia. Demarin ja perskokkareen ero.No sitten hallituksessa istuu muita puolueita "keksimässä aina vain uusia ideologisia tapoja kurjistaa oloja".
Lisätä hyvinvointia? Eikö ole mitään rotia.Ei, vaan keksimässä uusia tapoja lisätä hyvinvointia. Demarin ja perskokkareen ero.
Mitä "hyvinvointia" tulee lisää?Ei, vaan keksimässä uusia tapoja lisätä hyvinvointia. Demarin ja perskokkareen ero.
Mitähän hyvinvointia nyt Sdp:n, vasemmiston ja työväenliikkeen lue ay-liikkeen rakentaman pohjoismaisen hyvinvointivaltion mukana onkaan tullutMitä "hyvinvointia" tulee lisää?Ei, vaan keksimässä uusia tapoja lisätä hyvinvointia. Demarin ja perskokkareen ero.
Pitäisi riittää.Mitähän hyvinvointia nyt Sdp:n, vasemmiston ja työväenliikkeen lue ay-liikkeen rakentaman pohjoismaisen hyvinvointivaltion mukana onkaan tullut
Vasemmistoenemmistö 1958 ja työläisten joukkovoima synnyttivät hyvinvointivaltion
![]()
Vasemmistoenemmistö 1958 ja työläisten joukkovoima synnyttivät sosiaaliturvan
Kuva: Yrjö Lintunen (Kansan Uutisten Viikkolehti 30.4. 2008) Suomalaisen yhteiskunnan suunnasta käytiin kiihkeä taistelu 1950-luvulla. Oike...hirvasnoro.blogspot.com
Ay-liike on rakentanut suomalaista hyvinvointivaltiota
Ammattiyhdistysliike on saanut vuosien varrella aikaan yhtä ja toista. Jos ammattiliittoja ei olisi, ei meillä olisi läheskään kaikkia niitä oikeuksia, joita tänään pidetään itsestään selvinä. Näitä ovat muun muassa:
- Kahdeksan tunnin työpäivä
- Viisipäiväinen työviikko
- Kesäloma
- Lomaraha
- Talviloma
- Sairausjan palkka
- Ylityökorvaukset
- Työterveyshuolto
- Irtisanomissuoja
- Työttömyysturva
- Vuorotteluvapaa
- Äitiys- ja vanhempainvapaa
- Isyysvapaa
- Lapsilisät