M
M
Vieras
Ei oo totta!
Laskettu aika perjantaina. Viimeks oon saanu palka maaliskuun lopussa koska jäin äitiyslomalle.
Muutama viikko sitten kelasta joku muija soitti ja varmisti, että työnanataja ei maksa palkkaa äitiysloman ajalla. Ja sanoi, että asiat ihan kunnossa mutta ekat äippärahat tulee vasta päivää ennen laskettua aikaa. Eli koska to on pyhä niin huomenna. Pyysi sitten kun päätös on tullut postissa, soittamaan uudesta verokortista verotoimistoon jne.
No, minäpä ajattelin, että kait me 1,5 kk kituutetaan ilman rahaa. No nyt ei kuitenkaan mitään kirjettä ole KELAlta tullut ja soitin sinne.
Eipä ole rahaa tulossa ei ainakaan enää tällä viikolla. Jostain kiikastaa, puhelimessa nainen ei osannut sanoa mikä, koska hakemus oli oikein jätetty ja työnantaja oli aikjoa sitten ilmoittanut ne 6kk työtulot sinne!
Olen jo kerran vuokranantajalle soittanut, että maksan vuokran vasta 12.pv ja muillekkin kuten autolainanlyhennyksestä yms.
Rahaa tilillä 100,- ja ruokaa pitäs perheelle jostain pierasta. Mies aloitti uudessa työssä vasta toukokuussa ja on siis ollut ilman tuloja jo muutaman kuukauden. Palkka hänelle maksetaan vasta loppukuussa.