Alkuperäinen kirjoittaja harmaana edelleen:
Alkuperäinen kirjoittaja Tammikuu:
Alkuperäinen kirjoittaja nyt harmaana:
Se oli vauva-lehden palstalla. Muistaakseni vielä aikaa ennen aihevapaata kun oli yksi osio, jonka alla kirjoiteltiin. Toki saattoi olla jo av:n aikanakin en ole varma. No anyway, itse kirjoittelin siinä juuri siitä syystä kun tuli huudettua lapsille niin helposti ja pinna oli lyhyt. Silloin itselläni oli kaksi pientä lasta. Nyt oikeasti kauhulla ajattelen kuinka kireä ja väsynyt olinkaan tuolloin. Nyt nämä pikkulapset ovat jo 7- ja 9- vuotiaat ja meille tullut sen jälkeen vielä yksi pikkuinen ja nyt hermoja riittää vähän paremmin. Tosin välillä menee hermot sitten noiden isompien tappeluun ja esikoisella joka siis kohta 10 v taitaa olla joku esipuberteetti
Mutta siis, muistan sen oikein hyvin!
Ai, se oli sittenkin vauvalla. Mutta hyvä, etten ole sentään vaan uneksinut moista, kun joku muistaa ja vieläpä on alkuperäinen hermomuori
Ja hienoa kuulla, että se huuto ja väsymys ja kireys voi helpottaa.
Muistatko, mikä oli syy siihen, että se kirjoittelu loppui (vaikka toki aikansa kutakin)? Kun olin muistavinni, että syy siihen ei ollut vain kirjoittamisen lopahtaminen? Pistikö se ketju joidenkin "silmään liikaa"?
Juu, kyllä se kirjoittelun lopttaminen oli pitkälti sitä, että osa palstalaisista koki meidät niin hirviöinä ja uhkailtiin poliiseilla ja ip-osoitteiden jäljittämisellä ja vaikka mitä. Oikeastaan kukaan ei enää uskaltanut puhua, mitä oikeasti oli mieltä tai mitä sanonut tai vaikkapa tehnyt lapsilleen.
Sääli sinänsä, että monelle se olisi ollut varmasti henkireikä ja toisia tukien olisi voinut monta hermonmenetystilannetta välttääkin.
Itselle oli ainakin parasta tukea se, että oli niin paljon muitakin joilla se pinna paloi nopeasti ja väsyneitä äitejä oli paljon. Meitä oli monta, joiden miehet ei jostain syystä osallistuneet lastenhoitoon/kotitöihin (omani reissutöissä, joissa edelleen) ja sekin vaikutti paljon.
Sääli sinällään, että se lopahti. Uhkailu poliiseilla ei minusta ole kovin hyvä idea/ei johda mihinkään rakentavaan lopulta. Mutta joidenkin mielestä se kai sitten on sitä: "lasten etujen ajamista"(vaikka Suomikin lie pullollaan ihan oikeita tapauksia, joita pitäisi jonnekin ilmoittaa). Ymmärrän puuttumisen, jos kyseessä hakkaaminen/heitteillejättö/vahva humalatila/huumeet tms, mutta EN ymmärrä, jos joku myöntää väsymyksissään/ärtymyksessään huutaneensa/karjuneensa lapsilleen tai vain kokeneensa lapsensa liikaa vaativina ja tuskastuneensa heihin ja jatkuvaan, puuduttavaan arkeen heidän kanssaan. Arkihan ON rankkaa, ei mitään kristallinkirkasta, selkeää. Ja kun siitä arjesta on yksin vetovastuussa, koska puoliso ei osallistu kotitöihin, joko omien työkiireidensa tahi jonkin muun syyn takia, se ON sata kertaa rankempaa, se arki.
Kyllä minä jaksan ihmetellä mistä näitä täydellisyyksiä aina sikiää, jotka heti on ilmoittamassa jonnekin, kun joku kehtaa myöntää väsyvänsä arkeen, lapsiinsa, ja vielä KARJUVANSA. Ja kuka muuten lopulta toteennäyttää/sanoo sen, mikä esim. on henkistä väkivaltaa? Onko huutaminen sitä? Ja kuinka kovaa pitää huutaa, että se muuttuu henkiseksi väkivallaksi? Onko se syy ilmoittaa poliisille tms. tahoille? Mitä tämä ilmoittaja kuvittelee saavuttavansa, jos tekee siitä ilmoituksen? Lapsen etuako tässä ajetaan? Rohkenen epäillä. Ja eikös sitten uhkailukin ole luettava henkiseksi väkivallaksi?
Mutta jokatapauksessa: hieno juttu oli se hermomuorit. Rohkea ja tarpeellinenkin veto, että uskalsitte puhua tuntemuksistanne. Sääli siis, että vertaistuki loppui (toivon mukaan se sai jatkua jotain muuta reittiä) siksi että "pistitti joidenkin silmään". Itse, vaikka en huutaisikaan, en kokisi voivani muita siitä "huudosta käräyttää". Ne on ihan muut asiat, joista minä näen tarpeelliseksi tehdä ilmoituksia eteenpäin.
Ymmärtämystä minä haluan lähettää kaikille "hermoille" ja lapsilleen. Elämä on.... sitä, että voi joskus antaa armoa itselleen ja muille, ja ottaa ne silmälaput pois (varsinkin ns. uhkailijoilta).
Että meinaan siis vaan jankata tätä juttua.... B) Muistakaa ny joku :attn: 
