Hermot on niiiiin tiukalla, että ärähdän pienimmästäkin asiasta...

["äiti"]

3-vuotias uhmaikäinen lapsi inisee ja vänisee joka hemmetin asiasta, ihan sama mitä tekee niin alkaa jumalaton väninä ja ininä... itkee ja valittaa. Miehellä ja mulla on molemmilla hermot niin tiukalla, että voi räjähtää milloin vain. Mulla laittaa päreet palamaan ja suusta tulee ärräpäitä jo pelkästään sellaisten asioiden takia kuin a) jääkaapissa margariinirasia on väärällä hyllyllä ja b) matto on vinossa lattialla. Siis asiat, jotka ei edes liity lapseen mitenkään. Mutta jos lapsi vielä alkaa valittaa, niin sitten tosiaan kiehuu yli... tähän asti olen saanut hillittyä pahimmat menemällä viereiseen huoneeseen (tosin matkalla ärisen ja puhisen ja saatan toisinaan jopa huutaa lapselle), mutta kohta sekään ei enää onnistu vaan tiedä mitä tapahtuu. Nyt olen jo huomannut, että jos mies tai lapsi kysyy jotain normaalisti, niin mä saatan äkäisesti ärähtää "NOH?" sen sijaan, että ennen olisin vastannut nätimmin.

Joka asia on nykyään lapsen kanssakin vain negatiivista, siis lapsen mielestä, vaikka mä kuinka viimeisillä hermoillani yrittäisin kääntää asiaa paremmaksi, niin ei auta. Mies on ihan samalla tavalla stressaantunut ja hermot kireällä kuin minä, se jo itki eilen illalla ahdistustaan vaikka miehen itkua en ole vuosikausien aikana nähnyt kuin kerran tai pari. Olen vielä loppusuoralla raskaana, mutta ei se tätä kokonaan selitä, ei ainakaan miehen osalta. Me ollaan vaan niiiiiiiiin kyllästyneitä lapsen jatkuvaan uhmailuun joka hemmetin asian suhteen. Itkua, huutoa, vänisemistä ja uhkailua (siis lapsi uhkailee joka asiassa tyyliin "jos en saa tehdä sitä niin sitten minä..." ja itku päälle) koko ajan. Lapsi ei enää keskustele normaalisti iloisesti, vaan jokainen lause on itkun siivittämää väninää. Ennen niin ihana ja kiltti lapsi on nyt todellakin vähemmän ihana ja ei yhtään kiltti.

Miten ihmeessä tämä tilanne saadaan ratkeamaan? Eli lapsi lopettamaan jatkuvan vanhempien "kiusaamisen" valittamalla ja itkemällä JA meidän vanhempien hermot lepäämään. Ei ole tällä paikkakunnalla ketään tuttua, sukulaista tai muutakaan joka voisi lasta hoitaa edes viikonlopun ajan. Tähän kun ei enää työpäivän mittainen lapsen päivähoito auta. Vai onko tämä yleistäkin? Ehkä aavistuksen pelkään mitä kesä tulee olemaan, jos meille vielä syntyy ns. vaikea vauva.

 

["Piparnakkeli"]

Onko tullut mieleen, että lapsi saattaa heijastaa omaa pahaa oloaan teidän ärtyneisyydestä?

Uhma kuuluu tuohon ikään. Lapsi ei osaa käsitellä tunteitaan, vaan opettelee vasta sitä taitoa. Jos pieni elämä menee liian helpoksi niin sitten kopautetaan vaikka varvas seinään ja itketään sitä. Sellaista se on.
Ja työpäivän mittainen päivähoito on lapselle raskasta! Ei se ole pelkkää leikkiä, vaan lapsen stressitaso on aivan eri lukemissa kuin kotona (jos kotona on normaaliolot). Tämän jälkeen lapsi luonnollisesti kaipaa vanhempiensa huomiota, joka voi purkautua itkuna, valituksena, rajojen hakemisella ja juuri omille vanhemmilleen hänen pitäisikin uskaltaa purkaa pahaa oloaan!

Siitä vain järjestämään vaikka kummallekin omaa vapaailtaa vuorotellen jos ei muu auta. Tai hakekaa vaikka sossusta apua.

 

[ap.]

[QUOTE="Piparnakkeli";23769189]Onko tullut mieleen, että lapsi saattaa heijastaa omaa pahaa oloaan teidän ärtyneisyydestä?

Uhma kuuluu tuohon ikään. Lapsi ei osaa käsitellä tunteitaan, vaan opettelee vasta sitä taitoa. Jos pieni elämä menee liian helpoksi niin sitten kopautetaan vaikka varvas seinään ja itketään sitä. Sellaista se on.
Ja työpäivän mittainen päivähoito on lapselle raskasta! Ei se ole pelkkää leikkiä, vaan lapsen stressitaso on aivan eri lukemissa kuin kotona (jos kotona on normaaliolot). Tämän jälkeen lapsi luonnollisesti kaipaa vanhempiensa huomiota, joka voi purkautua itkuna, valituksena, rajojen hakemisella ja juuri omille vanhemmilleen hänen pitäisikin uskaltaa purkaa pahaa oloaan!

Siitä vain järjestämään vaikka kummallekin omaa vapaailtaa vuorotellen jos ei muu auta. Tai hakekaa vaikka sossusta apua.[/QUOTE]

Kyllä tiedostan tämän tilanteen myös lapsen kannalta.

Lapsi sanoo viihtyvänsä hoidossa, yleensä jää sinne iloisesti ja hoitajatkin sanovat lapsen olevan oikea enkeli hoidossa. Kun päiväkodin portti sulkeutuu, alkaa jatkuva valitus, heittäydytään maahan ja kiukkuillaan... niin, tiedän että lapsi osoittaa näin pahan olonsa ja myös rakkautensa vanhemmille. Yleensä arkipäivisin lapsen valituksen, vänisemisen ja itkun kestää jotenkin, mutta näin viikonloppuisin se tuntuu meistä vanhemmistakin ylitse pääsemättömältä esteeltä...

Ei me vanhemmat haluta tätä yksin kestää (eikä 110% varmuudella kestettäis vaan jos jäätäisiin yksin kotiin toisen lähtiessä iltavapaalle niin vois tapahtua jotain pahempaa huonossa tapauksessa) ja se joka lähtee vapaalle ei kyllä keksisi yksin mitään tekemistä. Siksi olisi mukavaa, jos kumpikin vanhempi saisi vapaaviikonlopun ENNEN VAUVAN SYNTYMÄÄ. Mutta mistäs sen yhtäkkiä repäiset. Lapsi on ollut naapuripaikkakunnalla mummolassa mutta nyt mummo on sairaana (pitkäaikaisesti). Mummolassa ei kuulemma koskaan kiukkua tai uhmaile.

Mutta siis... olen yrittänyt tähän asti (tätä jatkunut jo parisen kuukautta) vastata lapselle ystävällisesti, olla normaalisti ja kestää kaiken mutta nyt on mitta niin täynnä, ettei se enää onnistu. Ei minulta eikä mieheltä. Nyt olis pakko saada hermolomaa ja vapaata lapsesta.

 

[ap.]

Niin ja sossu ei auta. Ei ole kuulemma resursseja kun meillä ei ole akuuttia hätää. Vaikka kävin lapsiperheyksikössä istumassa ja itkemässä pahaa oloani lähes parin tunnin ajan... mutta ei auta.

 

[hmph]

Siis hetko... Olet raskaana, se selittää ihan kaiken.

 

[ap.]

Siis hetko... Olet raskaana, se selittää ihan kaiken.

No juurihan kirjoitin, ettei se todellakaan selitä kaikkea. Miten se voisi selittää miehenkin pahan olon ja stressaantumisen lapsen valituksen takia. Mies sanoi myös itse, ettei mun raskauteni vaikuta tähän kuin murto-osan (siis sen, että väkisin pohtii miten jaksaa vauvan synnyttyä).

 

[hmph]

No juurihan kirjoitin, ettei se todellakaan selitä kaikkea. Miten se voisi selittää miehenkin pahan olon ja stressaantumisen lapsen valituksen takia. Mies sanoi myös itse, ettei mun raskauteni vaikuta tähän kuin murto-osan (siis sen, että väkisin pohtii miten jaksaa vauvan synnyttyä).

No kuule! Tietty ihmiset reagoivat eri tavalla, mutta mää olisin nukkunut viimeisen raskauskolmanneksen vaikka kellon ympäri, jos vaan olisin saanut. :headwall:
Ja kiukkuinen olin kuin ampiainen.

 

[ap.]

No kuule! Tietty ihmiset reagoivat eri tavalla, mutta mää olisin nukkunut viimeisen raskauskolmanneksen vaikka kellon ympäri, jos vaan olisin saanut. :headwall:
Ja kiukkuinen olin kuin ampiainen.

Joo, kyllä minäkin voisin nukkua toisinaan vaikka kellonympäri, mutta minun väsymykseni ja raskauteni ei edelleenkään selitä miehenkin pahaa oloa. Eikä lapsen jatkuvaa kiukkuilua ja uhmaa.

 

[ap.]

Mietin, että pitäiskö tässä alkaa antamaan lapselle periksi vähän joka asian suhteen, jotta itsellä olisi helpompi olla... mutta siitä se vasta soppa syntyy, kun lapsi oppii, että saa tahtonsa läpi jne. Eli ei sekään ole ratkaisu ongelmaan. Vaikka väliaikaisen helpotuksen voisikin tuoda.

 

[ja sulla 1 lapsi?]

Mietipä miten monilapsiset perheet pärjää? Olette selvästi ajautuneet negatiiviseen kierteeseen, siitä pitäis päästä pois. Oletko kysynyt neuvolasta neuvoja?

 

[hmph]

Joo, kyllä minäkin voisin nukkua toisinaan vaikka kellonympäri, mutta minun väsymykseni ja raskauteni ei edelleenkään selitä miehenkin pahaa oloa. Eikä lapsen jatkuvaa kiukkuilua ja uhmaa.

Tota noin, jos sulla on paha olla, niin ihan varmasti muillakin on. Kyllä se vaan niin on, että se välittyy muillekin.

 

[ap.]

Mietipä miten monilapsiset perheet pärjää? Olette selvästi ajautuneet negatiiviseen kierteeseen, siitä pitäis päästä pois. Oletko kysynyt neuvolasta neuvoja?

En ole neuvolasta kysynyt, tiedän että tuloksena on vain ls-ilmoitus ja paljon valitusta/mäkätystä. Ja sitten menee meidän asiat vielä enemmän v*tuilleen... Vaikka itse olenkin sossussa jo käynyt. Ja joo, ollaan selvästi negatiivisessa kierteessä, mutta sitä voisi kummasti helpottaa vapaaviikonloppu. Ainakin sitä voisi kokeilla.

Ja tällä hetkellä todellakin ihmettelen miten monilapsiset perheet jaksaa ja selviää.

 

["Piparnakkeli"]

Miehen paha olo voi olla seurausta teidän väsymyksestä, kiukutteluista jne. ja lähestyvä synnytys pistää miettimään konkreettisella tasolla kuinka vaikeaksi elämä voi käydä kun tulee lisää huollettavia taloon.

Lapsi varmasti vaistoaa lähestyvän muutoksen jos ei ole jo muutoin tajunnut. Onko tilanne lähtenyt siitä että lapsella on vain uhma? Te olette ärtyneet ja lapsi kiukkuaa lisää. Oravanpyörä on valmis.

Se että saisitte vklopun huilata, ei poista vielä sitä ongelmaa joka on johtanut teidät tähän tilanteeseen. Olisitte viikon kuluttua ellette jo aikaisemmin samassa pisteessä.

Paljonko lapsenne nyt saa viettää aikaa kanssanne? Olisko teidän mahdollista poiketa arjesta kokonaisena perheenä, tehdä jotain uutta, erilaista vaikka pieni lomamatka kylpylään, huvipuistoon tms.?

Ajattelisin maallikkona, että jos lapsi oireilee nyt sitä, ettei saa olla tarpeeksi kotona, pitkäntähtäimen ratkaisu ei ole laittaa lasta muualle hoitoon ja lähteä itse lomailemaan :/

 

["vieras"]

Tuntuu siltä, ettei se ongelma välttämättä ole kiukutteleva lapsi, vaan loppuun palanut äiti. Miehes varmaan jännittää lapsen kiukkuamista, koska tietää mitkä sen seuraukset on koko perheelle ja lapsi kiukuttelee, koska sillä on paha olo.

Lähde itse jonnekin illaksi käymään. Varaa vaikka hotellihuone ja nuku ja kato telkkaria. Viikonloppu loma olis kiva, mutta nyt se ei vaan onnistu.

 

[ap.]

Tota noin, jos sulla on paha olla, niin ihan varmasti muillakin on. Kyllä se vaan niin on, että se välittyy muillekin.

Ei mulla ole paha olla raskauden takia, ihan hyvä olo on. Mutta pahan olon tekee lapsen jatkuva uhmailu, valitus ja itkeminen. Se kiristää hermoja. Ja tämän syyn on sanonut mieskin kun hän kanssani keskusteli. Että on kyllästynyt lapsen jatkuvaan vänisemiseen ja kaiken tahtomiseen jne. Pahinta on juuri se, ettei lapsi usko mitä sanotaan vaan kielloista huolimatta itkee ja vänisee haluavansa mitä tahansa päähänsä sillä hetkellä keksiikään. Esim. jos isänsä juo olutta saunassa (kuten eilen), niin lapsen pitäisi välttämättä saada myös olutta eikä ymmärrä kielloista ja selityksistä huolimatta, ettei lapset juo olutta. Ja näitä tilanteita on niiiiin monia, esim. kiellot tietokoneen rikkomisesta, sisällä juoksemisesta, kivien heittelystä ja karkin varastamisesta keittiön kaapista... ei vaan usko. Ja alkaa väninä ja itku. Joka sitten kiristää meidän vanhempien hermoja.

 

[ap.]

[QUOTE="vieras";23769433]Tuntuu siltä, ettei se ongelma välttämättä ole kiukutteleva lapsi, vaan loppuun palanut äiti. Miehes varmaan jännittää lapsen kiukkuamista, koska tietää mitkä sen seuraukset on koko perheelle ja lapsi kiukuttelee, koska sillä on paha olo.

Lähde itse jonnekin illaksi käymään. Varaa vaikka hotellihuone ja nuku ja kato telkkaria. Viikonloppu loma olis kiva, mutta nyt se ei vaan onnistu.[/QUOTE]

Tämäkin ehkä osittain totta. Mutta miestä en jätä yksin kauhukakaran kanssa, sillä hän ei sitä tahdo ja en minäkään, koska tiedän miten hirveää on olla yksin vastuussa kiukkuilevasta uhmaikäisestä itkijästä. Mulle riitti jo se, että mies kävi kaupassa yksin.

 

[ap.]

Me lähdetään nyt ulos retkelle, joten palaan joskus illalla lukemaan vastaukset ja kommentoimaan.

 

["vieras"]

No sellaista se on uhmaikäisen kanssa. Meillä on myös 3,5v uhmaaja, joka koko ajan on jotain vailla, kitisee, parkuu, väittää vastaan joka asiassa jne. Kyllähän se hermoja vaatii, mutta ei auta aikuisen mennä siihen lapsen kiukkuun mukaan. Itse yritän pysyä asiallisena ja selittää lapselle asioita, mutta ei kuitenkaan loputtomasti. Välillä sanon ihan suoraan, että nyt suu poikki. Jos vänkäys ja tottelemattomuus jatkuu, komennan omaan huoneeseen miettimään asioita. Ja jos väittää vastaan ja jankkaa jotain, josta on jo puhuttu ja selitetty muutamaan otteeseen, lopetan reagoimasta=suljen korvani. Ei se lapsi ikuisuuksia jaksa väittää vastaan jos ei saa vastakaikua. Mutta jos alat lapsen kanssa väittelemään, se väittely voi kyllä uhmiksen kanssa venähtää...

Meillä on myös pienempi lapsi ja pian syntyy kolmas, joten en kyllä voi jokaisen lapsen oikkuihin mennä mukaan tai alkaa kiukuttelemaan lasten kanssa.

Meillä usein kiukutteluun auttaa esim. ulkoilu, koska ulkona on paljon mielenkiintoista puuhaa ja toki sinne sitä meteliäkin mahtuu enemmän, eli itseä se väninä ei niin pahasti siellä häiritse.

 

["Piparnakkeli"]

Ei se tilanne lähde ratkeamaan jos vain tyydytte syyttämään lasta uhmasta.
Ymmärrän kyllä että hermoja kiristää, mutta voisiko teillä olla asenteessa pientä vikaa?

On hienoa, että olette jaksaneet näinkin pitkälle ja yritätte löytää keinoja tilanteen parantamiseksi, mutta jos kaiken alkusyy on vain lapsessa, poisko te hänet annatte?

Tällä hetkellä lapsen uhma ja siihen kuuluva kiukuttelu ja rajojen hakeminen tuskin loppuu yhteen viikonloppulomaan tai sormien napsautukseen, joten remontin on lähdettävä teistä itsestänne, arkenne muuttamisesta... Paha sanoa ja ehdottaa enempää näillä tiedonmurusilla.

Uhma kyllä menee ohi, korvautuu sitten myöhemmin muunlaisina koetuksina, mutta se ei kai voinut olla yllätys teille?

Voi kun tekisi mieli sanoa että tuokaa muksu meille vklopuksi hoitoon.

 

["Jenis"]

Anteeksi nyt, mutta miten voi yksi uhmaikäinen saada vanhemmat siihen kuntoon että pitää itkeä "stressiä"? Semmosia ne kakarat nyt pahimmillaan on, meillä on kohta nelivuotias tahtopentti ja sillä on ollu toi vaihe päällä ainakin vuoden jo. Aikuisen pitäis pystyä ottamaan pikkusen etäisyyttä siihen tilanteeseen, ei siinä muu auta. Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Onko teillä jotain muita ongelmia, kun yksi lapsi noin stressaa?

 

["Nea"]

Osaltani seuraan fiiliksiä - meillä tyttären uhma ei näkynyt kenellekään muulle kuin itselleni (ei miehelle, päiväkodissa, tai missään). Huusi suoraa huutoa (siis KOVAA) kaikkea tosi törkeää päivismatkat mennen tullen (toivoi, että kuolen, karjui vihaavansa mua, jne.), uhmasi & heitteli tavaroita, löi & potki ihan surutta. Ja tässä siis 2.5 vuotiaasta kyse ja minä raskaana. Ja erittäin poikki (ei mennyt ihan hyvin sillä erää oman terveyden puolesta).

Ei tuohon paljon ymmärrystä tullut, kun tätä ei tapahtunut kellekään muulle. Sattui sitten kerran vetäisemään saman show'n päiväkodissa, jonka jälkeen hoitajat olivat muuten ihan eri ääni kellossa (olin siis koettanut kysellä, millailla käyttäytyy siellä). Ei tuosta mitään ilmoituksia minnekään tehty, mutta symppasivat ihan eri tavalla kuin aiemmin + samaan aikaan kuitenkin muistuttelivat siitä, että kova tahto on sekin ihan hyvä ominaisuus. Nuorempi sitten vetänyt samaa rataa, mutta tekee tuota myös miehelle, jne. joten en saa yksin koko roinaa päälleni.

Äitini oli muuten erään kerran meillä kotona odottamassa kun tulin esikoisen kanssa päiviksestä ja kuuli ihan kerrostaloasuntoon asti sen metakan pitkän matkaa kun olimme vasta tulossa kotiin. Oli aivan järkyttynyt hänkin.

Oleellista on muistaa, että vanhempien vain pitää olla johdonmukaisia - lapsen kanssa voi myös jutella siitä, miltä tämän käytös tuntuu vanhemmasta (siis ei syyllistää, vaan kertoa miten jatkuva vänkääminen ei ole kenestäkään kivaa tai johda mihinkään muuhun kuin siihen, että paha mieli on kaikilla & muistaa huomioida jokainen kerta/hetki, kun asiat luistavat eli antaa siis positiivista palautetta siitä vähästäkin).

Tsemppiä kovasti!

Ps. Tytär nyt 8-v ja koulussa, aivan mahtava pakkaus ja vaikka tuolla 5v:llä onkin nyt edelleen uhmailua, ymmärtää myös jo vähän harmaan sävyjä (ettei kaikki ole niin mustavalkoista kuin pienempänä).

 

["vieras"]

Tämäkin ehkä osittain totta. Mutta miestä en jätä yksin kauhukakaran kanssa, sillä hän ei sitä tahdo ja en minäkään, koska tiedän miten hirveää on olla yksin vastuussa kiukkuilevasta uhmaikäisestä itkijästä. Mulle riitti jo se, että mies kävi kaupassa yksin.

Kyllä sen kanssa pärjää, kun on pakko. Mun mielestä vähän liiottelua, että molempien pitäis päästä viikonlopuksi pois. Muuttamalla asennetta ongelmakin vois ratketa.

 

["tuulevi"]

Olette selvästi kummatkin väsyneitä tilanteeseen.
Lapsellannehan tuntuu olevan uhmaikä ja hän hakee rajojaan ja koettelee siinä sivussa vanhempien hermoja ja kärsivällisyyttä. Mutta muistakaa, että hän ei tee sitä kiusatakseen teitä vaan kasvaakseen!!! Ja hän tarvitsee niitä rajoja ja rakkautta ja turvallista ympäristöä (jossa ei huudeta joka päivä), jotta tuntisi itsensä rakastetuksi.

Tehkää perheenä yhdessä jotain, antakaa vanhemmat toisillenne mahdollisuus hetkiin ilman lasta vuorotellen. Sekin auttaa jo jaksamaan, kun tietää, että voi pari tuntia/illan olla vain ilman uhmaikäisen jatkuvaa kinuamisen kuuntelua.