Nimimerkki "miten lie" -en nyt valitettavasti ihan ymmärtänyt sinun juttusi pointtia? Toki on selvää se, että lapsissa on eroja, mutta siis - mihin liittyi esim. tuo kirjoittamisesi äidin syyllistämisestä?
Meille hoettiin neuvolaa ja neurologeja myöden tosi pitkään ettei mitään hätää ole, kunnes sitten selvisikin asian todellinen laita. No, hätää ei sinänsä ollut kun mitään ei ole tehtävissä, eikä olisikaan ollut missään vaiheessa, mutta on myös monia aioita joissa vain aika näyttää totuuden. Suurin osa jutuista kuitenkin kun on oikeasti niitä että ei ole ainakaan suurempaa hätää.
Sitten täytyy sanoa, että on kyllä todella hämmentävää ollut huomata tässä muutaman vuoden aikana, miten paljon ihmisillä on outoja tapoja suhtautua asioihin - lliekö se sitten "sivistyksen puutetta" tai mitä, mutta olen kuullut kyllä yhtä sun toista. Ja moni näistä asioista ei ole sellaisai, mitkä kokisin syyllistämiseksi mutta ne ovat sellaisia, joista voin kuitenkin pahoittaa mieleni. Kaikki saavat toki elää ihan omaa elämäänsä, eikä meitä tarvitse kohdella "pumpulilla" mutta tulipa vaan esim. edellisestä kirjoituksesta mieleen että mitä tuo tieto siitä että sinun lapsesi on oppinut heittämään kuperkeikan vuoden iässä, tekee tässä ketjussa? Minun lapseni ei koskaan tule sitä oppimaankaan, ja siitä sinun ei tarvitse olla mitenkään hoomoilasena tai äimän käkenä.
Olen myös kuullut ihmisiltä, että tämä johtuu siitä että olen saanut lapseni vanhnana (olin 32 kun tyttö syntyi, ja samat geenit meillä mieheni kanssa on aina olleet, tämä ei liity ikään millään tavoin...). Olen myös kuullut suurella rintaäänellä lausuttuna että "No kyllähän KAIKKI oppivat kävelemään, ennemmin tai myöhemmin...". Käyttäessani auton Invatunnusta olen kuullut olevani laiska äiti. Liikkuessamme pyörätuolilla paikoissa tuijottamisen määrä on ihan järjetön. Pahimpia ja avoimemmin tuijottavia ovat keski-ikäiset naisihmiset. Lapset saattavat tulla kysymään että mikä tuo on - mutta ottavat asian huomattavasti aikuisia fiksummin. Eräs äiti kielsi minua kertomasta hänen 6-vuotiaalle mikä meidän lapsella on, jotta tämä kuusivuotias ei järkyttyisi/pahoittaisi mieltään. Samaan aikaan hän repii tytärtäni kädestä että "Mennään nyt kiipeilemään" - mutta minun olisi pitänyt vaan hyssytellä ja keksiä muuta ettei tämä terve lapsi järkyttyisi siitä, että toinen ei pääsekään kiipeilemään.
Toisaalta ymmärrän hyvin sen, että jokainen vanhempi haluaa olla ylpäe lapsensa osaamisesta ja saavutuksista. Onpa minunkin tehnyt monta kertaa mieli "sivaltaa" niitä joiden lapset kyllä liikkuvat hienosti mutta puhuvat tosi epäselvästi, sillä meidän liikuntavammainen puhuu todella hienosti ja tuntee kirjaimet jo kolmivuotiaana. Ja nyt kun tämän kirjoitin, tiedän että moni lukija veti herneet nenään tai pahoitti mielensä sen takia, että tämä kolahti heihin - heidän lapseensa. Siksipä pidänkin suuni kiinni, ja olen todella onnellinen tyttäreni taidoista ja otan kehut vastaan, mutta en ala niillä muualla mitenkään kehuskelemaan tai saatikka sitten sanomaan sellaisille, jotka eivät puhu että "noooh, meidän xx kyllä puhuu tosi hyvin mutta älä huoli, kyllä se teidänkin varmaan kohta oppii....".
Samaan aikaan kun toivon, että kaikki lapset saisivat elää terveinä ja ilman turhia huolia mietin, että erityislapsen vanhemmuus on niin opettavaista ja toisaalta myös niin rankkaa, että joidenkin "viisasteilijoiden" toivoisin saavan siitä maistiaisia. Mutta vain heidän takiansa, en todellakaan heidän lastensa.