H
"hih"
Vieras
Kauneus ei ole katsojan silmissä.Tiedämme takuulla kaikki kuka on kaunis, vauvakin tietää (tutkittu juttu).
Ja nainen kadehtii naista, mies kadehtii naista. Kaunista naista kadehditaan. Hänen palkka ei nouse.
Hyvällä ulkonäöllä voi kasvattaa palkkaa viidenneksen, mutta vain jos on mies, väittää tuore australialaistutkimus.
Australian National Universityn taloustieteilijöiden tekemän tutkimuksen mukaan komea ulkonäkö saattoi kasvattaa selvästi miesten palkkapussia, mutta yllättäen samaa vaikutusta ei havaittu naisilla.
- Kauneus voi olla kaksiteräinen miekka naisille. jotkut ajatellevat vielä, että nainen ei voi olla sekä kaunis että älykäs. Sama tyhmän blondin syndrooma ei vaikuta miesten palkkoihin, tutkija Andrew Leigh pohti Telegraphille.
Leigh itse oletti, että sama kaava pätisi naisiin, mutta tutkimus ei tukenut tätä.
Tutkimuksen mukaan ns. komeuskorotus päti kaikkiin miehiin teollisesta työstä aina korkeasti palkattuihin asiantuntijatehtäviin. Sen sijaan ns. rumemmanpuoleiset miehet ansaitsivat 26 prosenttia keskivertokomeaa vähemmän. He olivat myös epätodennäköisemmin naimisissa tai ainakaan naimisissa hyvätuloisten naisten kanssa.
Tutkimus tehtiin ovelta ovelle menetelmällä, jossa haastattelijat arvioivat vastaajien ulkonäköä. Tutkijoiden mukaan vastaukset olivat yhdenmukaisia eikä kauneus ollut ns. katsojan silmässä.
Tutkimus oli suurin laatuaan sitten vuoden 1984 ja siinä haluttiin mitata, onko kauniiden ihmisten suosiminen muuttunut. Tutkijoiden mukaan näin ei ole käynyt, mutta he toivovat uusien tulosten vihdoin vaikuttavan työnantajien ennakkoluuloihin.
IS