H
Harmailee
Vieras
Niin ikävältä, kun kuulostaakin. Kyse on kummipoikani perheestä, joiden kanssa aikoinaan olimme yhteydessä säännöllisesti ja kyläilimme puolin ja toisin ahkerasti. Olin ollut melkein koko meidän ystävyytemme ajan yksinhuoltaja ja nyt reilut kaksi vuotta sitten tapasin uuden miehen. Voiko ystäväni olla mustasukkainen tälle uudelle miehelle?
Eli alkuun pyytelin normaalisti ystävääni kyläilemään ja välillä viihteelle myös, mutta aina viime tipassa heille tuli joku este tapaamiselle. Mieheni teki tuolloin paljon iltapainotteista työtä, ravintolassa. Satunnaisesti tapailimme kuitenkin koko porukalla. Vuosi sitten olimme koko perhe heidän kuopuksensa synttäreillä ja siellä mieheni oli sanonut lapsilleni jotain mikä oli käynnyt ystäväni korvaan negatiiviseen sävyyn. Itse en lainkaan huomannut mikä tämä olisi voinut olla. Siksi en asialla sen kummemmin ole päätäni vaivannut vaikka sainkin tästä kuulla veljeltäni, joka myös vaihtelevasti kyläilee tämän perheen luonna ja sanoikin asiaa kertoessa, että asian ei pitäisi sitten vaikuttaa meidän väleihin.
Olen ystävälleni alkuaikoina purkanut myös tuntojani silloin jos meillä ollut jotain riitaa tai erimielisyyttä... Näitähän on joka suhteessa. Olen myös kertonut kaikesta siitä hyvästä mitä meillä on. Ystäväni aina hoki sitä, miten toivoo minulle tapahtuvan hyvää ja että olisin onnellinen ja sitä olenkin, vaikka ajoittain riitaa miehen kanssa tuleekin. Nyt keväällä kävimme siellä kylässä ja ystäväni sanoi päin naamaa, että hänen miehensä ei halua, että ystäväni kyläilee meillä lapsien kanssa silloin, kun mieheni on kotona. En sen jälkeen ole heitä meille pyytänyt kylään.
Kesän aikana olemme vaihtaneet kuulumisia ainoastaan viestein ja todella satunnaisesti.
Huvittavaa tässä on se, että ystäväni oli sanonut veljelleni miten odottaa meidän vauvan syntymää, kun joskus aikoinaan olin sanonut, että heistä tulisi oivat kummit, jos joskus vielä vauvan saisin. Muutenkin hän on antanut minulle viesteissä sen kuvan, miten kummankin on pyydettävä ne tärkeimmät henkilöt kummeiksi. Olen yrittänyt hienotunteisesti vihjata, että kyllä niiden kummien on hyväksyttävä kumpikin lapsen vanhemmista vikoineen päivineen. Mahtaa häneltä naama venähtää, kun en pyydä häntä kummiksi vai mitä luulette?
Toinen asia mikä painaa, että miten toimin, kun hänen yhdellä lapsellaan on taas syntymäpäivät joihin meidät kutsuttiin. Jotenkin tuntuu kamalalta ajatukselta mennä sinne, kun tiedän, että mieheni ei ole tervetullut. Matkaakin on jonkin verran ja en haluaisi lähteä viimeisilläni seilaamaan useammalla bussilla kylään sinne. Jotenkin meneminen on todella vastenmielistä.
Vastasinkin kutsuun, että lapset ovat tuolloin isällään ja omat suunnitelmat vielä epäselvät, kun laskettukin lähenee enkä sen takia uskalla luvata varmaksi tuloamme. Vastaukseni sainkin, että sopisiko joku arkipäivä tulla lasten koulun jälkeen? Ja miten ei ole kutsunut synttäreille meidän lisäksi, kun yhden perheen. Muutaman päivän päästä tuli viesti, että siirtää synttärit toisen lapsen (kummipoikani kanssa samalle päivälle) lapsen kanssa vietettäväksi yhdessä, kun tuntuu niin kurjalta, jos kukaan ei tule synttäreille.
Pitääköhän mun nyt suoraan sanoa, että olen puun ja kuoren välissä... Siis ystävälleni. vai minkälainen soppa tästä tulee, jos otan asian puheeksi?
Eli alkuun pyytelin normaalisti ystävääni kyläilemään ja välillä viihteelle myös, mutta aina viime tipassa heille tuli joku este tapaamiselle. Mieheni teki tuolloin paljon iltapainotteista työtä, ravintolassa. Satunnaisesti tapailimme kuitenkin koko porukalla. Vuosi sitten olimme koko perhe heidän kuopuksensa synttäreillä ja siellä mieheni oli sanonut lapsilleni jotain mikä oli käynnyt ystäväni korvaan negatiiviseen sävyyn. Itse en lainkaan huomannut mikä tämä olisi voinut olla. Siksi en asialla sen kummemmin ole päätäni vaivannut vaikka sainkin tästä kuulla veljeltäni, joka myös vaihtelevasti kyläilee tämän perheen luonna ja sanoikin asiaa kertoessa, että asian ei pitäisi sitten vaikuttaa meidän väleihin.
Olen ystävälleni alkuaikoina purkanut myös tuntojani silloin jos meillä ollut jotain riitaa tai erimielisyyttä... Näitähän on joka suhteessa. Olen myös kertonut kaikesta siitä hyvästä mitä meillä on. Ystäväni aina hoki sitä, miten toivoo minulle tapahtuvan hyvää ja että olisin onnellinen ja sitä olenkin, vaikka ajoittain riitaa miehen kanssa tuleekin. Nyt keväällä kävimme siellä kylässä ja ystäväni sanoi päin naamaa, että hänen miehensä ei halua, että ystäväni kyläilee meillä lapsien kanssa silloin, kun mieheni on kotona. En sen jälkeen ole heitä meille pyytänyt kylään.
Kesän aikana olemme vaihtaneet kuulumisia ainoastaan viestein ja todella satunnaisesti.
Huvittavaa tässä on se, että ystäväni oli sanonut veljelleni miten odottaa meidän vauvan syntymää, kun joskus aikoinaan olin sanonut, että heistä tulisi oivat kummit, jos joskus vielä vauvan saisin. Muutenkin hän on antanut minulle viesteissä sen kuvan, miten kummankin on pyydettävä ne tärkeimmät henkilöt kummeiksi. Olen yrittänyt hienotunteisesti vihjata, että kyllä niiden kummien on hyväksyttävä kumpikin lapsen vanhemmista vikoineen päivineen. Mahtaa häneltä naama venähtää, kun en pyydä häntä kummiksi vai mitä luulette?
Toinen asia mikä painaa, että miten toimin, kun hänen yhdellä lapsellaan on taas syntymäpäivät joihin meidät kutsuttiin. Jotenkin tuntuu kamalalta ajatukselta mennä sinne, kun tiedän, että mieheni ei ole tervetullut. Matkaakin on jonkin verran ja en haluaisi lähteä viimeisilläni seilaamaan useammalla bussilla kylään sinne. Jotenkin meneminen on todella vastenmielistä.
Vastasinkin kutsuun, että lapset ovat tuolloin isällään ja omat suunnitelmat vielä epäselvät, kun laskettukin lähenee enkä sen takia uskalla luvata varmaksi tuloamme. Vastaukseni sainkin, että sopisiko joku arkipäivä tulla lasten koulun jälkeen? Ja miten ei ole kutsunut synttäreille meidän lisäksi, kun yhden perheen. Muutaman päivän päästä tuli viesti, että siirtää synttärit toisen lapsen (kummipoikani kanssa samalle päivälle) lapsen kanssa vietettäväksi yhdessä, kun tuntuu niin kurjalta, jos kukaan ei tule synttäreille.
Pitääköhän mun nyt suoraan sanoa, että olen puun ja kuoren välissä... Siis ystävälleni. vai minkälainen soppa tästä tulee, jos otan asian puheeksi?
