Hiv:n tartuttaneella yhä 5 tunnistamatonta naista!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ruusunen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

Ruusunen

Vieras
Huomio kaikki naiset! Torstaisessa poliisi tv:ssä oli juttua tästä rovaniemeläis miehestä, jolla tiedetään olevan 27(tai 28) seksipartneria, jotka ovat voineet saada tartunnan. Heistä 5 on yhä "kadoksissa", jotka eivät siis ole ilmottautuneet poliisille ja kertoneet harrastaneensa seksiä kyseisen miehen kanssa.

Mies ei itsekkään tiennyt partnereidensa nimiä ja muisti hatarasti mistä kuppiloista minäkin vuonna oli naisia mukaansa saanut. Yksi tunnistamaton nainenkin oli esimerkiksi hypännyt Tampereelta pohjoiseen olevaan junaan ja junamatkalla makuuvaunussa harrastanut seksiä tämän hiv positiivisen miehen kanssa, josta oli ilmeisesti ennen Oulua jäänyt pois.

Tuskin kovin moni meistä on elämänsä aikana harrastanut montaa kertaa seksiä junamatkan aikana ja itse ainakin varmasti muistaisin jos olisin.
Poliisi tv:ssä näytettiin tämän miehen kuva (ehkä löytyy netistäkin) ja nyt siis kaikki jotka edes epäilette, että olisitte mahdollisesti harrastaneet seksiä kyseisen miehn kanssa, ilmottautukaa ja menkää hiv testiin, on sentään omasta elämästänne kysymys.

Näistä naisista, jotka ovat jo ilmottautuneet onneksi vain neljällä on todettu tartunta, mutta siinäkin on neljä liikaa!

Pitäkäähän huolta itsestänne ja myös läheisistänne, ehkäpä muistat ystäväsi lähteneen kyseisen miehen mukaan ja ystäväsi ei tätä muista.
 

Yhteistyössä