Hmmm...

[Pörrö]

Kertokaapa elämää enemmän nähneet, kuinka minun pitäisi suhtautua miesystäväni lapsiin! Huonosti muotoiltu lause. Tarkoitan siis sitä, että nämä lapset ovat todella mukavia ja minulla ei todellakaan ole mitään heitä vastaan. Nuorempi on vain kovin mustasukkainen isästään ja isukki sitten ei halua millään tavoin pahoittaa tyttärensä mieltä. Tämän seurauksena minä olen se, joka ""työnnetään syrjään"". Ymmärrän toki sen, että lapset ovat vanhemmille tärkeimpiä.

Mutta silti se vähän pahoittaa mieltä, että se vähäinen aika, minkä voisimme viettää yhdessä, niin mies usein sanoo, että ei se oikein käy, kun tytär ei tykkäis. Uskoakseni kysymys ei ole kuitenkaan siitä, että mies ei haluaisi olla kanssani, kun siitä kuitenkin puhuu ja kertoo rakastavansa.

Ehkä mä ylireagoin, kun ei itsellä ole lapsia ja en välttämättä tiedä miten niiden kanssa pitäisi olla. Enkä ole tottunut olemaan miehelle kakkossijalla jos kumpikin kuitenkin rakastaa. Hmmm... Onko se muuten aina niin, että joka asiassa sitä jää kakkoseksi? Se ei välttämättä ole mun luonteelle kovin suotuisaa. Tarkoitan sitä, että jokainen on omanlaisensa ja minä satun olemaan sellainen, joka kaipaa huomiota kumppanilta ja haluaa olla hänelle se tärkein.

Tämmöstä minulla...

 

[mies]

Miehelle lapset ovat varmasti erittäin tärkeitä ja hänen tehtävänsä on huolehtia heistä. Tilanne voi olla hyvinkin erilainen, riippuen erosta, äidistä, isän luonteesta...

Yleensäkin lasten elämään pitäisi mennä lasten ehdoilla. Ei ole kovin viisasta marssia sisään äidin paikalle, vaan vähitellen aloittaa tutustuminen, käydä vaikka hampurilaisilla ja sitten jatkaa erillään, käydä elokuvissa jne käydä lasten kotona, viedä tuliaisia ja tehdä jotakin jälkkäriä. Vähitellen lapset hyväksyvät isän uuden ystävän, joka tuo erilaisuutta ja äidillista toimintaa kotiin.
Riitaisan eron jälkeen voi esiintyä vaikka minkälaista mustamaalausta ja tilanteet ja lapset voivat olla niin erilaisia, että oikeita ohjeita on vaikea antaa.

 

[Minä]

Käy keskustelemassa täällä: http://www.suomenuusperheellistenliitto.fi/frameright.htm
Voit löytää aivan uusia näkökulmia asiaan ja saat ""vertaistukea"".

 

[TOM]

Yleensä perheissä mennään lasten ehdoilla, mutta ei lapset saa kontrolloida liikaa perheen elämää. Myös muiden perheenjäsenten toiveet ja tarpeet on otettava huomioon. Jos isä joutuu rajoittamaan ystävien ja ystävättärien tapaamista vain siksi kun tytär ei siitä tykkäisi, on lapsella liian suuri valta perheessä.

Perheessä kaikilla on oikeus omiin ystäviin, sellaisiinkin joista muut perheenjäsenet eivät juuri pidä. Lapsi ei voi valita isänsä ystäviä eikä sitä kuinka usein isä ystäviään tapaa - varsinkin jos se ei ole pois lapsilta.

Sinun on kuitenkin vaikea mennä tällaista sanomaan miesystävällesi. Toisen kasvatustapoihin on vaarallista lähteä puuttumaan, mutta mies on vaarallisella tiellä antaessaan lapsen puuttua asioihin jotka eivät ole hänen määräysvallassaan. Lapsen mielipidettä täytyy tietenkin kuunnella näissäkin asioissa, mutta niiden ei pidä olla määräävässä asemassa. Pienenkin lapsen on opittava kompromisseihin ja tässä tapauksessa siihen että isä tapaa naisystäväänsä useammin kuin lapsi haluaisi.

Täällä palstalla puhutaan usein kovin sanakääntein dominoivista puolisoista, mutta usein unohdetaan ne lapset joille ei ole opetettu alkeellisiakaan parisuhteen pelisääntöjä ja jotka päätyvät hallitsemaan vanhempiaan. Aikuistuessaan nämä lapset ovat parisuhteissaan pulassa koska he eivät osaa tehdä kompromisseja ja ottaa huomioon toisten tarpeita.

 

[mies]

TOM, erittäin hyvä huomio.

En edes ajatellut mahdollisuutta, että lapselta kysyttäisiin saako isä tavata ystävätärtään. Isä vain päättää, että nyt ulkona käy syömässä tällainen kokoonpano. Itse olen käynyt risteilylläkin ja ilmoittanut lapsille, että mukaan tulee ystäväni. Ja hyvin meni, vaikka ahtaasti nukuttiinkin

 

[Uusionainen]

Oletko tavannut miehen lapset , ilmeisesti ? Ettekö voisi touhuta kokeeksi jotain mukavaa yhdessä - joka ois vaikka tytön lempitekemistä? Nyt, uudessa suhteessa - me käytiin luistelemassa ja leffassa Miehen ja tytön kanssa...
Itse olen lapseton , ja olin samassa tilanteessa kesänalussa. Silloin kävi huonosti - tosin ei ihan noin jyrkkiä lausuntoja kuin sun Miehellä, mutta 13v - tyttö pomotti ihan täysillä isäänsä: nukkumisjärjestelyissä ja muussakin. Sanoi ääneenkin, että 'Meillä tehdään isin luona ollessa aina niinkuin Me halutaan'. Pohdiskelin asiaa paljon, ja tulin lopputulemaan, että kyse on myös Isän roolista. Heikko vai vahva isä - ja onko rakkaus lapsiin vaan hemmottelua, periksiantamista. Vaiko myös rajoja ?
Toisaalta mun mielestä on kyse myös siitä, minkä roolin Naiselleen Mies haluaa tässä tilanteessa antaa - elämänkumppanin vai satunnaisen seuralaisen roolin. Ja elämänkumppanille tulee aika erilainen rooli...
Nyt on uusi kokeilu menossa - ja lapsen suhteen vaikuttaa paremmalta - selvästikin oon enemmän miehen rinnalla , kuin miestä ja lasta vastassa.
Tämä ylläoleva naisen ja parisuhteen kannalta.
Sitten on tietenkin lasten kohtalo - ja kun itsellä on ehjä lapsuus (ainakin eron kannalta) ei voi ymmärtää millaisia haavoja erosta on lapsille tullut, ja varmaan joskus lapset joutuvat miellyttämään etävanhempaa, olemaan diplomaatteja jne. Ja eihän heille ole helppoa , jos tulee uusia ihmisiä verkostoon mukaan ...
Onhan nuo miehetkin joskus kai vaikeassa raossa - vaativa työ, vaativat harrastukset,vaativat lapset ja vielä vaativa uusionainen vaatimassa aikaa ja yhdesäoloa. Ja tuossa tilanteessahan on selvää kuka tai mikä lentää ikkunasta ulos... Tai enpä tiedä , mikäli on kyse oikeasta Rakkaudsta - snisilmäisesti uskon että silloin asiat loksahtelee - eikä Miehenkään tarvitse piiloutua lasten selän taakse.
Kai siitä tasapainoisesta ja hyvästä uusiosuhteesta voisi seurata mukavaa myös lapsille, pitkässä juoksussa,.

 

[mies]

Niin, ja se on vasta tutustuminen. Miten sitten, kun murrosikäisellä tavarat lentelee ja alkaa kokeilut. Ole sitten viisas? , kun kysymyksessä ei ole edes omat lapset. Silloin ajattelen aina lapsetonta opettajaa, joka on ehdoton ja tiukka. Hän voi olla sitä auktoriteettinsä turvin, mutta uusionainen ei voi. Ja on erittäin vaikeaa ymmärtää sivusta yksinhuoltajan vaikeuksia. Hän on yksin pitämässä koossa isoakin joukkoa ja aikaa pitää löytyä kaikille. Jos siihen saumaan löytyisi ihana ymmärtäväinen nainen isälle, joka ensin vähän aikaa katselisi sivulta hommaa ja vähitellen osallistuisi enemmän arkeen ja lunastaisi paikkansa perheessä niin tilanne olisi ok. Mutta helposti pidetään liian kiirettä, koska myös isän ja uuden naisen pitää sovittaa kasvatusmenetelmänsä yhteen ja olla samaa mieltä lasten nähden.

Se miten lapset kärsivät erosta on aivan selvää. Vanhempien ystävät vaituvat vuodenaikojen mukaan ja tavaroita kuljetetaan pisteestä A pisteeseen B ja aina jotakin unohtuu. Oikea isä ja äiti voivat olla taloudellisesti aivan eri maailmoissa, ja varakkaamman luona voi olla tasokkaammat pelit. Kasvatus tavoitteet voivat olla aivan erilaiset, eronneet eivät pysty sopimaan aivan pienistä yksityiskohdista, joten äitin luona saa tehdä sitä ja isän luona sitä. ja jos joku vielä väittää, että ero on lapselle hyväksi esim. rakkaudettomasta liitosta, niin ei välttämättä pidä paikkaansa; kodin turva voi olla uudessa tilanteessa menetetty ja vaihdettu matkalaukkuihin ja kuka yksinhuoltaja ehtii kuljettamaan harrastuksiin ja antamaan aikaa lapselle kahden edestä?

Lasten vanhemmilla on suuri vastuu avioliitossaan ja erolasten ongelmat elämässä toteutuvat vasta aikuisina.

 

[Uusionainen]

Hei Mies,

en tarkoittanut ehdottomuutta ja tiukkuutta, enkä sellainen ole.
Päinvastoin...
Itse olin tuossa edellisessä suhteesani varmaan se tasapainoisempi, sovittelevampi ja rennompi aikuinen...
Mutta kun kuvioissa on monta ihmistä - myös lasten ja miehen osalta tarvitaan toisten huomioimista. Siis puolin ja toisin.
Ymmärrän kyllä sen , että erosta voi seurata melkomoista stressiä ja paineita Miehelle , joten ei ehkä ole voimiakaan muuhun kuin loputtomaan periksiantamiseen ja hemmotteluun. Se onko tuo oikeasti lapselle hyväksi on toinen juttu ...
Mulle ainakin on ikävää huomata , jos muka vakavastiotettavana rakastettuna olisikin altavastaaja, yksipuolinen joustaja jne. Ei se niin mene , kaikilla meillä on tarpeemme - ja jos uusi nainen tekee suhteen/uusioperheen eteen juttuja , niin pitäisi tapahtua myös toisinpäin.
Eli kyllä myös etäisukin tai miehen tulisi olla ihana ja ymmärtäväinen
Mutta siinä on mun mielestä vissi ero - haluaako Mies naisen rinnalleen - vaiko onko asetelmana että nainen olis kolmas, neljäs tai viides pyörä ...
Ja yksi asia - mun kohdalla nämä lapsille esittelyt on tapahtuneet aika pikaisesti - siis miehen omasta tahdosta. Olen jopa toppuutellutkin. Eli mun mielestä - kun Isä lapsilleen Naisen esittelee - sen pitää olla jo _vakavaa_. Ja rukkaset ei saa tippua heti kädestä.

 

[Pörrö]

Olen kyllä tavannut hänen kummatkin lapset ja mielestäni tulemme toimeen ihan hyvin. Olen käynyt miehen luona silloin, kun lapset ovat hänellä ja olemme pelailleet yhdessä ja viettäneet aikaa. Viimeksi kävimme laskettelemassa, ja ihan mukavaa oli luullakseni kaikilla.

Tytär on sanonut sekä veljelleen (tyttöä 6v vanhempi), isälleen ja jopa äidilleen, että olen kiva. Ja tulemme kyllä juttuun. ""Ongelmat"" alkavat yleensä siinä vaiheessa, jos olemme kolmistaan:tytär, mies ja minä. Minä en saisi koskeakaan mieheen, hyvä jos vieressä voin istua. En tarkoita, että toiseen pitäisi takertua, kun on muitakin läsnä. Vaan normaalia yhdessäoloa, vaikka muitakin ihmisiä olisi läsnä. Tytär tulee isästään niin mustasukkaiseksi, että alkaa heti osoittamaan mieltään. Mies huomasi tämän ja sanoi, että ei voida olla lähekkäin, kun tytär on läsnä. Ja menee aina esim. istumaan kauas minusta ja ottaa tytön syliin tms. Se tuntuu pahalta. Kuten sanottua, omia lapsia minulla ei ole, joten en voi tietää millainen suhde lapseen voi olla vanhemman pään sisällä.

Kaksi kertaa olen ollut yötä miehen luona, sillin kun lapset ovat siellä olleet. Asunto ei ole suuri, joten tytär on nukkunut isänsä vieressä aina siellä ollessaan. Ensimmäisellä kerralla sain tyytyä sohvaan, kun tytär ei suostunut nukkumaan veljensä kanssa. Silloin päätin, että tämä oli viimeinen sohvareissu. Sanoin asiasta miehelle ja hän ymmärsi tunteeni. Toisella kerralla tytär joutui menemään veljensä viereen nukkumaan ja joku voi kuvitella millainen show siitä syntyi. Eipä ole toista kertaa kutsua yöksi tullut.

Saatan jonkun mielestä olla itsekäs. Mutta välitän miehestä todella paljon ja haluaisin jutun onnistuvan. Tuntuu vain pahalta, että tällainen kastijako tulee aina voimaan, kun lapset ovat hänen luonaan. Välitän hänen lapsistaankin ja ymmärrän kyllä sen, että heistä tuntuu oudolta ja vaikealta päästää uusi ihminen elämäänsä niin lähelle.

 

[...]

Koita nyt hieman hellittää tuosta minä-minä-minä-asenteestasi. Ilmeisesti lapset ovat pari viikonloppua kuukaudessa isänsä kanssa, silloin on selväkin, että homma toimii lasten ehdoilla ja että isä huomioi lasten toiveet, lopun aikaa kuukaudesta voit leikkiä kotia miesystäväsi kanssa ihan kahdestaan. Jos et tilannetta kestä, niin hanki lapseton mies.

 

[älytöntä]

""lasten ehdoilla"" höpö höpö...

Lasten paikka EI ole aikuisten vuoteessa! Juuri tuolla tavalla lapsista kasvatetaan itsekeskeisiä hirviöitä jotka eivät enää esitä toivomuksia vaan ainoastaan vaatimuksia.

On surkeata että tapaamisoikeuttaan käyttävä vanhempi yrittää paikata huonoa omaatuntoaan suostumalla lasten palvelijaksi, joka silmää räpäyttämättä toteuttaa pikkukäskijän älyttömimmätkin vaatimukset jotta lapsella olisi ""kivaa"" eikä minkäänlaista mielipahaa pääsisi syntymään. No - nuo pikkuhitlerit tajuavat yleensä nopeasti valtansa ja siinä terrorismissa menee sitten ennemmin tai myöhemmin kaikkien hermot.

Riippumatta siitä koska ja kuinka monta kertaa kuukaudessa lapsi näkee toisen vanhempansa, niin homman täytyy silti toimia normaalin elämän mukaan. Ei lapsella aikuisenakaan tule olemaan paikkaa jossa hän saa käskyttää ja määräillä mielensä mukaan.

Tälläiseen uusioperheeseen ulkopuolelta saapuvalla on onneksi vaihtoehtoja, hän voi tuoda touhuun mukaan ns. ""maalaisjärkeä"" ja viheltää pelin poikki ainakin pahimpien hörhöilyjen kanssa, tai sitten hän voi poistua takavasemmalle. Eläintarhaan ei onneksi kenenkään ole pakko sopeutua...

 

[Been there]

Tsemppiä!

Kukaan ei voi ymmärtä tunteitasi, ellei ole kokenut samaa itse. Itse aloin seurustelemaan miehen kanssa, jolla on 2 lapsen yhteishuoltajuus. Olen kokenut kaikki samat tunteet, plus että tilanne kärjistyi, ku muutimme yhteen.

Ehdotan ja suosittelen, että ehdottomasti menet Suomen Uusperheellisten keskustelupalstalle. Itse sain sieltä niin paljon neuvoja ja tukea, vain lukien viestejä ja kokemuksia. En edes itse kirjoittanut mitään!
Ei tarvinnut, koska siellä oli niin paljon ihmisiä samassa tilanteessa.

Täältä palstalta en tähän tilanteeseen saanut kuin huonoja neuvoja. Ihmiset eivät voi tieää, elleivät ole kokeneet samaa.

Mutta 1.asia minkä opin, on se että vaikka lapset ovat miehellä tärkeimpiä, lasten koti on aikuisten parisuhteessa. Isän luona ollessaan, isän ja uuden naisen suhteessa. Lapset eivät voi määrätä. Jos sille linjalle lähdetään, se on karhun palvelus. Lapset testaavat ja koittavat rajojaan. Isän pitää toistaa toistamistaan, että rakastaa lapsiaan, ihan niinkuin ennenkin, mutta että isän elämässä on myös tämä uusi ihminen. Ja lasten on se hyväksyttävä. Uudesta naisesta ei tarvitse edes tykätä, mutta hyväksyä hänet pitää.

Nukkumisjärjestely on ensimmäiosiä asioita, joissa lapset oppivat, kuka määrää. Isän paikka on naisensa vieressä, ihan niinkuin ennenkin oli lasten äidin vieressä. Lasten paikka on eri paikassa. Isä nukuttaa lapset (jos ovat sen ikäisiä), ja näyttää, ettei lapsilla ole mitään hätää. Lapset ovat aivan yhtä rakkaita kuin ennenkin. Mutta aikuinen on se joka määrää ja asettaa rajat. Jos lähtee sille tielle, että antaa lasten sanella säännöt, tekee vain lapsille tulevaisuudessa hallaa.

Lapset oppivat pian, jos pysytään määrätietoisina, että kaikkia, niin lapset kuin uusi nainenkin mahtuvat ja kuuluvat isän elämään. Etytei kilpailuasemaa ole. Tämä kilpailuasema on aina alussa olemassa. Silloin aikuisten kuuluisi olla niin fiksuja, etteivät lähde tähän mukaan.

Esim. jos isä jha nainen istuvat lähekkäin, ja lapsi pyrkii syliin työntäen naisen pois, isän pitää näyttää, että kaikki mahtuvat syliin, kainaloita riittää. Lapselle pitää näyttää, että rakkautta riittää kaikille. Jos tässä vaiheessa isä ottaa vain lapsen syliin ja nainen menee pois, lapsi pikkuhiljaa oppii kilpailemaan jatkossakin.

 

[Been there]

Haluan vielä lisätä, että mieheni aluksi toimi juuri näin, ""lasten ehdoilla"". Hänellä oli niin ikävä lapsiaan ja syyllisyys kun ei jakanut arkea lasten kanssa, että toimi täysin miten lapset halusivat. Aina syötiin mitä lapset halusivat, pitsaa ja hampurilaisia, tietty, eikä nukkuma-aikoja ollut (""kun nähdään niin harvoin"")

Itse otin linjan, että olen lasten ystävä, enkä äidiksi pyrkisi ikinä. Lapsillhan on jo äiti! Mutta että olen aikuinen, ja lapset tottelevat aikuisia. Se on vaan niin raskasta, koska jos mitään kielsin tai pyysin tekemään, olin heti se ""paha äitipuoli"". Joten opin olemaan taka-alalla lasten ollessa, ja annoin miehen hoitaa kaikkia lapsiin liittyvän. Olin lähinnä ohjelmatoimisto, keksin aina kaikenlaista, ja tein pelkkiä kivoja juttuja lasten kanssa. Käytiin sirkuksessa, uimassa, teatterissa, leffassa jne. Se oli virhe, koska lapset oppivat käyttämään tätä, ja että olin paikalla lähinnä viihdyttämässä heitä.

Lisäksi lapset oppivat kietomaan isänsä pikkurillin ympäri. Luin paljon alan kirjoja (joita ei paljon ole!) ja vietin yökausia Uusperheelisten sivuilla oppimassa muiden kokemuksista.

Lopulta vihelsin pelin poikki. Sanoin, etten voi elää elämää, jossa lapset määräävät ja pompottavat mielensä mukaan isää, ja minulla ei ole sananvaltaa, koska ""en voi ymmäärtää, koska ei ole omia lapsia"". Lapsista oli tulossa pieniä tyranneja. En saanut mennä lähellekään isää, ja isäraukka teki lasten vuoksi kaiken mitä he tahtoivat.

Tuttu huuto: sä et ole meidän äiti, ei sua tartte totella! Vastasin rauhallisesti, että en ole äiti, koska teillä on jo äiti, enkä äidin paikkaa ole viemässä. Mutta minä olen aikuinen, ja lapset tottelevat aikuisia. Isä hoki samaa lapsille. Pikkuhiljaa alkoi mennä perille.

Selitin monta kertaa, että tämä on vaikea ja uusi tilanne meille kaikille, mutta koitetaan yhdessä selvitä. Minusta ei tarvitse tykätä, mutta toimeen meidän täytyy tulla, koska kuulumme kaikki isän elämään. Että olette isälle todella rakkaita, ja että hän puhuu teistä usein, vaikkette ole täällä. Että eikö ole mukavaa, että isällä on ystävä, jonka kanssa elää silloinkin kun te ette ole täällä. Muuten isä olisi yksinäinen.

Lisäksi vietin aikaa kahdestaan kummankin lapsen kanssa, että he oppivat tuntemaan minut ihmisenä ja luottamaan minuun.

Tiedättekö kuinka hyvältä tuntuu, nyt kun vanhempi tytär on saanut kännykän, ja soittaa minulle ensimmäisenä, ja kysyy mielipidetäni asioihin. Kauan se kesti, mutta olen saanut kummankin tytön luottamuksen ja hyväksynnän.

Ihan eka kunnon riita, kun tytär itki ja huusi minua paskapääksi (pakotin syömään makaronilaatikkoa eikä karkkia, jota hän halusi), oli ensimmäinen merkki siitä, että lapsi luottaa minuun. Kerroin tytölle riidan jälkeen, kuinka ylpeä olen siitä, että emme enää ole vieraita toisillemme, vaan nyt luotamme toisiimme niin paljon, että voimme riidelläkin ja kertoa rehellisesti mielipiteemme.

Ihan hävettää miten ystävilleni haukuin näitä lapsia hemmotelluiksi kotityranneiksi alussa. Mutta ihan rehellisesti, tyranneja he olivatkin, mutta ainoastaan, koska me isän kanssa annoimme heidän olla!

 

[Uusionainen]

Tosi tutun kuuloista,

Aika samanmoista oli aiemmin ... vaikka muistanpa saaneeni nenilleni just noita 'Eihän sulla ole lapsia, et voi mitään tietää' kommentteja , vaikka kyse olisikin ollut ihan maaliasjärjesllä ja naisenvaistollakin arveltavista asioista.
Mies vaan linnoittautui lasten taakse
Tuossa mun tapauksessa nyt jälkeenpäin tulkitsen sen myös hyväksi tekosyyksi olla ryhtymättä kunnolla heimoutuneeseen ja vahvaan aikuisten suhteeseen.
Mun fiilikset oli ihan samanlaisia kuin sulla - tunsin olevani kyökkipiika. Ja kyllä lapsetkin osaa pelata ja pompottaa , jos aikuiset siihen luvan antaa. Minäkin huolehdin, syötin, juotin, ostin lahjoja, olin diplomaatti jne - ei se paikka miehen vierellä silti irronnut. 13v nukkui AINA isän vieressä - huvittavaa kyllä 6v tyttö tyytyi/halusi nukkua mun vieressä. Meillä meni kyllä muitakin asioita sitten aika pieleen ja suhde ehkä kaatui enemmän niihin juttuihin.

Nuo 'Been there' kommentit on hyviä - oisko niistä vinkiksi ?
Jos rakkautenne on lujaa ja muuten menee hyvin - koeta jaksaa ...
Tsemppiä ...

 

[Pörrö]

Kiitos kannustuksesta!
Itsellänikään ei ole aikomusta alkaa äiteilemään näille lapsille. Heillä on jo tarvitsemansa äiti. Minun osani on olla ystävä ja se riittää kyllä minulle.
Eiköhän tästä yksimielisyyteen miehen ja lapsien kanssa päästä. Kehityskeskustelun paikka.

 

[Been there]

Anteeksi kun nyt innostun muistelemaan alkuaikoja! Höpisen tässä varmaan yksikseni, mutta kivampaa kuin päiväkirjaan kirjoittaminen!!

Kun aluksi päätin olla lapsille ystävä, en siis pyrkiä äidiksi äidin paikalle, luulin sen olevan toimiva keino. Mutta eihän sekään ole. Turha edes yrittää lokeroida omaa paikkaansa.

Ystäväthän ovat saman arvoisia. Ei ystävyys toimi niin, että toinen osapuoli on auktoriteetti. Ja niinhän se on, että aikuinen on lapselle auktoriteetti.

Tästä seurasi ristiriitoja, koska lapset eivät vielä osaa ajatella kolmiulotteisesti vaan heillä on hirveä tarve lokeroida ja pitää asiat yksinkertaisina. Ei se vaan toimi niin, että ollaan VAIN kavereita, ja sitten toisella (MINULLA) on oikeus sanoa koska syödään, mitä syödään, missä saa pomppia ja että kissaa ei saa vetää hännästä.

Ajan mittaan opin olemaan stressaamatta. Lapsilla kestää aikansa, kun päässään miettivät ja pohtivat mikä tämä uusi tilanne on. Siinä voi vaan olla läsnä ja tukena. Näyttää että aikuiseen voi luottaa. Lapset sitten itse tekivät asiasta yksinkertaisen. Heillä on kaksi kotia. Toinen on äidin luona. Toinen on isän ja ""Hannan"" luona. Ja juuri tämä oli 4-vuotian ihana kommentti: ""On se kiva kun iskällä on Hanna. Muuten iskällä olis tosi tylsää kun me ei aina voida olla iskän kaa.""


Aluksi myös oli lievästi epämiellyttävää, kun tytöt koko ajan vertailivat minua äitiinsä. Koin sen loukkauksena ja tulin aina jotenkin pahalle mielelle. Tyttö puristeli vatsaani (olen täysin normaalipainoinen) ""Äidillä on paljon vähemmän tätä"", ruokani oli huonompaa *(olen aina syönyt paljon ulkona, enkä osaa tehdä lapsille sopivaa ruokaa koska rakastan chiliä ja valkosipulia), vaatteet pitäisi viikata heti kun ne riisuu niinkuin äiti.

Sitten ymmärsin, että tytöt vain yrittävät ymmärtää tätä uutta tilannetta omalla tavallaan. Ja tekevät aivan samaa äitinsä kotona! Tyttöjen mummi (mieheni äiti) kertoi, että oli lasten äidin kotona lastenvahtina ja äiti lähdössä ulos, meikkasi ja vaihtoi vaatteita, niin tämä sama tyttö joka puristeli vatsaani, katseli äitiään kriittisesti ja sanoi: ""Hanna on oikea nainen. Äiti vaan yrittää olla"". Siis kauheeta, mutta pointti on se, että lapset vain puhuvat ajattelematta sen enempää. Ja kun äiti oli käskenyt lapsia nukkumaan ajoissa ja ottamaan vitamiinit, tyttö sanoi: ""Hanna on paljon hauskempi. Sen kanssa on aina kivaa. Ei ihme ettei sulla ole miestä.""

Voi äiti raukkaa. Tottakai mulla on energiaa olla hauskempi, kun en pyöritä arkea kahden pienen lapsen kanssa, vaan voin aina valmistautua lasten tuloon ja olla paikalla, jos siltä tuntuu. Ja se olikin hyvä päätös minulta, että jos olen huonolla tuulella, annan isän olla lasten kanssa kolmin ja menen vaikka kuntosalille. Isäänsähän he ovat tulleet tapaamaan!

 

[Vaikuttunut]

Been There: Sun juttuja voisin lukea syömättä viikon. Oon ihan sanaton. Onnittelen todella miten olet kääntänyt vaikeudet voitoksi!!

 

[mies]

samaa mieltä!!
Hienoa, kun jaksoit kirjoittaa kokemuksistasi.

Tässä tulee vähän seli seli tyksiä: Minä ajattelin ensimmäisiä kohtaamisia ja tutustumista. Mutta allekirjoitan ehdottomasti oikeuden lasten kasvatukseen, eikä mitään sivustakatsojan roolia.