Ä
"Äiti83"
Vieras
Opiskelen ja nuorin lapsi 1,6 v on hoidossa äidilläni, vanhempi sai hoitopaikan eskarista.
1.6 piti aloittaa yritystoiminta jolloin opiskelu keskeytyy. Tällöin eskarilainen ei tarvitse enää hoitopaikkaa (vuorotellaan lapsen isän kanssa lasten hoidoissa kun miehellä on vuorotyö). Nuorimman kuitenkin laittaisin päiväkotiin 2-3 päivänä viikossa (ja tämä on myös starttirahan saamisen ehto,eli lapsi ei ole kokonaan kotihoidossa).
Tuli tämän suhteen nyt ongelmia, eli starttirahapäätös venyy ja venyy! 28.2 olen hakemuksen laittanut,soitellut perään viimeksi viime viikolla,ja kuulemme perjantaina olisivat tehneet päätöksen.Heidän piti soittaa taas kerran mutta mitään ei kuulu.Eli eivät todennäköisesti ole vieläkään päätöstä tehneet.
En siis tiedä aloitanko yritystoiminnan 1.6! Jos en aloita, käyn tietenkin koulun loppuun, elokuuhun asti kestää.
Mutta äitini ei välttämättä pysty hoitamaan enää nuorinta,kun pääsi työhaastatteluun joka on ensi viikolla.Voi hyvinkin päästä töihin.
Jos jatkan koulussa,pitää kesäksi saada hoitopaikka molemmille.
Hakisinko nyt ´kaiken varalta´hoitopaikkaa molemmille tuonne elokuuhun asti?
Tutuilta kyselin ja kuulemma kannattaisi odottaa se starttirahapäätös ensin.Jos saan starttirahan,ei tarvitse kuin hakea osa-aikahoitoa nuorimmalle eikä silläkään ole kiire!
Kouluun siis hain koska olin varma että starttirahan saan,ja koulu + hoitopaikat muuttuvat yritystoiminnan aloittaessa. Ei olisi pitänyt olla niin varma,kesän hoitopaikkojen kysely ei tule olemaan helppoa kun täällä korvessa asutaan!!!!!!!!