M
"minttu"
Vieras
Mulle on laitettu Mirena-kierukka viime keväänä ja kuvittelin sen olevan ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Tai siis ainakin ehkäisyyn ja kuukautisiin. No, ehkäisyn kohdalla se on hoitanut tehtävänsä, mutta menkat tulevat edelleen kuukausittain ja entistä pidempinä. Vuodon määrä on toki vähentynyt, mutta samalla kokonaiskesto on pidentynyt. Ennen kierukkaa menkat kestivät kokonaisuudessaan 4-5 vrk eikä silloinkaan vuoto ollut häiritsevän runsasta. Tällä hetkellä menkat saattavat kestää jopa 10 päivää, joista muutaman päivän vuotaa ihan normaalisti ja sitten tiputtelee loput päivät. Tämä harmittaa, mutta sen kanssa pärjää.
Toinen juttu, mikä häiritsee entistä enemmän, on kuukaisittaiset hiivatulehduksen oireet. Oireet alkavat kierron puolenvälin jälkeen. Tällainen on ilmeisesti täysin mahdollista ja on hormonaalista eikä siitä sen kummempaa vaaraa pitäisi olla. Inhottavaahan se toki on. Kun menkat sitten taas alkavat, häviävät viimeisetkin hiivaoireet.
Samantapaisia oireita on ollut jo ennen kierukkaa, etenkin e-pillereiden aikana, mutta satunnaisesti myös muuten. Teini-iän tai raskauksien ajalta en muista. Pieneen mieleen on vaan nyt tullut sellainen ajatus, että pahentaakohan nämä ehkäisytavat ja ylimääräiset hormonit sekoittaa kehon omaa hormonijärjestelmää. Pitääkö nyt vaan marssia gynelle ja todeta, ettei tämä(kään) ollut mun juttu? Onko jollain ollut vastaavaa ongelmaa tai vastaavia ongelmia ja mistä olet saanut niihin apuja?