HPV-rokotteesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja terveyttäkö?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

terveyttäkö?

Vieras
Sanevaxin tutkimusuutinen: Papilloomavirusrokote (HPV-rokote) ja munasarjojen toiminnan ennenaikainen hiipuminen, POF (premature ovarian failure) - jälleen yksi puoli rokotteiden aiheuttamasta autoimmuuni/tulehdusoireyhtymästä.

Israelissa toimivan Zabludowiczin autoimmuunisairauskeskuksen ja Rooman Sapienza -yliopiston puitteissa tehty tutkimus kuvaa kolme tapausta joissa rokotteesta haittaa saaneilla munasarjat lakkasivat toimimasta. Toiminta ei palannut hoidosta huolimatta. Tutkijat kertovat dokumentoineensa näytön, jonka mukaan HPV-rokote voi laukaista elämän pysäyttävän autoimmuunireaktion. Lisäksi he toteavat, että samantyyppisten HPV-rokotteen jälkeisten raporttien kasvava määrä ja HPV-rokotteen pitkäaikaisten kliinisten hyötyjen epävarmuus ovat kansanterveysasia, joka vaatii lisää kurinalaista tutkimusta.

Zabludowiczin autoimmuunisairauskeskus on perustettu suomalaismiljardööri Poju Zabludowiczin ja hänen puolisonsa Anita Zabludowiczin lahjoitusten turvin.

Aiemmin olemme kertoneet, että Japanin terveysministeriö on luopunut HPV-rokotteiden suosittamista rokotteesta havaittujen haittavaikutusten seurauksena, ja että Suomessa HPV-rokotukset aiotaan aloittaa vuoden 2013 aikana.

Human Papilloma Virus Vaccine and Primary Ovarian Failure: Another Facet of the Autoimmune/Inflammatory Syndrome Induced by Adjuvants.
 
The Liberty Beacon: "HPV-rokotteen kehittäjä kertoo asiat niin kuin ne ovat, jotta voi nukkua yöllä: Gardasil ja Cervarix eivät toimi, ovat vaarallisia ja testaamattomia"

www.thelibertybeacon.com/2013/06/14/the-lead-vaccine-developer-comes-clean-so-she-can-sleep-at-night-gardasil-and-cervarix-dont-work-are-dangerous-and-werent-tested/
 
Japanissa HPV-rokote todettiin vaaralliseksi:
http://www.hs.fi/kotimaa/Japani+ei+en%C3%A4%C3%A4+suosittele+papilloomarokotetta++Suomi+aloittaa+rokotukset+marraskuussa/a1373335107314
Eli mitään hyvää ei ole rokotteesta kuulunut. Älkää hyvät äidit antako myrkyttää tyttölapsianne!
 
[QUOTE="vieras";28819432]Ja luitko magneettimediaa viimeksi? RYPSIÖLJYKIN ON VAARALLISTA!!![/QUOTE]

En ole lukenut Magneettimediaa. Vaikuttaako Magneettimedia mielestäsi Japanissa asti? Japanilaiset ja Israelilaiset ovat viisaampia kuin suomalaiset ja ymmärtävät mikä on terveellistä, mikä ei.
 
[QUOTE="vieras";28819451]Japanilaiset ja Israelilaiset ovat viisaampia?

Mahtava peruste jälleen kerran :laugh:

Note: ne kirjoitetaan pienellä, kuten suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen.[/QUOTE]

No vertaappa japanilaisten kansantaloutta ja ihmisten terveyttä suomalaisiin. Eivät kovin tyhmiä voi olla. Siellä ei juoda maitoa litratolkulla, silti siellä on vähemmän osteoporoosia. Tämä vain esimerkki.
 
Alkuperäinen kirjoittaja terveyttäkö?;28819465:
No vertaappa japanilaisten kansantaloutta ja ihmisten terveyttä suomalaisiin. Eivät kovin tyhmiä voi olla. Siellä ei juoda maitoa litratolkulla, silti siellä on vähemmän osteoporoosia. Tämä vain esimerkki.

Ei helketti, se on tosissaan :D
 
HPV-rokote on vaarallinen. Japani ei enää suositele sitä, liikaa vakavia kroonisia vaurioita.

Lue lisää täältä:

https://www.facebook.com/Rokotusinfo?fref=ts
 
Kohta alkaa nuorten ja äitien aiviopesu. THL on palkannut mainostoimiston, levittääkseen valheellista tietoa rokotteesta. Se ei ole tehokas eikä turvallinen.Se on jo monessa yhteydessä todettu. Aika yllättävää että taas on GSK:n rokote kyseessä Suomessa....
 
Japanin keräämät tilastot ja JAMA:ssa julkaistut tutkimukset osoittavat:

JAMA: 24 miljoonaa tyttöä rokotettiin, oireita sai 12 000 (0,5 promillea), joista 6% oli vakavia (eli 6% puolesta promillesta!). Kuitenkaan yhtään rokotteen sivuvaikutusta ei voitu suoraan yhdistää rokotteeseen. 23 raportoitua kuolemaa tutkittiin, rokotteeseen viittaavaa ei ollut ja ruumiinavauksessa todettiin muu selittävä syy. http://www.cdc.gov/vaccinesafety/Vaccines/HPV/jama.html

Japanissa 3,3 miljoonaa tyttöä rokotettiin, oireita noin 1800 tytöllä, pääasiassa epämääräisiä raajakipuja ja väsymystä. Ei voitu osoittaa yhteyttä rokotteen ja oireiden välillä. Kuten yllämainitussa HS uutisessa epäsuorasti todetaankin, rokote poistettiin yleisestä rokotesuosituksesta pienen vähemmistön äänekkään vastustuskampajan takia.
 
Kaikkea ei pidä uskoa mitä netistä lukee ;) Myös nämä sikapiikin saaneet ja narkolepsiaan sairastuneet on heillä jo ennestään ollut perus sairaus joka altisti rokotteen kanssa narkolepsiaan ;)
Sama nyt tässä HPV rokotteessa ;) Hienosti noissa tutkimuksissa joita netissä on on tämä pikku seikka jätetty vain kertomatta.
 
Kirjoittaja "alalla" on aivan oikeassa siinä, että mitä ilmeisemmin narkolepsian syntyminen rokotuksen myötä edellytti tiettyä geneettistä alttiutta. Kenelle tahansa narkolepsiaa ei siis ole tullut.

Sitä vastoin tuosta ei voida johtaa sen kaltaista päätelmää, etteikö rokotteella olisi ollut merkitystä tai etteikö HPV-rokotteen aiheuttamissa tapauksissa rokotetta tulisi tarkastella kriittisesti. Päinvastoin: jos rokote sisältää riskin siitä, että yhdessä perinnöllisen taipumuksen kanssa seurauksena on vakavia oireita, on ensinnäkin arvioitava sitä, onko a) rokote oikeasti tämänkaltaisen riskin arvoinen ja b) onko rokote tarpeeksi turvallinen.

Lapsena annettavien rokotteiden kohdalla rokotteet ovat ehdottomasti riskien arvoisia. Lapsikuolleisuutemme olisi merkittävästi suurempi ja erilaisten vakavien jälkitilojen määrä samoin. Sitä vastoin HPV-rokotteen osalta ei ole mitenkään itsestäänselvää puhua merkittävästä hyödystä. Rokote on uusi eikä ole varmaa näyttöä siitä, että se merkittävästi laskisi riskiä sairastua kohdunkaulansyöpään. On pikemminkin melkeinpä niin, että paras väline syöpätapausten ehkäisemiseen ovat seulonnat sekä -- mikäli tahtoa riittää -- valistus HPV:n ja syövän vaikutusmekanismeista. Mitä varhaisemmin seksielämä on aloitettu ja mitä useamman kanssa seksiä on harrastettu, sitä suurempi riski (myös pään ja kaulan alueen syövät). Verrattuna näihin kahteen välineeseen rokote voi pikemminkin luoda väärää turvallisuudentunnetta, mikäli ei ymmärretä, että se ei suojaa kuin vain muutamalta HPV-tyypiltä.
 
Mä olin yläasteella mukana jossain tutkimuksessa jossa annettiin kai tuo rokote, tai joku kohdunkaulasyöpää ehkäisevä rokote se oli. Muistaakseni kolmessa osassa olisi annettu. Eka osa silloin yläasteella ja kaksi viimeistä 18 vuotiaana. No mulle annettiin nuo kaksi ekaa, silloin toisen aikaan olin siis 18v. Sen rokotteen jälkeen mulla alko tuntua päässä oudolta, ikään kuin aivot ei olis saanu happea. Sit aloin lukemaan netistä että ulkomailla tyttöjä kuollut tuohon rokotteeseen. Hyi että rupes pelottaa, en uskaltanu ottaa sitä kolmatta rokotusta ollenkaan sitten... No hengissä ainakin vielä oon, nyt siis 21v :D
 

Yhteistyössä