Onnea
Yönenkeli, Miwwi ja melin pienistä nyyteistä! :flower:
..Yhtään en ole kateellinen..Ehen..
Täällä neuvolalääkärissä juuri käyty, ja tilanne suht alkutekijöissään, paikat pehmeät mutta kohdunsuu kiinni ja kaulaa edelleen 3cm. Esikoisesta samaan aikaan kohdunsuu oli auki, paikat pehmeät ja kaulaa enää 1-2cm ja silti meni kaksi viikkoa yli lasketun. Hieman kuulostaa ahdistavalta
Kivuttomia suppareita on kyllä, ja sukkapuikkokipuja koko aika, mutta ne ei näköjään ole tehneet yhtään mitään ja lääkäri totesikin että näyttää siltä että tarvitaan niitä kipeitä supistuksia ennenkuin mitään alkaa tapahtumaan. Itse alkaisi olla jo niin valmis, ja pelottaa se yli lasketun ajan meneminen vauvan koon puolesta. Lääkärin mukaan tuntui käteen normaalilta ja sf-mitta ei ollut noussut kolmessa viikossa yhtään, mennen ekan kerran nyt keskikäyrän ALApuolelle (aina ollut melkein yläkäyrällä). Mutta eri mittaajathan mittaa hieman eri tavalla myös.
Esikoisen kanssa tuntuu olevan pinna koko ajan tiukilla, kauhea uhma ja kun itse on väsynyt eikä enää taivu oikein mihinkään jne. niin tukalat oltavat on taattu. Onneksi näyttäis siltä että ilmat sentään taas muuttuu keväisemmiksi, niin toivon mukaan päästään enemmän ulkoilemaan. Jospa siitä piristyisi itsekin.
Maaliskuun ketjusta luin että parista ultrasta tyttölupauksen saanut synnytti pojan. Nyt sitten pyörii tuo sukupuolikin taas mielessä, kun on kaikki vaaleanpunaiset ja violetit vaatteet pestyinä ja viikattuina hoitopöydän laatikoissa.
Mun puolesta vauva siis saisi tulla jo vaikka heti. Vaikka muutoin onneksi tässä raskaudessa olen välttynyt suurimmilta vaivoilta mitä viimeksi oli, esim. ihan järkyttävä turvotus lopussa. Nyt hieman iltaisin huomaa turvotusta, mutta ei vielä pahasti, ja painokin on pysynyt suht aisoissa. Selkä kylläkin on kovilla ja ei kestä enää oikein pitkiä kävelyitä tai pitkään seisoskelua.
Kohta ollaan tosiaan jo huhtikuussa, aika on todellakin mennyt todella äkkiä!
Tsemppiä kaikille näihin viimeisiin viikkoihin!
-Meryl 37+1-