Huomenna äitienpäivä ja en ole puheväleissä oman äitini kanssa

["vieras"]

hoh hoijaa.... huomaa, ettei ihmisillä ole oikeita murheita. Mun sisko menehtyi vähän aikaa sitten ja sen jälkeen ollaan vaan koitettu selvitä ja äitini on auttanut tosi paljon hänen lapsien hoidossa, vaikka itsekin ihan loppu...

 

["toiveikas"]

[QUOTE="vieras";26254342]hoh hoijaa.... huomaa, ettei ihmisillä ole oikeita murheita. Mun sisko menehtyi vähän aikaa sitten ja sen jälkeen ollaan vaan koitettu selvitä ja äitini on auttanut tosi paljon hänen lapsien hoidossa, vaikka itsekin ihan loppu...[/QUOTE]

Niin, kieltämättä tulee tällainen olo vanhempieni sukupolven ihmisistä usein, että tuo poikkeustila-asenne puuttuu ja minäminä-vaihde menee herkästi päälle. Ja kun ihminen vanhenee, se itsekeskeisyys korostuu.

Niin kyllähän sitten miettii, että ap saattaa tämmöisessä äkkikatkaisussa nimenomaan kokea, että toinen ei välitä heidän hädästään. Jos hänen äitinsä on osoittanut aiemminkin itsekeskeisyyttä, tässä saatetaan nyt käydä kolmikymmenvuotista sotaa jossain siellä puolivälissä.

Sisarusten oikeudenmukaisesta kohtelusta on täällä keskusteltu suht äskettäin, ja asiassahan esiintyi kahta koulukuntaa. Muodollisen oikeudenmukaisuuden vaatimus olisi, että kun annat yhdelle omenan niin toisen pitää saada myös. Sitten toinen linja oli semmoinen kommunistisempi: jos x tarvitsee nyt kymmenen omenaa ja y pärjää hyvin ilmankin, niin jako menee 10-0 ja sitten kun tilanne on toisin päin, niin jaetaan 0-10.

Kyllähän tämä olisi tilanne että pitäisi jakaa epätasan. Mutta tietysti meiltä jää kuulematta, miten vakava sairaus on kyseessä, miten välttämättömiä ne matkat ovat, miten pitkään hoito kestää, miten pitkäjänteinen ihminen mummo on jne. Voihan olla että hän uskoo tasajakovaatimukseen ja on lähtenyt lepyttämään toista sisarusta pesemällä selkänsä kipeäksi niitä ikkunoita ja tekemällä pesäeroa ap:n perheeseen. Tai tosiaan voi olla kysymys mistä tahansa. Ehkä mummon mielestä ap on hankkinut liikaa lapsia alun perinkin tai jotenkin väärällä tavalla, ja nyt jurppii.

Mutta vaikka tilanne tai ainakin sen hoitamisen tapa on oikeastikin loukkaava ap:tä kohtaan, niin kukaan ei ole täydellinen. Aikuisten lasten olisi syytä pyrkiä aikuistumaan ja nähdä vanhemman polven puutteet sen verran avarammin, että kykenisivät kysymään perään mikä on ongelma. Kun on kuitenkin omista lapsista kysymys, yrittäisin nöyrtyä kysymään näkeekö mummo jotain mitä minä en, ja etsisin parasta mahdollista kompromissia. Kun vaikka nyt sitten lapset saisivat enemmän äitiään nähdä, niin seurauksena on että mummoa ei enää nähdäkään ollenkaan. Ei tätä nyt tähän voi jättää.

Ja onhan sekin totta, että moni vetää sairaan lapsen kanssa överiksi sen huolenpidon syyllisyydentunteissaan, ja terveet lapset jäävät paljosta paitsi. Mummo on saattanut nähdä lasten kaipauksen ja kielletyn tuskan aitiopaikalta.

 

[friina]

Ei kaitse mummot minun lapsiani. Miehen äiti on kuollut vuosia sitten. Ja oma äitini... sai jokunen vuosi sitten sanottua kuinka katkera on siitä,että minä synnyin. Kuinka hän on aina pitänyt minua syypäänä siihen,että hänen elämänsä ei ole ollut sitä mitä hän halusi,koska minä pilasin sen.. .syntymällä.. eli emme todellakaan ole väleissä.

 

["niin"]

Minä en oo kenenkään isoäiti, mutta olen aika ajoin auttanut ystäviä, naapureita, tuttuja.

Ja mua henk.koht. vituttaa suunnattomasti se, että koska olen joskus ollut avuksi, niin pidetään itsestäänselvyytenä että autan jatkossakin. Vaikka olosuhteet, elämäntilanteet muuttuisivat. Ja kun kieltäydyn, niin vedetään herne syvälle nekkuun: mitä ihmettä, miten tuo kehtaa olla auttamatta MINUA aina kun pyydän! Ei tätä onneksi usein ole tapahtunut, mutta muutamia kertoja kyllä. Viimeeksi jokin aika sitten, kerroin siitä palstallakin.

Kun olen auttanut, en mielestäni ole sitoutunut auttamaan aina jatkossakin. Mulla on ihan omakin elämä kuitenkin. Oma perhe, omat velvollisuudet, omat menot, oma jaksaminen.

Kun itse saan apua, olen kiitollinen siitä yhdestäkin kerrasta, enkä kuvittele että kun tuo kerran auttoi, niin sen varaan voi sitten jatkossakin aina laskea, eikä muita vaihtoehtoja pidä edes miettiä.

Aiheen vierestä osittain, mutta silti. Miksi on niin vaikeaa olla kiitollinen jo saamastaan avusta, sen sijaan että vaatisi itsekkäästi aina vain lisää?

tällainen käytös on kurjaa. auttajaa aletaan pitää vähempiarvoisena ja vaaditaan auttamista. tulee sellainen olo, että en auta ketään koskaan, koska ihmiset eivät ole kiitollisia.

 

["Vieras"]

Menkää silti huomenna, muistamisen kera ja ottakaa vaikka pikniktarpeet takakonttiin. Jos et nyt mene, myöhemmin on vaikeampi mennä.

 

["vieras"]

[QUOTE="Vieras";26255568]Menkää silti huomenna, muistamisen kera ja ottakaa vaikka pikniktarpeet takakonttiin. Jos et nyt mene, myöhemmin on vaikeampi mennä.[/QUOTE]

Niin, jos jätät äitienpäivänä huomioimatta, on se äidillesi tietynlainen viesti ja kuilu välillänne kasvaa. Surullisia tuollaiset välirikot jo lapsiesikin kannalta. Heiltähän häviää elämästään mummu. Jo senkin takia kannattaa yrittää paikata välejä.

Ei tuo mummous muuten kovin helppoa ole. Miten vetää raja siihen, kuinka paljon ajastansa antaa aikuisten lastensa auttamiseen. Ja tuo tasapainottelu lasten välillä, ettei kumpikaan koe tilannetta epäreiluksi.

Taidan jättää ensi viikon lastenhoitopyynnön tekemättä. Tullut ehkä pyydettyä lapsenvahdiksi lähiaikoina liian usein. Kiitos siis tästä ketjusta! Tuli ajateltua vähän asioista.

 

[4lasta]

[QUOTE="toiveikas";26255200]Niin, kieltämättä tulee tällainen olo vanhempieni sukupolven ihmisistä usein, että tuo poikkeustila-asenne puuttuu ja minäminä-vaihde menee herkästi päälle. Ja kun ihminen vanhenee, se itsekeskeisyys korostuu.

Niin kyllähän sitten miettii, että ap saattaa tämmöisessä äkkikatkaisussa nimenomaan kokea, että toinen ei välitä heidän hädästään. Jos hänen äitinsä on osoittanut aiemminkin itsekeskeisyyttä, tässä saatetaan nyt käydä kolmikymmenvuotista sotaa jossain siellä puolivälissä.

Sisarusten oikeudenmukaisesta kohtelusta on täällä keskusteltu suht äskettäin, ja asiassahan esiintyi kahta koulukuntaa. Muodollisen oikeudenmukaisuuden vaatimus olisi, että kun annat yhdelle omenan niin toisen pitää saada myös. Sitten toinen linja oli semmoinen kommunistisempi: jos x tarvitsee nyt kymmenen omenaa ja y pärjää hyvin ilmankin, niin jako menee 10-0 ja sitten kun tilanne on toisin päin, niin jaetaan 0-10.

Kyllähän tämä olisi tilanne että pitäisi jakaa epätasan. Mutta tietysti meiltä jää kuulematta, miten vakava sairaus on kyseessä, miten välttämättömiä ne matkat ovat, miten pitkään hoito kestää, miten pitkäjänteinen ihminen mummo on jne. Voihan olla että hän uskoo tasajakovaatimukseen ja on lähtenyt lepyttämään toista sisarusta pesemällä selkänsä kipeäksi niitä ikkunoita ja tekemällä pesäeroa ap:n perheeseen. Tai tosiaan voi olla kysymys mistä tahansa. Ehkä mummon mielestä ap on hankkinut liikaa lapsia alun perinkin tai jotenkin väärällä tavalla, ja nyt jurppii.

Mutta vaikka tilanne tai ainakin sen hoitamisen tapa on oikeastikin loukkaava ap:tä kohtaan, niin kukaan ei ole täydellinen. Aikuisten lasten olisi syytä pyrkiä aikuistumaan ja nähdä vanhemman polven puutteet sen verran avarammin, että kykenisivät kysymään perään mikä on ongelma. Kun on kuitenkin omista lapsista kysymys, yrittäisin nöyrtyä kysymään näkeekö mummo jotain mitä minä en, ja etsisin parasta mahdollista kompromissia. Kun vaikka nyt sitten lapset saisivat enemmän äitiään nähdä, niin seurauksena on että mummoa ei enää nähdäkään ollenkaan. Ei tätä nyt tähän voi jättää.

Ja onhan sekin totta, että moni vetää sairaan lapsen kanssa överiksi sen huolenpidon syyllisyydentunteissaan, ja terveet lapset jäävät paljosta paitsi. Mummo on saattanut nähdä lasten kaipauksen ja kielletyn tuskan aitiopaikalta.[/QUOTE]

Hyvä ja ajattelua aiheuttava kirjoitus.

 

[4lasta]

[QUOTE="Vieras";26255568]Menkää silti huomenna, muistamisen kera ja ottakaa vaikka pikniktarpeet takakonttiin. Jos et nyt mene, myöhemmin on vaikeampi mennä.[/QUOTE]

Siksi itkenkin, kun en tiedä mitä tehdä...