Tilsu - kiitti vinkeistä. Se juustopasta on todella hirveää. Kokeilenpa tänään tehdä sen veteen ja laittaa jotain vihanneksia sinne joukkoon esim. papuja tai vastaavaa. Täytyy googlettaa jostain, paljonko noista vihanneksista tulee energiaa. Tänään söin lounaalla perheen kanssa, muilla lautasella muusia & kananugetteja ja salaattia, mulla vain salaattia (amerikansalaattia ja tomaattia). Ajattelin, että saa vähän pureskeltavaa, eikä siinä voi niin paljon kaloreita olla. Painonvartijoissakin kaikki salaatit, tomaatit ja kurkut ovat aina 0 pistettä. Pavuista kyllä meni pisteitä, joten voipi olla, ettei niitä auta niin kovasti annostella.
Sunnuntaina jouduin tekemään "rikkomuksen" ja äsken kävi juuri ilmi, että olikin aika paha rikkomus... voi olla että se mun tämän aamun paino johtui juuri tuosta :headwall: Oltiin miehen kanssa kerrankin ilman lapsia shoppailemassa alessa ja kun mulla on se antibioottikuuri, oli pakko syödä. Sitä ei saa ottaa tyhjään vatsaan eikä maitotuotteiden kanssa. No, päivällä söin pastan, jossa oli maitoa, joten päätin nerokkaasti :headwall: jättää antibiootin iltaan. Sitten kun olimme olleet shoppailemassa ja kello oli jo melkein kuusi (olin syönyt siihen mennessä siis aamupirtelön 200 kcal ja pastan eli 280 kcal) mulla oli energiat ihan loppu. Sitten mentiin Hesburgeriin.

Minä söin salaatin ja 2/3 XL kerrosburgerista sekä light-limsaa. Arvatkaapa huvikseen, paljonko kaloreita siinä Hesen XL kerrosburgerissa on. Ette ikinä usko, mutta siinä on siis yli 1000 kcal. Tulin sitten vetäisseeksi noin 750 kcal kerralla.
Eli päivän kalorit ylittyivät melkein 300 kcal joten eipä ihme, että tänään vaaka näytti +100g (tai sitten se oli myös se maaginen kohta tätä kuuria, jossa paino pysähtyy/nousee).
Että jos hairahtuu, ei kantsi ehkä syödä XL kerrosburgeria. :heart:
Muoks: kävin kiloklubilla katsomassa ja siellä on muuten LOISTAVA ruokapäiväkirja, joka laskee kalorit valmiiksi. Siellä on myös melkein kaikki Nutrilettit, joten sieltä pääsee näkemään kokonaiskalorit kätevästi. kantsii vaan huomioida, että sieltä voi vaihtaa annoksen, muutoin ehdottaa kaloreita/100 g eli ruoka-aineen vasemmalta puolelta oranssi nuoli alaspäin vaihtaa annoksen esim. yksi kpl patukkaa eikä 100 g. Ihmettelin miksi kalorit ovat niin paljon enemmän kuin mitä tuossa opasvihkosessa, kunnes keksin, että annoskoko oli väärä.