J
JONSERED Karhunkantaja
Vieras
Huonosti nukkuvista lapsista tulee lihavia ja levottomia
Julkaistu: 23:36
Jani Kaaro

Riittämätön unensaanti aiheuttaa ylivilkkautta
Pienten lasten yöuniin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä huonosti nukutut yöt kaksivuotiaana näkyvät lihavuutena ja ylivilkkautena kuusivuotiaana. Päiväunet eivät korvaa huonosti nukuttua yötä.
Montrealin yliopiston tutkimuksessa oli mukana yli tuhat kuusivuotiasta lasta. Tulokset osoittivat selvästi, että riittävä unen saanti on yhteydessä painon nousuun. Alle kymmenen tuntia nukkuvista lapsista 26 prosenttia oli ylipainoisia.
Sitä vastoin kymmenen tuntia nukkuvista lapsista ylipainoisia oli vain 15 prosenttia ja yksitoista tuntia nukkuvista vain kymmenen prosenttia. Unen saannin tarkastelujakso sijoittui välille 2,5-6 vuotta.
Tutkimusta johtaneen professori Jacques Montplaisirin mukaan painonnousu voi liittyä unenpuutteen aiheuttamiin hormonihäiriöihin. Riittämätön yöuni lisää näläntunnetta aiheuttavan hormonin eritystä ja toisaalta estää näläntunnetta vaimentavien hormonien eritystä. Huonosti nukkuvat lapset ovat siis nälkäisempiä kuin hyvät nukkujat.
Tutkimuksessa saatiin esille myös selvä yhteys riittämättömien yöunien ja ylivilkkauden välille. Lapsista, jotka nukkuivat 2,5-vuotiaana alle kymmenen tuntia yössä, 22 prosenttia oli ylivilkkaita kuuden vuoden iässä. Se on kaksi kertaa enemmän kuin yli kymmenen tuntia nukkuvien lasten ryhmässä.
Montplaisirin mukaan aikuisilla riittämättömät yöunet näkyvät väsymyksenä, mutta lapsilla levottomuutena ja keskittymisvaikeuksina. Hän korostaa, ettei ylivilkkaus aiheuta huonoja yöunia, vaan riittämätön unensaanti aiheuttaa ylivilkkautta.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Huonosti+nukkuvista+lapsista+tulee+lihavia+ja+levottomia/1135241278486