M
marika
Vieras
Hei! meillä tyttö 9 kk nukkuu yöt erittäin huonosti. Pyörii ja kopistelee pinnasänkyään ja ähkii kokoajan. En saa nukuttua itse juuri ollenkaan. Pahinta tässä on se, että tätä on jatkunut 6 kk eli alkoi tytön ollessa 4 kk. Mitään rauhallisempia jaksoja ei ole vaan sama toistuu joka ainoa yö. Lisäksi hän on ottanut tavakseen nousta seisomaan sängyssään klo 04:30 ja minulta menee noin 2 tuntia ennen kuin saan hänet uudelleen nukkumaan. Normaaliako? Onko tällaista muilla. Vauva ei kuitenkaan itke eikä maitoa huuda, vaikka pahimman pyörimisen aikana annan hänelle kerran yössä maitoa. Yritin 2 viikkoa ns. tassu unikoulua, mutta se kai on maidosta vierottamiseen ja meillä kun ei ole maidosta kyse vaan jostain muusta. lisäksi siitä ei ollut mitään apua vaan vauva alkoi pyöriä ja vehdata aina enemmän kun silitin häntä selästä tai pidin kättä paikallaan selän päällä. Mistä olisi mahdollista saada apua, että hän alkaisi nukkua kunnolla yöllä eikä kokoajan pyörisi, että väsynyt mamikin saisi edes joskus nukkua