Huonot välit vanhempiin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hylätty
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hylätty

Vieras
Olen siis jo aikuinen, kolmenkympin puolessavälissä. Mutta yhä edelleen on huonot välit omiin vanhempiini, mistä tunnen surua. Ei mistään voida puhua, koska sekä isäni että äitini ovat aina oikeassa joka asiassa, vain heidän mielipiteensä ovat oikeita! Monta kertaa ahdistanut, kun mykkyyden vallassa oltu samassa tilassa viedessäni tai hakiessani lapsia mummolasta. Siitä lähtien kun aloin odottaa esikoista, äiti ei ole ollut vähääkään kiinnostunut mun voinnistani tai pärjäämisestä, sitä se on ollut vuosikaudet. Vain ja ainoastaan mun lapset kiinnostaa niitä, ja se on tosi loukkaavaa. Kyseenalaistavat aina kaikki mun ratkaisut, oli ne mitä tahansa. Ymmärränhän mä sen että olen aikuinen mutta silti mua kohdellaan kuin olisin pikkukakara!
 
Ehka voisit ottaa hieman valimatkaa vanhempiisi. Hajurako. Minulla se on kestanyt jo vuosikausia ja voin huomattavasti paremmin nyt, kuin aikaisemmin.

Et voi yksin parantaa suhdetta vanhempiisi. Se vaatii vastavuoroisuutta.
 
kuvitteles, että äitis on maailman ihanin äiti kun seuraavan kerran menet käymään, ja juttele hänelle niin kuin juttelisit kaikkein rakkaimmalle ihmiselle maailmassa
 
Ehkäpä sinun olisi korkea aika asettua vanhempiesi asemaan.Jokaisella ihmisellä saa, ja pitääkin olla oma mielipiteensä asioista.Ei ne välttämättä aina mene sinun tai kenenkään muunkaan "pillin" mukaan ne päätökset. Oletkos nyt itse varma näistä asioista? Ettet vaan ole asettanut liian suuria vaatimuksia vanhemmillesi,ja kyseenalaistanut heidän tapansa elää,jos näin on,olet varmaankin loukannut heitä? Vanhempia ihmisiä pitää osata kunnioittaa siitä,että he ovat aikoinaan jaksaneet kasvattaa omat lapsensa,vaikka ovat itsekin joutuneet samaan asiaan alistumaan!
 

Yhteistyössä