"Huudatusunikoulu" ja kiintymyssuhde.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Kissanminttu"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

"Kissanminttu"

Vieras
Meillä on 11kk vanha lapsi joka syö vielä rintamaitoa muutaman kerran päivisin ja muutaman kerran öisin. On sairastanut tämän vuoden aikana useamman flunssan ja korvatulehduksen joiden vuoksi yöt olleet joskus valvomista ja katkonaisia ne on aina. Eli joka yö herätään 3-7 kertaan.
Lapsi nukkui n. 9½kk ikään asti meidän välissä mutta kun oli kipeä niin rupesi yllättäen nukahtamaan itsekseen omaan sänkyynsä ja nukkumaan siellä niin että kun herää niin otan hetkeksi rinnalle ja nostan sitten pinnasänkyyn nukahtamaan/nukkumaan.
Kuitenkin nämä katkonaiset yöt ja toisinaan herätään 3-4 aikaan ylös ja kuopus nukahtaa uudestaan 5-6 aikaan ja esikoinen pitää herättää kouluun viimeistään 7.30. Yleensä keskimmäinen kuitenkin herää tuossa 6-6.30 välillä.
Päiväuniin minulla ei siis ole mahdollisuutta kun keskimmäinen ei päiväunia enää nuku.

Olen jaksanut mielestäni todella hyvin vaikka välillä väsyttääkin. Äitini mielestä lapsi pitää vierottaa tissistä ja huudattamalla nukuttaa jotta oppii nukkumaan 'kunnolla'.
Sanoin että en siihen rupea. Minä en halua lasta huudattamalla nukuttaa ja koen että se ei ole hyväksi kiintymyssuhteelle. Äitini mielestä on huonoksi kiintymyssuhteelle se että olen väsynyt :o Minä leivon, laitan ruoat, siivoan, käyn kaupassa, askartelen jne. lasten kanssa joten en mitenkään järkyttävän väsynyt edes ole. Toki toisinaan tuntuu että jos joku ottaisi lapset vaikka pariksi tunniksi niin että ennättäisin hetken nukkua niin ei siitä haittaa olisi. Mutta itse olen lapseni kaikki kotona hoitanut ja hyvin jaksanut.
Hänen mielestään myöskin on täysin turhaa sanoa että on väsynyt kun on "itse valinnut tiensä" :o Eli jos työajat väsyttää niin ei parane valittaa kun on itse valinnut ammattinsa? Tai jos naapurit ärsyttää niin ei pidä valittaa kun on itse valinnut asuinpaikkansa?

Mitä mieltä te olette kiintymyssuhteen luomisesta? Ja nimenomaan tuosta huudattamisesta?
 
Me huudatettiin sylissä, siihen jäi maidon juonti öisin. En ikinä jättäisi yksin huutamaan :( Sylittelyä,silittelyä,paijailua,tassuttelua...mikä vaan vauvalle kelpaa.
 
itse en rinnastaisi vuosikkaan yösyönneistä vieroitusta ja huudatusunikoulua. Tuon ikäinen ei enää tarvi ruokaa öisin, vaan heräilystä on tullut tapa. En usko, että maitobaarin kiinnipysyminen vahingoittaa kiintymyssuhdetta millään tavalla, jos kuitenkin otat lapsen lähelle, syliin ja rauhoittelet kun hän kirkuu tottumansa yötissin perään. Olisi eri asia huudattaa pientä yksin pimeässä ilman mitään kontaktia. Pari yötä se vaatii ja sitten saatte kaikki nukkua ja olette virkeämpiä ja iloisempia päivisin. Tsemppiä! :)
 
Huudatus EI ole lapselle hyvästä, ja kyseinen vanhanmaailman tapa on jo ajat sitten kumottu monelta taholta. Nykyään ajatellaan, ettei alle vuoden ikäiseltä lapselta tarvitse kieltää mitään, koska hänen tarpeensa ja tahtonsa ovat vielä sama asia. Lapsesi siis tarvitsee tässä asiassa sinua, ja en näe mitään syytä miksei siihen tarpeeseen saisi vastata.

Ole rauhassa lapsen kanssa niin kauan kuin itse jaksat ja lapsi voi mielestäsi hyvin, teillä ei todellakaan ole mikään kiire. Anopin kommentit voit jättää omaan arvoonsa ja taanoniseen aikaansa. Minust aon hienoa että olet jaksanut noin hyvin, ja väsymykseen voi hankkia myös muuta apua. Minusta toimit myös lapsen parhaaksi, ja luot perusturvallisuuden ensimmäisiä vahvoja tukipilareita menemällä asiassa hänen tahtiinsa. Luota itseesi!

Omaa väsymystä saa valittaa, johtui se sitten mistä tahansa. Kannattaa ilmeisesti valittaa jollekin muulle, kuin anopille jos tuo on vastaanotto. Minusta on vielä oikeutetumpaa valittaa väsymystä, joka johtuu siitä, että laittaa lapsen tarpeet omiensa edelle terveellä tavalla kuten sinä parhaillaan teet. Anoppisi sijaan kuuntele siis lastasi ja itseäsi, kuten jo tunnut viisaasti tekevänkin!
 
Asia on meilläkin ollut juuri ajankohtainen kun aloitin "tissivieroituksen" maanantaina 1v1kk ikäisellä pojallani. Nukutin lapsen syliin rauhallisen musiikin soidessa hiljaa taustalla. Tämä siksi koska minun itseni oli helpompi keskittyä olemaan mahdollisimman rauhallinen kuunnellessa musiikkia samalla, ja lapsikin rauhoittui näin paljon nopeammin. Alkuun tietenkin jaksoi huutaa hetken aikaa mutta yllättävän helposti rauhoittui. Parina ensimmäisenä yönä heräs kerran tai kaks, annoin juotavaa yöllä (vettä) ja sylissä heijailin uneen ja laskin nukkumaan omaan sänkyynsä. Nyt viime yön nukkui jo kokonaan, 10h. Eli parempaan päin menee kokoajan. Ja nyt syö päivisinkin kunnolla ruokaa, eikä ole satunnaisia vatsavaivojakaan enää...Nukahtaa myös itsekseen sänkyyn, kunhan olen aluksi lähellä. Melkoinen ihme on siis tapahtunut, aiemmin nukahtaminen tapahtui tissillä :D AINA.

(Kyseeessä siis allerginen lapsi, ja aiemmin reagoi aina milloin mihinkin syömääni ruoka-aineeseen imetyksen kautta, vaikka kuinka koitin karsia ruoka-aineita. Nyt saan itsekin taas syödä, mitä haluan ja kumpikin on tyytyväisiä :D )
 
Mä en alle yksivuotiasta yövieroittaisi... Ensinnäkin koska sen ikäinen ei vielä ymmärrä paljoa mitään ja toiseksi siksi, että tulos ei välttämättä vastaa toiveita ja riski "lipsua" takaisin yöimetykseen on aika suuri. Lapsesi on jo 11-kuinen, mutta tuossa iässähän jokainen lisäkuukausi on pitkä aika...

Ja väsymystä saa kyllä valittaa :) Jos ei nyt kokoaikaa rutise niin kyllähän sitä välillä saa sanoa - vaikka kuinka olisi itse tiensä valinnut - että uni maistuisi tms. Lähes jokainen joka on lapsen tehnyt jossakin vaiheessa valittaa väsymystä, vaikka olisivat ihan tietoisesti sen lapsen maailmaan saattanut...
 
Sinä et ole varmaan edes kokeillut, miten helposti saisit yöt rauhoitettua koko perheeltä.... Olet epäluuloinen, selität itsellesi miten näin teet vain hyvää teille, jne. Suurin osa lapsista ei edes huuda (paitsi sitten kun oikein oppivat vaatimaan näitä turhia palveluja), joten se sana huudatusunikoulusta on ihan provosoiva.

Meillä parissa yössä opittiin nukkumaan 6-8h putkeen, kun ennen herättiin 1.5h pätkissä. Ja unikoulun tuloksena oli hieman kitinää, joka kyllä lempeällä sanailulla hoitui. Kuka se käskee olemaan mustavalkoinen - kyllä niitä vaihtoehtoja on muitakin kuin tissi ja läpensä yön yksin karjuva lapsi.
 
Vaikka vieroittaisi yösyötöistä, niin ei se sitä takaa, että lapsi nukkuu heräämättä yöt. Lapsi voi unikoulun jälkeen herätä öisin muuten vaan eikä edes halua syötävää.
 

Yhteistyössä