Hyi vittu, anna mä oksennan kohta!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Yks mies on vuosien varrella pitänyt muhun yhteyttä, en ole juurikaan vastaillut hänen soittoihinsa tai viesteihin. Joskus kyllä, melko tylysti. Eli esim. et viittis soitella mulle öisin, nukun silloin!

Alussa oltiin jopa sellaisia kavereita, jotka voivat moikata ja höpistä jotain tavatessaan. Mutta tämä loppui koska muutin toiselle paikkakunnalle, ei nähty kuin kerran sattumalla baarissa kun oli tullut käymään kaverinsa luona.

Tästä hän tietysti innostui ja soitteli yöllä ja aamulla ja pyysi treffeille. En suostunut. Hän asui avovaimonsa kanssa useita vuosia yhdessä ja silti aina välillä soitti tai tekstasi mulle.

Kun hän erosi, niin muutti useiden satojen kilsojen päähän, juurikin samalle paikkakunnalle kuin minä. Itse olin tässä välissä muuttanut useita kertoja paikkakuntaa.

Eräs yhteinen tuttumme oli vaan mennyt kertomaan nykyisen asuinkaupunkini ja siitä hän sitten innostui taas ja alkoi tekstailemaan. Tästä tajusin, että pitää sanoa suoraan ettei kiinnosta!

Nyt tulee se oksettavin osuus. Hän oli ottanut selville siskoni puh.numeron (ei juuri tunne häntä) ja laittaa viestiä, edelleen vaikkei siskoni edes vastaa niihin. Jotain uteluviestejä koskien minua, sekä tapaamispyyntöjä!

Miten säälittävä voi mies olla, no juurikin näin säälittävä ja urpo. Veti vielä siskoni tuohon ihme toimintaansa mukaan. Luulisi, että hän ei mene ihan täysillä, mutta kun hänen kanssaan juttelee hän on ihan normaali. Jotain vikaa hänessä kyllä on, luulee olevansa lahja naisille. Hän on kaikkea muuta.
 
Ai miten se sillä tavalla. Hyvänen aika sentään. Onpa jännittävää.

6.jpg
 
[QUOTE="Jaahas";29180184]Minä en nyt ihan ymmärtänyt miksi haluat oksentaa, koska miehellä on siskosi puhelinnumero?[/QUOTE]

Etkö tosiaan ymmärrä? Mua oksettaa toi mies ja sen käytös. Kun en enää vastaa miehen yhteydenottoihin hän alkaa pommittaa siskoani, jota ei edes tunne. Eikö se ole vähintäänkin outoa?
 
Outoa on se, ettet ole miehelle sanonut, ettei kiinnosta. Keskenkasvuisten touhua tuollainen, että ei vastata puhelimeen ja oletetaan miehen lukevan ajatuksista, ettet ole kiinnostunut.
 
[QUOTE="Vieras";29180190]Oli aika mitäänsanomaton avauskin...[/QUOTE]

Olisiko esim. "mitä tänään ruoaksi" tai "plussasin" avaus ollut miten paljon mielenkiintoisempi?
 
[QUOTE="Random";29180202]Outoa on se, ettet ole miehelle sanonut, ettei kiinnosta. Keskenkasvuisten touhua tuollainen, että ei vastata puhelimeen ja oletetaan miehen lukevan ajatuksista, ettet ole kiinnostunut.[/QUOTE]

Olen aina sanonut etten halua suhdetta hänen kanssaan, tai lähteä treffeille. En tajunut että lisäksi pitää sanoa, ettei voisi vähempää kiinnostaa.
 
[QUOTE="Random";29180202]Outoa on se, ettet ole miehelle sanonut, ettei kiinnosta. Keskenkasvuisten touhua tuollainen, että ei vastata puhelimeen ja oletetaan miehen lukevan ajatuksista, ettet ole kiinnostunut.[/QUOTE]
Aloittaja vaikuttaa itsekeskeiseltä ja typerältä ihmiseltä muutenkin.
 
[QUOTE="alkup.";29180203]Olisiko esim. "mitä tänään ruoaksi" tai "plussasin" avaus ollut miten paljon mielenkiintoisempi?[/QUOTE]

Mun mielestä olisi.

Mutta oon kyllä itsekin onnistuneesti laittanut tylsiä avauksia, ja lopettanut ketjuja onnistuneesti tylsällä kommentillani. Joten menköön nyt tämäkin sitten tän kerran....
 
  • Tykkää
Reactions: dechs
[QUOTE="Vieras";29180265]Niin että et ole "juurikaan" vastaillut :)

Ja laitoit viestin, että "et viittis soittaa mulle yöllä" LOL[/QUOTE]
Miten nämä jutut menee aina näin.. "En ole sille mitään viestitellyt. Tai no olen mä vähän joskus yöllä. Ja illalla. Saunan jälkeen. Ja päivällä kans töissä jos on tylsää. Ja työmatkalla bussissa. Mut minkä vitun takia se nyt luulee jotain?"
 
[QUOTE="alkup.";29180203]Olisiko esim. "mitä tänään ruoaksi" tai "plussasin" avaus ollut miten paljon mielenkiintoisempi?[/QUOTE]

Ei ainakaan kenenkään plussaukset kiinnosta yhtään...paljon kiinostavampia tälläiset jutut.
 
Miten nämä jutut menee aina näin.. "En ole sille mitään viestitellyt. Tai no olen mä vähän joskus yöllä. Ja illalla. Saunan jälkeen. Ja päivällä kans töissä jos on tylsää. Ja työmatkalla bussissa. Mut minkä vitun takia se nyt luulee jotain?"

Siis ootsä noin urpo ettet tajunnut pointtia!? Tässä eniten vituttaa et se otti yhteyttä mun siskoon. Sisko on ihan ihmeissään kun hänelle laittaa viestiä joku ihan ihme tyyppi. Kyselee musta ja jopa ehdottelee tapaamista. Onks teillä miehil aivot vähä pehmenny tai mitä helevettii!?
 
[QUOTE="alkup.";29180287]Siis ootsä noin urpo ettet tajunnut pointtia!? Tässä eniten vituttaa et se otti yhteyttä mun siskoon. Sisko on ihan ihmeissään kun hänelle laittaa viestiä joku ihan ihme tyyppi. Kyselee musta ja jopa ehdottelee tapaamista. Onks teillä miehil aivot vähä pehmenny tai mitä helevettii!?[/QUOTE]
No joo. Kyllähän se itse kutakin ihmetyttäisi, jos lähisukulainen olisi aktiivisesti viestitellyt jonkun ihme hiihtäjän kanssa, ja se hiihtäjä alkaisi häiriköidä muuta sukua. Kyllähän se tietysti pistäisi tämän yhden sukulaisen tosi outoon valoon. Saattaisin jopa huolestua siitä, onko hän täysin tasapainoinen.
 
Tyypilliset palstamammat purkamassa taas vähän omaa pahaa oloaan, ei hätää ehkä joku teitäkin joskus lähestyy romanttisessa mielessä. Jos joku musta olis tän alottanu niin johan sille annettais vertaistukea jo.

Mutta aplle siis: Hyi mikä mies. Ja suorastaan aika creepyä, että se sotki sun siskos tähän mukaan. Toivottavasti pääset siitä niljakkeesta eroon, laita vihaista viestiä sille että jättää lopullisesti sut ja sun läheiset rauhaan. Taitaa olla sen verran pölkkypää ettei tajua muuta.. Kyllä mä ainakin ymmärtäisin siitä ettei vastausta tule, ettei musta olla kiinnostuneita ja lopettaisin viestittelyn :D
 
No joo. Kyllähän se itse kutakin ihmetyttäisi, jos lähisukulainen olisi aktiivisesti viestitellyt jonkun ihme hiihtäjän kanssa, ja se hiihtäjä alkaisi häiriköidä muuta sukua. Kyllähän se tietysti pistäisi tämän yhden sukulaisen tosi outoon valoon. Saattaisin jopa huolestua siitä, onko hän täysin tasapainoinen.

Mikä saatanan toppahousu itse olet! Pitää jotain urpoa puolustella koska olet kusipää ja haukut mua, koska olet vitun idiootti.
 

Yhteistyössä