Ihanko oikeasti vanhempia ei saa syyllistää lapsen pahoinvoinnista???

[Monja]

Olenko jotenkin poikkeuksellinen ihminen siinä asiassa, että mielestäni vanhempia voi syyllistää, jos lapsella on esim. syömishäiriö? En kuvittele olevani mitenkään täydellinen vanhempi, vaan minua saa kyllä syyllistää, jos lapsellani todetaan vaikka tuo syömishäiriö. Silloin on aika tarkastella omia toimiaan tosi rankalla kädellä, vaikka eihän se tietysti mukavaa ole (kuka on väittänyt että lasten kasvatus tai elämä ylipäätään olisi?).

Tietenkään kaikki asiat eivät ole vanhempien syytä ja lapsi voi sairastua moniin eri sairauksiin, joille ei voi mitään. MUTTA mielestäni vastuu on vanhempien jos lapsi voi huonosti. Elämä ei ole mustavalkoista, mutta monissa asioissa vanhemmat voisi kyllä katsoa peiliin. Ja pääsilitys ja lässytys ei tässä asiassa auta, vaikka toki vanhemmat tukeakin tarvitsevatkin, eihän ne asiat poissulje toisiaan. Vituttaa tämä nykymeininki, että vika on aina kaikkialla muualla, milloin päiväkodissa, koulussa tai tv:ssä, ei koskaan vanhemmissa itsessään. Nih.

 

["harmaana"]

Mitä syyllistäminen auttaa? Syömishäiriökin on usein jonkun muun kuin omien vanhempien vaikutusta. Mutta sen sijaan jos olet haukkunut ja lyönyt lastasi ja lapsesta kasvaa samanlainen, silloin saa ja pitääkin syyllistää.

 

["mä"]

Jos lasten ongelmista syyllistää vanhempia niin ne saa traumoja ja masentuu
Aina ei ole vika vanhemmissa mutta usein pitäisi myös vanhempien katsoa peiliin kun lapsilla on ongelmia. Kovin harva vaan myöntää että on omalla käytöksellään tai tuen ja kannustuksen puutteella vahvistanut ongelmien syntyä.

 

[ei auta]

Syyllistäminen ei ketään auta. Asia tai asiat pitää pyrkiä ratkaisemaan. Myös ennalta ehkäisyä kannattaa tietenkin miettiä eli miten ongelmilta parhaiten vältyttäisiin jatkossa, mutta en pidä sitäkään syyllistämisenä.

 

["aloittaja"]

Syyllistäminen ei ketään auta. Asia tai asiat pitää pyrkiä ratkaisemaan. Myös ennalta ehkäisyä kannattaa tietenkin miettiä eli miten ongelmilta parhaiten vältyttäisiin jatkossa, mutta en pidä sitäkään syyllistämisenä.

Mutta eihän ongelmia voi ratkaista ennen kuin tunnistaa niiden syyn? Ja jos syy on itsessä, niin silloin se ei onnistu ilman syyllistymistä. Ja mikäli sitä ei ole aiemmin itse tajunnut, niin ehkä syyllistäminen auttaa heräämään todellisuuteen?

 

["mä"]

Syyllistäminen ei ketään auta. Asia tai asiat pitää pyrkiä ratkaisemaan. Myös ennalta ehkäisyä kannattaa tietenkin miettiä eli miten ongelmilta parhaiten vältyttäisiin jatkossa, mutta en pidä sitäkään syyllistämisenä.

Ei auta mutta se voi auttaa asioiden selvittämisessä ja ongelmien ratkaisemisessa. Lapsen kannalta voi olla hyvä että vanhemmat myöntävät jos eivät ole esim. tukeneet tarpeeksi , jättäneet selviytymään liian pienenä yksin jne.
Se että vanhemmat ottaa vastuun omista virheisdtään voi auttaa lastakin tekemään samoin.

 

[leijona76]

Kai se syyllistäminen ja toisen osoittelu on jokin tarve ihmisessä. Näkeehän sen joka kerta kun jotain tapahtuu että sormet ojossa ollaan syyttämässä ja selittämässä että mää en kyllä ikinä....Se vaan ei ketään auta mitenkään.

 

["vieras"]

Lasten kannattaa syyllistää aikuisia ja aikuisten lapsia. Siitä syntyy vuoropuhelu. Luultavasti vielä 30 vuotta sitten oli paljon enemmän syyllistämistä, kun moraalin varjolla syyllistettiin, jos toimi moraalisääntöjä vastaan

 

[Madicken04]

Uskoisin että aikas monet pahoinvoivien lasten vanhemmat syyllistävät itseään - hekin jotka eivät tee katumusharjoituksia edessäsi.

Minulla on autistinen lapsi tai itseasiassa kaksikin. Ennen kuin tyttäreni sai diagnoosinsa (ja ehkä sen jälkeenkin?) sinä ja kaltaisesi olisitte löytäneet melkoisesti syyllistämisen aihetta, vai kuinka? Nuo on asioita joita käydään läpi paljon sopeutumisvalmennuksessa tuoreiden diagnoosin saaneiden lasten vanhempien kanssa. Vielä en ole tavannut yhtiäkään vanhempia jotka eivät olisi tunteneet syyllisyyttä ja ahdistusta kun ovat huomanneet ettei lapsi voi hyvin. Monilla on myös ollut näitä sukulaisia ja tuttavia jotka ovat auttaneet tuossa syyllistämisessä. Ikävä kyllä lapsille tuosta ei ole ollut mitään apua, päinvastoin se on yksi ongelma mikä vanhempien pitää itselleen selvittää että pystyvät päästämään irti turhasta syyllisyydestä ja näkemään realistisesti oman toimintansa ja kehittämään sitä lapsen parhaaksi.

En ole yhtään varma onko kaikilla syyllistäjillä taustalla ainoastaan huoli lapsesta vai näytteleekö se itsetyytyväisyyden tunne että on osannut hoitaa ja kasvattaa omat lapsensa paremmin sittenkin isompaa roolia mitä halutaan tunnustaa...?

 

["Jaa"]

Minä voin nuorena pahoin, koska minua kiusattiin koulussa. Olisi pitänyt syyllistää opettajat ja rehtori, jotka eivät tehneet mitään, vaikka tiesivät. Ainoa, miten hoitivat asian oli se, että minulle selitettiin, kuinka "pojat on tossa iässä tommosia kun te tytöt alatte kiinnostaa, voi olla että noi pojat on vähän ihastuneet suhun". Just. Eli minun olisi pitänyt vain ymmärtää ja olla imarreltu, kun minua kiusattiin jatkuvasti.

Syyllisiä pahaan olooni olivat ne koulukiusaajat sekä saamattomat opettajat.

 

[ei auta]

[QUOTE="aloittaja";26056585]Mutta eihän ongelmia voi ratkaista ennen kuin tunnistaa niiden syyn? Ja jos syy on itsessä, niin silloin se ei onnistu ilman syyllistymistä. Ja mikäli sitä ei ole aiemmin itse tajunnut, niin ehkä syyllistäminen auttaa heräämään todellisuuteen?[/QUOTE]

Syyllistymisen ja syyllistämisen minä näen eriasioina. Niin helppoa kuin olisikin osittaa toista että olet syyllinen siihen tai tuohon se ei ole paraslähtökohta muutokseen ja asioiden parantumiseen. Ihminen ei ole eikä halua olla objekti jolla ei ole tahtoa tai ajattelua. Syyt voidaan tietyllä tavalla ihmiselle osoittaa, mutta jos halutaan muutosta muutostarpeen tai "syyllisyyden" ihmisen on itse löydettävä.

 

[Madicken04]

[QUOTE="mä";26056586]Ei auta mutta se voi auttaa asioiden selvittämisessä ja ongelmien ratkaisemisessa. Lapsen kannalta voi olla hyvä että vanhemmat myöntävät jos eivät ole esim. tukeneet tarpeeksi , jättäneet selviytymään liian pienenä yksin jne.
Se että vanhemmat ottaa vastuun omista virheisdtään voi auttaa lastakin tekemään samoin.[/QUOTE]


Uskoisin että valtaosa anorektikkojen vanhemmista syyllistää itseään jo paljon enemmän mitä ikinä on aihetta. Se että joku toinen menee siihen osoittamaan mitä kaikkea he ovat hänen mielestään tehneet väärin saa ihmisen puolustuskannalle , varsinkin jos kyse ei ole kenestäkään ammattilaisesta.

Jos etsitään oikeita virheitä, uskon että niitä löytyy paremmin kun ensin poistetaan se turha syyllisyys.

 

[Kepsis]

Soon vähän niinku Amerikkalainen ajatusmalli että kaikille ikäville asioille pitää löytyä syntipukki, vaikka väkisin, jonkun pitää saada rangaistus.

 

["mä"]

Uskoisin että valtaosa anorektikkojen vanhemmista syyllistää itseään jo paljon enemmän mitä ikinä on aihetta. Se että joku toinen menee siihen osoittamaan mitä kaikkea he ovat hänen mielestään tehneet väärin saa ihmisen puolustuskannalle , varsinkin jos kyse ei ole kenestäkään ammattilaisesta.

Jos etsitään oikeita virheitä, uskon että niitä löytyy paremmin kun ensin poistetaan se turha syyllisyys.

Ahaa tää olikin siis joku todellinen tilanne.....
Mä vastasin noin yleisesti.... kaikki ei ole vanhempien syytä ja kaikeen ei voi aina vaikuttaa.
Syylistäminen on väärä ja kulunut sana. Vanhemmilla on kylläkin enemmän vaikusvaltaa lapsiiinsa kuin mitä he luulevat, Siksi välillä peiliinkatsominen on hyödyllistä.

 

[Coffee Break]

Serkulla oli aikoinaan syömisongelma. Ongelman sille järjesti oma äiti.

 

[Monja]

Uskoisin että aikas monet pahoinvoivien lasten vanhemmat syyllistävät itseään - hekin jotka eivät tee katumusharjoituksia edessäsi.

Minulla on autistinen lapsi tai itseasiassa kaksikin. Ennen kuin tyttäreni sai diagnoosinsa (ja ehkä sen jälkeenkin?) sinä ja kaltaisesi olisitte löytäneet melkoisesti syyllistämisen aihetta, vai kuinka? Nuo on asioita joita käydään läpi paljon sopeutumisvalmennuksessa tuoreiden diagnoosin saaneiden lasten vanhempien kanssa. Vielä en ole tavannut yhtiäkään vanhempia jotka eivät olisi tunteneet syyllisyyttä ja ahdistusta kun ovat huomanneet ettei lapsi voi hyvin. Monilla on myös ollut näitä sukulaisia ja tuttavia jotka ovat auttaneet tuossa syyllistämisessä. Ikävä kyllä lapsille tuosta ei ole ollut mitään apua, päinvastoin se on yksi ongelma mikä vanhempien pitää itselleen selvittää että pystyvät päästämään irti turhasta syyllisyydestä ja näkemään realistisesti oman toimintansa ja kehittämään sitä lapsen parhaaksi.

En ole yhtään varma onko kaikilla syyllistäjillä taustalla ainoastaan huoli lapsesta vai näytteleekö se itsetyytyväisyyden tunne että on osannut hoitaa ja kasvattaa omat lapsensa paremmin sittenkin isompaa roolia mitä halutaan tunnustaa...?

No miten autismi olisi sinun syytäsi? Juuri tätä tarkoitin, on paljon sairauksia joille ei voi mitään, mutta on myös paljon asioita joille voi, mikäli haluaa. Ja olen itsekin erityislapsen äiti ja toki tarkastelin omia toimiani ennen diagnoosin saamista. Mielestäni kaikki terveellä itsetunnolla varustetut ihmiset osaavat myös huomata ne omat puutteet vanhempina ja myös ne vahvuudet, sekä olla välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä, kun itse tietää tekevänsä parhaansa. Ja tämä nyt ihan yleisesti, ei sinulle tarkoitettuna Madicken. Hatunnosto sinulle, elämäsi ei varmasti ole helppoa!

 

[Monja]

No miten autismi olisi sinun syytäsi? Juuri tätä tarkoitin, on paljon sairauksia joille ei voi mitään, mutta on myös paljon asioita joille voi, mikäli haluaa. Ja olen itsekin erityislapsen äiti ja toki tarkastelin omia toimiani ennen diagnoosin saamista. Mielestäni kaikki terveellä itsetunnolla varustetut ihmiset osaavat myös huomata ne omat puutteet vanhempina ja myös ne vahvuudet, sekä olla välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä, kun itse tietää tekevänsä parhaansa. Ja tämä nyt ihan yleisesti, ei sinulle tarkoitettuna Madicken. Hatunnosto sinulle, elämäsi ei varmasti ole helppoa!

Lisään vielä, että en tietenkään tarkoittanut aloituksessani fyysisiä sairauksia, todellakaan.

 

[Madicken04]

No miten autismi olisi sinun syytäsi? Juuri tätä tarkoitin, on paljon sairauksia joille ei voi mitään, mutta on myös paljon asioita joille voi, mikäli haluaa. Ja olen itsekin erityislapsen äiti ja toki tarkastelin omia toimiani ennen diagnoosin saamista. Mielestäni kaikki terveellä itsetunnolla varustetut ihmiset osaavat myös huomata ne omat puutteet vanhempina ja myös ne vahvuudet, sekä olla välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä, kun itse tietää tekevänsä parhaansa. Ja tämä nyt ihan yleisesti, ei sinulle tarkoitettuna Madicken. Hatunnosto sinulle, elämäsi ei varmasti ole helppoa!

Yleensä autistinen lapsi kerkeää oireilla jokusen vuoden ennen diagnoosin saamista ja sinä aikana ympärillä olevat ihmiset kerkeävät monen monta kertaa tehdä omia tulkintojaan siitä miksi lapsi käyttäytyy noin ja yllätys, yllätys se syyllinen löytyy usein juuri vanhemmista ja ennen kaikkea äidistä.

Tarvitsitko sinä oman lapsesi ongelmissa naapureita tai tuttuja osoittamaan mitä kaikkea olit lapsen kanssa tehnyt väärin?

Kuka loppujen lopuksi tarvitsee? Valtaosa lapsista on ns tavallisista perheistä joissa vanhemmilla ja ennen kaikkea äidillä on itselläänkin korostunut syyllisyydentunto jos lapsi voi jotenkin huonosti. Silloinkin kun he eivät tätä syyllisyyttään itke kaikille tutuilleen.

 

[Monja]

Yleensä autistinen lapsi kerkeää oireilla jokusen vuoden ennen diagnoosin saamista ja sinä aikana ympärillä olevat ihmiset kerkeävät monen monta kertaa tehdä omia tulkintojaan siitä miksi lapsi käyttäytyy noin ja yllätys, yllätys se syyllinen löytyy usein juuri vanhemmista ja ennen kaikkea äidistä.

Tarvitsitko sinä oman lapsesi ongelmissa naapureita tai tuttuja osoittamaan mitä kaikkea olit lapsen kanssa tehnyt väärin?

Kuka loppujen lopuksi tarvitsee? Valtaosa lapsista on ns tavallisista perheistä joissa vanhemmilla ja ennen kaikkea äidillä on itselläänkin korostunut syyllisyydentunto jos lapsi voi jotenkin huonosti. Silloinkin kun he eivät tätä syyllisyyttään itke kaikille tutuilleen.

Totta, mutta en tarkoittanutkaan aloituksessani autistisia, tai muustakaan neurologista sairaudesta "kärsiviä" lapsia ja heidän vanhempiaan.

Mielestäni syyllistäminen on rakentavaa silloin, jos kohde (aiheellisesti) ei ole itse ymmärtänyt omaa mahdollista syyllisyyttään, vaan tarvitsee herättelyä muiden ihmisten toimesta. Ja jos ei ole syyllinen (kuten sinun tapauksessasi Madicken), niin silloin ei kannata syyllistyä vaan jättää muiden mielipiteet omaan arvoonsa. On olemassa näitä vanhempia, jotka eivät ole omasta mielestään tehneet mitään väärin, vaan ajatelleet vain "lapsen parasta" vaikkapa puskien lapsia eteenpäin harrastuksissa. Sitten vuosien päästä ihmetellään miksi lapsella on anoreksia, kun äiti on aina pyrkinyt omaan ja lastensa täydellisyyteen niin ulkoisesti kuin suorituksissakin. Uskoisin tämän kohutun SuperMarjon kuuluvan tähän porukkaan. Noin yhtenä esimerkkinä.

Ja itse syyllistyin aikoinaan vain siitä, etten ollut aiemmin ymmärtänyt, että joku lapsessani voisi olla vialla. Muuten tiesin tehneeni parhaani, kun olin asiaa pohtinut ja ymmärtänyt, että kyse oli fysiologisesta asiasta, johon minulla ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa.