N
N-24
Vieras
Joo, tuttu virsi varmaan monilta palstoilta, mutta kerronpa nyt omankin tarinani.
Mä olen 24v. ja mieheni 26v. Yhdessä ollaan oltu 9v. joista kolme naimisissa.
Joskus alkuvuodesta mieheni alkoi puhua mulle "avoimesta suhteesta" johon sitten lopulta suostuin...
Tää kaikki alkoi noin neljä kuukautta sitten, kun olimme mieheni kanssa ystäviemme bileissä, jossa sitten tää yks sen kaverikin sattui olemaan.
Kuin salama kirkkaalta taivaalta ois iskenyt muhun; en oo ikinä ollut mitenkään kiinnostunut tästä mieheni kaverista, en edes nuorempana vaikka olen hänet jo silloin tuntenut, joten miks nyt yhtäkkiä kiinnostuinkin hänestä?
Jotain säätöö meillä siinä sitten oli, mutta ei kuitenkaan edetty pussailua pidemmälle, koska tää kaveri toppuutteli, olinhan hänen kaverinsa vaimo.
Seuraavana päivänä hän soitti miehelleni mitä oli tapahtunut, mutta hänhän kyllä tiesi jo, olinhan itse kertonut.
Kuukausia kului ja törmäiltiin aina silloin tällöin tän kaverin kans, mut ei ikinä taidettu vaihtaa edes muutamaa sanasta.. muuta kui "moi"...
Ihastuin häneen jo tuolloin edellä mainitsemanani iltana ja välillä ihastus nosti päätään enemmän ja välillä jo melkein unohdin koko tyypin, kunnes taas törmäsin häneen jossain..
Viime viikonloppuna oltiin taas samoissa bileissä, joista hän lähti ennen mua. (mieheni oli siellä myös)
Viestittelin perään ja ihmetyksekseni sain häneltä viestejä takaisin ja puhuttiin jopa puhelimessa.
Taisin viestitellä kuinka haluan häntä ja että tulisi hakemaan mut..
Hän pyysikin mua sitten tulemaan kanssaan ja välillä taas muuttikin mieltään..
Kotiin kun päästiin mieheni kanssa, tää kaveri laitto viestiä että oli lähdössä kotiin ja kysyin tuleeko hän hakeen mut. Hetken päästä sain viestin, että odotti mua pihassa.
Mieheni onneksi päästi mut lähtemään. Tiesi kyllä, että olisin lähtenyt varmaan joka tapauksessa.
No, kaverin kämpille kun päästiin niin yks asia johti toiseen ja lopun varmaan arvaattekin..
Mieheni on siis tietoinen kaikesta tämän "avoimen suhteemme" takia ja kaikki on hänelle ok.
Ongelmana onkin nyt mun ihastuminen korviani myöten tähän kaveriin, enkä tiedä miten toimia.
Hän ei kylläkään luultavasti tunne mitään mua kohtaan..
Mutta en vaan voi lakata ajattelemasta häntä vaikka kuinka yritän pitää itseni kurissa!
Asiallista kommentointia, kiitos.
En tarvitse mitään saarnoja!