M
Miten käy?
Vieras
Ahdistaa niin kovasti että pakko avautua jonnekin ja toivoisin järkeviä vastauksia. En kaipaa haukkumista, piiskaan itse itseäni jo riittävästi.
Eli olen ihastunut itseäni muutaman vuoden vanhempaan mieheen, hän on seurustellut 8v ja käsittääkseni heillä ei mene erityisen hyvin. Olen viettänyt kyseisen miehen kanssa aikaa, hän on kertonut että nauttii seurastani. Olemme olleet myös sängyssä ja mies kerran kommentoi, että olen sängyssä parempi kuin hänen oma naisensa...
Kuitenkin siis hänellä on morkkis tästä kaikesta, haluaisi tavata minua mutta omatunto pistää vastaan. Miettii voiko heittää pitkää suhdetta hukkaan ja sitten sanoi että omatunto ei jätä rauhaan, että jossain vaiheessa on pakko kertoa pettämisestä.
Minua kaikki tällainen ahdistaa kovasti kun pelissä on omat tunteet. Olen yrittänyt auttaa häntä mutta vaikeaa on. Toisaalta kun kuuntelen häntä niin olisi minulla tunteita tai ei niin ajattelisin jokatapauksessa että suhde ei voi erityisen hyvin. Heillä ei ole edes lapsia, yhteinen asunto löytyy, joten siinä mielessä olisi vielä helppo lähteä.
Miltä tämä teiltä kuulostaa? Miten neuvoisitte miestä? Tai miten neuvoisitte minua? Kaipaisin todella apua, olen yrittänyt auttaa häntä ja itseäni, mutta se tosiaan on hieman vaikeaa kun tunnen häntä kohtaan lämpimästi.
Miten mahtaa miehen nainen reagoida, jos mies joskus kertoo tästä? Jos itse joutuisitte vastaavaan tilanteeseen, pitkä suhde takana eikä käsittääkseni minkäänlaista aavistusta pettämisestä. Miten jatkossa? Haluaisko nainen erota?
Olen tuntenut miehen vasta pari kuukautta, eli kovin pitkästä jutusta ei ole kyse joten ymmärrän toisaalta ettei hän ole valmis heittämään vuokseni suhdetta hukkaan. Kuitenkin kovasti yritän hurmata häntä ja saada käsittämään että parempaakin voisi saada...
Kiitos kaikista järkevistä vastauksista!