Tämä pääkaupunkiseutuhan on valtavan laaja. Siinä saattaa olla yksi syy, ettei ihmiset kohtaa toisiaan. Esim. jos joku sanoo, että asuu Vantaalla, se ei paljoa kerro. Että aha, missähän siellä. Sitten on rajattava: itä, länsi, pohjoinen, keski. Js näistäkin vielä omat "kylänsä".. sama on helsingissä, sama varmaan espoon puoellakin. Kaupunkien sisäinen liikenne (julkiset) ei toimi. Rautatientorin tuntumassa äkkinäisestä kyllä näyttää, että niitä busseja ja junia menee tuon tuostakin, mikäs täällä kulkiessa, mutta pelkkään bussimatkaan saattaa mennä yli 1h, ja vielä ollaan saman kapungin sisällä. Siihen päälle tietysti matkat kotoa bussipysäkille / asemalle, oman linjan vuoroväli saattaa olla tuntikin..
Ei tämä mikään valitusvirsi ole. Puolensa joka paikkakunalla ja alueella. Selostuksen tarkoitus on yrittää valaista tätä puolta, pääkapunkiseudun suuruutta, laajuutta. Olen itse junan tuoma ja hämmästyin kun tajusin miten pitkiä on välimatkat, että työmatkaan todellakin menee yksi tunti, eikä se ole edes pahimmasta päästä - joku tuli kolmella eri bussilla ja matkasi niinikään yli tunnin, vaikka asui Helsingissä ja työpaikka oli Helsingissä..
Omalla asuinalueellani on useita äiti-lapsi-piirejä, joten paikkoja on missä käydä. Juttuseuraakin löytyy, mutta syvempi tutustuminen on ihan yhtä hankalaa täällä kuin muuallakin suomessa, samanlaisia suomalaisia sitä ollaan loppujen lopuksi.
Itse en kyllä koe yksinäisyyttä täällä "suuressa maailmassa" niin pahana asiana, kuin koin sen pienemmällä paikkakunnalla. Siellä se ahdisti: kaikki tunsi toisensa, minä en ketään; kaikilla oli kaverit, mulla ei ketään. Tutustuminen ei onnistunut edes juttukumppani-tasolle, outoa ja uutta naamaa, jostain kaukaa tullutta, ei haluttu uhkaamaan omaa tuttua ja turvallista elinpiiriä. :ashamed:
Mutta kevät on jo pitkällä, kesäkin kohta. Aurinkoa ja kukkaisa kaikille :heart: :flower: :flower: