Ihmettelen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Marsu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Marsu

Vieras
Unikouluista puhuttaessa kuulee aina onnistuneita tarinoita vauvoista, jotka ovat alkaneet nukkumaan yöt heräämättä. Ensimmäisenä yönä lapsi huutaa parikin tuntia ja toisena vähemmän ja toisena taas vähemmän jne.

Teenkö minä jotain väärin vai odotanko lapselta liikoja. Eikö unikoulussa ole tarkoituksena auttaa lapsi nukkumaan yöt ilman yömaitoa ja heräämättä? Viikon verran on hetkutettu, silitetty, tassutettu ja pidetty lapsi omassa sängyssään. Yksin emme ole jättäneet lasta huutamaan, emmekä niin aio tehdä. Tilanne ennen unikoulua oli se, että lapsi heräili kolmesta lähtien 3-4 kertaa ja sai maitoa viiden jälkeen. Sitten päätimme ettei saa maitoa ennen aamua, koska järkikin sen sanoo ettei lapsi tiedä onko alkuyö vai loppuyö maitoa saadessaan.

Eli viikko mennyt ja vieläkin heräillään. Viime yönäkin valvottiin puoli viidestä kuuteen. Huuto välillä laantui ja välillä yltyi. heräämisiä saattaa olla vain kaksi, mutta aina yksi herääminen johtaa siihen, että huutoa kestää ainakin tunnin.

Tässä nyt mietinkin, että olenko liian raaka. Kärsiiköhän poikaparka kauheasta janosta ja ei saa maitoa. Pitäisikö unikoulu unohtaa ja antaa maitoa aamuyöstä. Niinkin on kyllä käynyt, että olen puolitoista tuntia nukuttanut lasta yöllä ja nukahdettuaan on nukkunut kaksikin tuntia. Eli ei pitäisi kauhea nälkä ja jano olla. Poika syö todella hyvin päivällä, joten siitäkään ei ole kiinni.

Onko ainut keino heräämättömiin öihin se, että lapsen annetaan huutaa yksin pimeässä? Jos näin on, niin meillä tullaan heräilemään jatkossakin.

Onko oikesti olemassa vauvoja, jotka ovat alkaneet nukkumaan yöt heräämättä, kun maitoa ei anneta. Vai luulenko vain? Kertokaa ihmeessä.
 
Et tainnut kertoa minkä ikäinen vauvasi on.

Aika pienestä lähtien kuitenkaan vauva ei kai kasvaakseen TARVITSE maitoa öisin - mutta esim. meillä aloitettiin omasänkyharjoitukset 6 kk iässä - ja samaan aikaan rajoitettiin yösyömistä. Kuitenkin alussa niin, että poika söi ensimmäisen maitonsa aika tarkkaan klo 6.00 (koskapa huusi kuin syötävä tuohon aikaan ilman maitoa). Tällaista kesti useampi kuukausi vielä ja nyt kun poika on 11 kk - on kiljuva nälkä vasta aamulla myöhemmin ehkä n. klo 8.00-9.00.

Eli uskoin kyllä että poika ei maitoaan välttämättä tarvitse heti aamuyöstä (sillä välillä heräsi kiljumaan jo klo 5.00) - mutta uskoin hänellä kuitenkin olevan nälän ja annoin maitoa.

Ei tästä mitään tapaa tullut. Ollaan menty aika paljon pojan omien tarpeiden mukaan muutenkin - ja ollaan huomattu että tilanteet ovat myös myöhemmin muuttuneet kun poika on kasvanut ja tarpeet vaihtuneet.

Ja unikoulusta; poika oli siis nukkunut vieressämme 6 kk ikään saakka. Jonka jälkeen viikossa ns. ""huudatin"" poikaa omaan sänkyyn. Toki vieressä rauhoitellen sekä välillä syliinkin nostellen (en koskaan jättänyt yksin huutamaan! eikä niin mielestäni saa tehdäkään).

Ihme ja kumma homma toimi (eli suostui nukkumaan viikon jälkeen omassa sängyssä ilman huutoa. Välillä kyllä heräiltiin vielä)... MUTTA kun muutamien viikkojen hyvin nukuttujen öiden jälkeen olimme mökillä ja otin pojan väsyneenä viereen nukkumaan koska MINULLA oli kylmä istua matkasängyn vieressä - niin saman sänkyyn totuttelu oli taas edessä seuraavasta yöstä lähtien... :))

Joten.. me emme ole sen koommin ottaneet isoja paineita lapsen nukkumisesta edes omassa sängyssä. Sillä olemme kai liian laiskoja noustaksemme joka yö ylös silloin kun pojalla on sellaisia vaiheita (eroahdistus, liikkumaan opettelu, sairaus jne) jolloin uni ei oikein yksin maita. Meillä siis poika on jaksoittain välillä omassa sängyssä ja välillä meidän vieressä. Mielestämme parempi näin kuin että koko elämämme kiertyy tämän ""uniasian"" ympärille päivittäin ja nukkumaanmeno alkaa pelottaa kun pelkää jo etukäteen vauvan herättävän keskellä yötä tekemään asioita.

Meillä siis näin.
 
Tänä aamuna miehen kanssa mietittiinkin, että otetaanko me liian tosissaan nämä unihommat. Päästäisiin varmasti paljon helpommalla, kun antaisin pojalle aamuyöstä maitoa. Sitten taas pelottaa, että poika aloittaa jatkuvan heräily ja syömisrumban. Poika on nyt 8 kuukautta.

Kyllähän poika varmasti vielä heräilee monen asian takia jatkossakin. Varmasti olisi niin, että kun antaisi asioiden kehittyä rauhassa niin itsekin pääsisi helpommalla.

Pitää vielä miettiä näitä asioita miehen kanssa.
 
meillä ton ikäsenä heräiltiin vähintään sen kerran yössä ja jos se jäi siihen yhteen kertaan ni se oli just toi aamuyö, sillon kun antoin maitoa 5-6 aikoihin ni nukkui kahdeksaan. Oli siis öitä ettei herännyt aikasemmin ollenkaan/tai saattoi vahingossa nukkua aamuun asti mutta pääasiassa tuolloin aamuyöstä sai maidon. NO toisaalta me oltiin laiskoja tuon yövierotuksen kanssa ja se tehtiin vasta 11 kk iässä jolloin se onnistui heti.
 
Maidon sijasta voi antaa yöllä vettä ja toivoa, että vauva ei jonkin ajan kuluttua viitsi herätä vain veden takia. Kaikki seurustelut kannattaa yöllä unohtaa eli antaa vain pullon tai tutin pimeässä huoneessa sanomatta mitään. Aamuyöllä olen ainakin itse antanut maitopullon, jolloin jatkaa uniaan vielä muutaman tunnin. Muuten meillä herättäisiin kuudelta nälkään.
 
Meillä heräillään klo 24 jälkeen siinä keskimäärin 3-4 krt yössä. Pääsyy on mahalleen kääntyminen, eikä kaveri sitten käänny itse selälleen, vaan jää tuhisemaan ja itkemään massulleen. Tuskin on edes itse hereillä. Maitoa annan pullosta jos kelpaa, ei mua sillälailla haittaa yöruokinta. Kai siihen heräilyyn on niin tottunut jo, ettei enää edes tiedosta olevansa väsynyt.
Kaipa tuo heräily aikanansa loppuu, ""ei niitä unikouluja ennenkään ollut..."". Mielestäni pääsen helpommalla kun herään hetkeksi, kuin että huudatan tunteja.
 
Meillä ei pidetty esikoiselle unikouluja, 8kk vanhana hän söi kerran yössä ja unet oli siis pidemmät maidon ansiosta, itse ainakin nautin kun sain nukkua aamulla 10 asti eikä tarvinut klo.6 herätä. 10kk vanhana lopetti yösyönnit mutta aloitti ne uudestaan n.1.vuotiaana. Mutta vain kerran yössä tai esim.Aamulla 8 aikaan ja jatkoi vielä unia pari tuntia. 1v6kk iän jälkeen ei ole enää maitoa ollut vailla keskellä yötä. Nyt 1v9kk vanhana Nukkuu hyvin omassa huoneessa tai tulee yöllä meidän viereen. Ei herää vaikka esikoista (5vkoa) yöllä imetänkin. Tuskin pidän kuopuksellekaan unikoulua, meillä yöheräilyt väheni esikoisella siihen yhteen kertaan samalla kun vieroitin rinnasta. Rentoja hetkiä vauvan kanssa, ei kannata turhaan uniasioilla stressata ellei ole oma jaksaminen kortilla :)
 

Yhteistyössä