Ilmaisisitko osanottosi tässä tilanteessa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja epäröivä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

epäröivä

Vieras
Lapsen parhaan kaverin vanhempi on kuollut. Itse en tätä vanhempaa tuntenut henkilökohtaisesti. Pari kertaa nähnyt. Toisen vanhemman tunnen ja lasten kautta jonkin verran olemme tekemisissä.
Lapsi tuntee molemmat vanhemmat, ja kaverukset viettävät aikaa toistensa seurassa lähes päivittäin. Myös yökyläilevät puolin ja toisin.
Mieleni tekisi osoittaa osanottoni perheemme puolesta, esim lähettämällä kukkia, mutta epäröin, koska en vanhempaa tuntenut sen kummemmin.
Miten sinä tekisit?
 
Ostaisin jonkin kivan lasienkelin tai jotain muuta tälle lapselle itselleen, siten huomioisin hänelle tärkeän ihmisen poismenon. Samalla pieni osanottokortti mukaan.
 
Älä sano "otan osaa" vaan sano vaikka että "olen kovin pahoillani puolestasi". Minä koin tuon fraasin osanottamisesta kovin ikävänä kun sitä kuulin poikamme menehdyttyä liikenneonnettomuudessa, pahoillaan oleminen on jotenkin henkilökohtaisempaa ja lämpimämmän tuntuista.
Ja ilman muuta lapsesi ystävä ja hänen vanhempansa ovat sen arvoisia ihmisiä että voit lähestyä aivan henkilökohtaisesti. Saattaahan olla että lapsesi ystävä tarvitsee jotakuta perheen ulkopuolista aikuistakin tuekseen ja sinä olisit lasten ystävyyden takia "luonnollinen" tukihenkilö.
 
  • Tykkää
Reactions: Ultramariini
[QUOTE="siis";29889980]Olivatko he pariskunta? Silloin ainakin tottakai ottaisin osaa ja tarjoutuisin vaikla käytännön avuksi johonkin. Veisin ruokakassin tms.[/QUOTE]

Ilman muuta ottaisin osaa ja lähettäisin/veisin kukkia. Mutta tuo ruokakassi on sellainen juttu, mitä en oikein ymmärrä. Mistä ap voi tietää, mitä heidän taloudessaan käytetään ja mistä ruuista tykkäävät jne? Entä jos jäljelle jäänyt vanhempi onkin keliakikko tms? Kyllä se on ne läheiset omaiset jotka tällaisista asioista huolehtivat. He tuntevat perheen ja tietävät, missä äiti kaipaa apua ja missä ei.
 
  • Tykkää
Reactions: baby-mama
No ihmiset ei useinkaan tajua antaa käytännön tukea. Ruokakassiin voi lastata vaikka vihanneksia tms. Jos tuntee toisen vanhemman, voi tarjota apua suoraan. Jos henkilö on siis menettänyt puolisonsa, voi olla aika hajalla viemään roskoakaan. Itselläni on ollut vastaava kriisi ja olisin ollut onnessani jos joku olisi tarjoutunut siivousavuksi. Kaupungilta kysyin kotipalvelua, niin ilmoittivat ettei heiltä saa siivousapua mutta lastenhoitoapua kyllä. Nootä lastenhoitajoa oli muitenkim tarjolla, siihen ihmiset tajuaa tarjoutua mutta ei tueksi kodinhoitoon.
 
  • Tykkää
Reactions: riiviöiden äiti
Multa ei ole puolisoa kuollut, mutta jotenkin luulen, että kokisin puolitutun tarjoaman avun melko vaivaannuttavaksi. Suurimmalla osalla on kuitenkin niitä oikeasti läheisiä ihmisiä, jotka auttavat ja joilta kehtaa myös apua pyytää.

Mutta siis tämä on vain mun ajatukseni :)
 
Kyllä, aloittajan tilanteessa ilmaisisin osanottoni kukkatervehdyksellä ja kortilla.

Aloituksessa nyt ei selkeästi ilmaista, asuivatko vanhemmat yhdessä vaiko eivät. Jos asuivat, toki myös tervehdystä viedessäni yrittäisin kuulostella lesken tilannetta ja vointia, ja kysyisin voinko millään lailla olla avuksi. Tilanteesta riippuu sitten minkä laista apua lähtisin tarjoamaan.
 
Minun parhaan ystäväni isä kuoli lapsia ollessamme. Vietimme yökylässä paljon aikaa toistemme luona, mutta vanhempamme eivät tervehtimistä syvemmin vuorovaikuttaneet. Äitini soitti ystäväni kotiin ja sanoi, että ystäväni on tervetullut meille aina tarvittaessa ja äiti laittoi hautajaisiin adressin. Muistan sen, että tunsin itseni avuttomaksi ystäväni surun edessä ja oli tärkeää, että äiti näytti esimerkillään kuinka aikuiset toimivat tällaisessa tilanteessa.
 
[QUOTE="Printemps";29890641]Minun parhaan ystäväni isä kuoli lapsia ollessamme. Vietimme yökylässä paljon aikaa toistemme luona, mutta vanhempamme eivät tervehtimistä syvemmin vuorovaikuttaneet. Äitini soitti ystäväni kotiin ja sanoi, että ystäväni on tervetullut meille aina tarvittaessa ja äiti laittoi hautajaisiin adressin. Muistan sen, että tunsin itseni avuttomaksi ystäväni surun edessä ja oli tärkeää, että äiti näytti esimerkillään kuinka aikuiset toimivat tällaisessa tilanteessa.[/QUOTE]

Fiksu vastaus ja peesaan.

Työkaverini, joka jäi leskeksi, muisteli jälkikäteen, miten hän oli ihan sekaisin vuoden. Lapsen parhaimman kaverin perhe otti työkaverini lapsen mukaan mökille, retkille jne. Se oli paras osanotto hänen tilanteessaan kuin olla saattaa. Hänkään ei tuntenut lapsensa parhaimman kaverin perhettä, mutta suruaikana oppi sitten sitäkin paremmin ja muistaa perhettä yhä suurella kiitollisuudella. Lapsi selvisi ilman,että äidin suru olisi painanut lapsenkin elämän ihan alas.
 
[QUOTE="Printemps";29890641]Minun parhaan ystäväni isä kuoli lapsia ollessamme. Vietimme yökylässä paljon aikaa toistemme luona, mutta vanhempamme eivät tervehtimistä syvemmin vuorovaikuttaneet. Äitini soitti ystäväni kotiin ja sanoi, että ystäväni on tervetullut meille aina tarvittaessa ja äiti laittoi hautajaisiin adressin. Muistan sen, että tunsin itseni avuttomaksi ystäväni surun edessä ja oli tärkeää, että äiti näytti esimerkillään kuinka aikuiset toimivat tällaisessa tilanteessa.[/QUOTE]

Tää on oikein aateltu! Siks toiseks, eikö se kuitenkin ole tavallaan merkityksetöntä että tunsitko vainajaa? Jäljelle jääneen surevan suruunhan osaa otetaan. Eli tässä tapauksessa olet pahoillasi lapsesi kaverin puolesta, jonka ilmeisesti tunnet kuitenkin?
 

Yhteistyössä