Ilman seksiä kuusi vuotta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja suru
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

suru

Vieras
Mä olen jo kolme vuotta ollut yksin. Olen siis kahden lapsen yh.
En ole käynyt yksilläkään treffeillä eikä mulla ei ole ollut yhtäkään seksijuttua sinä aikana. Jos lasketaan seksitön kausi eksän kanssa, niin olen ollut ilman seksiä yhteensä kuusi vuotta.
Mitä mieltä olet?
 
Minulle tulee myös kuusi vuotta täyteen. En ole parisuhteessa ja olen 30v. Koen, että parempi näin kuin monia lyhyitä suhteita, joista olisin mennyt vaan rikki.
 
No, en tiedä. Mulla on takana pakkoselibaattia kai kohta pari vuotta ja musta ainakin tuntuu ihan helvetin pahalta. Mä kaipaan ja haluan seksiä, mutta en kännisellaista koska en siitä mitään itse saa. Joten näin kai sitten mennään loppuelämä, kun ei tunnu sinkkuudelle loppua näkyvän.
 
Mäkin olen surullinen sun puolesta. Pistä tanssikengät jalkaan ja lähde lasilliselle jonkun hyvän kaverin kanssa alkuillasta. Vinkkaa baarimikolle silmää ja toivo parasta. Toista se pari kertaa, mutta muista aina lähteä ajoissa kotiin. Joku kerta se mikko antaa sulle numeronsa. Tai sun kaveri voi lähteä ja jäät itse tiskille.

Tai keksi joitain muita mielikuvia. Ala toteuttamaan niitä. Yllättävän usein sitä kuin itsestään saa haluamansa asiat tapahtumaan. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmmt:
Olen pahoillani, mutta et sinä onneksi seksittömyyteen kuole. Anna uudelle suhteelle mahdollisuus, jos haluat.

Kyllä mä antaisin, mut kun kukaan ei huoli; enkä mäkään ihan ketä tahansa kelpuuta. Aika vähissä on hyvät miehet 30-40 vuoden välissä
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihan erilaista:

:D
Tää oli mun mielestä hauska.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja hmmt:
Olen pahoillani, mutta et sinä onneksi seksittömyyteen kuole. Anna uudelle suhteelle mahdollisuus, jos haluat.

Kyllä mä antaisin, mut kun kukaan ei huoli; enkä mäkään ihan ketä tahansa kelpuuta. Aika vähissä on hyvät miehet 30-40 vuoden välissä

Joku miesvaltainen harrastus?
 
Netin deitit?
 
Nettideitit, oon kokeillu AARRGHHH. Siel on vaan tosi outoja tai luulevat itsestään liikoja ja hakevat kaunottaria.

Niin, siis lisäks vähän pelkään miehiä :/

Mä oon ap ajatellut itsekseni ihan samanlaisia ajatuksia kuin sinä.. tosin omasta mielestäni olen kasvoiltani kaunis, mutta vartaloltani sitten kaikkea muuta kuin timmi ja ihana. Silti en pysty ymmärtämään, miksi monet muut paljon rumemmat ja vieläkin lihavammat saa seksiä ja miehen, mutta minä en sitten mitään.. :( Katkeruus hieman valtaa alaa, mutta onko ihme.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yksin jo kuusi vuotta:
Mä oon ap ajatellut itsekseni ihan samanlaisia ajatuksia kuin sinä.. tosin omasta mielestäni olen kasvoiltani kaunis, mutta vartaloltani sitten kaikkea muuta kuin timmi ja ihana. Silti en pysty ymmärtämään, miksi monet muut paljon rumemmat ja vieläkin lihavammat saa seksiä ja miehen, mutta minä en sitten mitään.. :( Katkeruus hieman valtaa alaa, mutta onko ihme.

Katkeruutta on tosiaan ilmassa täälläkin päin. Aluksi sitä oli vaan, että jee, kaipa se uusi mies tulee jossakin vaiheessa, mutta nyt tuntuu siltä, että ei koskaan. Huomaan olevani tosi kade muille, jos niillä on mies ja muutenkin menee hyvin. Itse alkaa varmaan olemaan niin epätoivoinenkin, että se näkyy kauas.
 
Uusimmat

Yhteistyössä