V
vierailija
Vieras
Suomessa lämpenee, Keski-Euroopassa hytistään - ”Vastaavia tilanteita ei 1900-luvulta montaa löydy”
Lauantai 17.3.2018 klo 19.45
Forecan meteorologin mukaan yhtä kylmiä maaliskuun puolivälin lämpötiloja mitataan Keski-Euroopassa vain kerran tai pari vuosisadassa.
Meteorologi Markus Mäntykannas kirjoittaa Forecan blogissa, että vaikka Suomessa kovimmat pakkaset ovat hellittäneet, Keski-Euroopassa saatetaan näinä päivinä tehdä paikallisia kylmyysennätyksiä.
- Viikonlopun kaltaisia tilanteita ei 1900-luvulta kovinkaan montaa löydy. Viikonlopun aikana kylmin ilmamassa levittäytyy Euroopassa hyvin kapealle alueelle, mutta näillä alueilla, missä poikkeama on yli 10 astetta normaalia kylmempään suuntaan, voidaan puhua poikkeuksellisesta tilanteesta. Näin kylmiä maaliskuun puolivälin lämpötiloja mitataan siis vain kerran tai pari vuosisadassa, Mäntykannas kirjoittaa.
Hetkellisesti lämpimämmässä Suomessakaan ei ikävä kyllä ole kevättä vielä näköpiirissäkään.
Vaikka sää lauhtuu ja kohoaa viikonloppuna hetkellisesti jopa plussan puolelle föhn-tuulen ansiosta, ensi viikolla kärsitään kireitä yöpakkasia, ja päivälläkin jäädään pakkasen puolelle.
Siitä huolimatta kevät saapuu, hitaasti mutta varmasti.
- Kevätaurinko [alkaa] olla jo sen verran voimakas, että päivälämpötilat kohoavat jo ”väkisinkin” plussan puolelle, Mäntykannas kirjoittaa