Vetääkö Riikka hyvätuloisitä jo annetun tikkarin suusta?
Soutaa ja huopaa, huopaa ja soutaa. Minulla on niin ikävä Sannan hallitusta, että heräsin aamulla uneen, jossa rupattelin Sannan kanssa. Upeaa miten hän ei ota mitään kantaa nykyisen hallituksen tunarointiin. Minunkin pitäisi jo lopettaa asialla hupailu. Joku palstalla notkuva persu on jo palanut loppuun juttujeni takia.

Ehkä sinäkin olet ollut osaltasi niitä sotkuja tekemässä. Ainakin häntäkärpäseni virkaa olet ollut ansiokkkaasti hoitamassa. Selviätkö ikinä muuta hommaa tekemään, kun tämän palstan perkaaminen on kellon ympäri kontollasi?
Ylimmät tuloluokat ovat niitä, jotka nauttivat verovapaista pääomatuloista. Pitäisiköhän siihen puuttua ihan ensimmäiseksi ennen kuin aletaan työntekijöiden palkkatuloja verottaa vielä enemmän?
Toki kun tiedetään tämän hallituksen duunarivastainen ideologia, niin eipä asiaa tarvitse arvailla ja ihmetellä.
Ylimmät tuloluokat ovat niitä, jotka nauttivat verovapaista pääomatuloista. Pitäisiköhän siihen puuttua ihan ensimmäiseksi ennen kuin aletaan työntekijöiden palkkatuloja verottaa vielä enemmän?
Lue minkälaisilla nettotuloilla pääsee Suomen suurituloisimpaan prosenttiin. Kerhon jäsenyyteen ei vaadita elopmaisia miljoonatuloja, jopa oma pomosi voi kuulua heihin.
www.is.fi
"Mistä suurituloisin prosentti saa tulonsa?
Suurituloisin prosentti suomalaisista sai toissa vuoden tuloistaan lähes puolet omaisuustuloina. Ryhmän bruttotuloista keskimäärin 46 prosenttia tuli omaisuustuloista, joista yli neljännes tuli osingoista ja joka kymmenes euro arvopapereiden myyntivoitoista.
Myös palkkatulot olivat tärkeä tulonlähde huipputuloisille. Joukko sai kaksi vuotta sitten lähes 40 prosenttia rahoistaan palkasta. Työsuhdeoptioiden merkitys on nykyisin vähäinen: vain alle prosentti suurituloisen prosentin bruttotuloista kerääntyi optioista.
Suurituloisimman sadasosan bruttotuloista keskimäärin yli kahdeksan prosenttia syntyi yrittäjätuloista ja 6,5 prosenttia saaduista tulonsiirroista eli lähinnä eläkkeistä."
Tutkimus Suomen rikkaimman promillen asenteista on herättänyt paljon kohua. Mutta millaisia ovat rikkaat naiset? Ajattelevatko vauraat naiset eri tavoin kuin miehet?
kotiliesi.fi
"Rikas nainen ajattelee siis aika lailla samoin kuin rikas mies, ja asema määrittää ihmistä, myös rikkailla. Tutkimuksen mukaan he jakaantuvat selkeästi kolmeen isoon ryhmään: ammattijohtajiin, rahaa perineisiin ja yrittäjiin."
"Yrittäjäkotitalouksien tulotaso on keskimäärin parempi kuin kaikkien suomalaisten kotitalouksien. Yrittäjien tulotasoissa on kuitenkin eroja. Myös yrittäjien pienituloisuus vaihtelee merkittävästi."
Kaikkien suomalaisten käytettävissä olevat tulot kasvoivat 39 prosenttia 20 vuodessa. Tilastokeskuksen luvuista käy ilmi, millä ryhmillä ne kasvoivat eniten ja millä vähiten.

Ilmeisesti sarkastisesti kommentoit? Tuloeroja on ja tulee aina nykyisessä kapitalistisessa maailman mallissa olemaan. Kyse on vain sitä, miten suuriksi erot halutaan. Miksi koet kasvavat tuloerot hyvänä asiana? Taloudelle olisi suotuisampaa pienemmät tuloerot.
Tai miksi palkansaajalla kovempi verotus kuin päimatuloista nauttivalla? Tulojen verotus voisi hyvin olla riippumaton tulolajista (ja progressiivista).

Miksi tuloerojen pitäisi olla vielä nykyistä pienemmät? Ne ovat jo nyt erittäin pienet kansainvälisesti vertailtuna. GINI-kertoimia (mitä suurempi luku, sen suuremmat tuloerot)
TSEKKI 0,255
TANSKA 0.268 SUOMI 0,273
NORJA 0,285
RUOTSI 0,286
KANADA 0,292
RANSKA 0,298
SAKSA 0,303
ESPANJA 0,320 VIRO 0,321
INTIA 0,338
BRITANNIA 0,354
VENÄJÄ 0,360
KIINA 0,371
USA 0,395
KONGO 0,447
BRASILIA 0,489
Suomessa on siis pienemmät tuloerot kuin missään naapurimaistamme.
Vetääkö Riikka hyvätuloisitä jo annetun tikkarin suusta?
Soutaa ja huopaa, huopaa ja soutaa. Minulla on niin ikävä Sannan hallitusta, että heräsin aamulla uneen, jossa rupattelin Sannan kanssa. Upeaa miten hän ei ota mitään kantaa nykyisen hallituksen tunarointiin. Minunkin pitäisi jo lopettaa asialla hupailu. Joku palstalla notkuva persu on jo palanut loppuun juttujeni takia.
Tässä vertaansa vailla olevaa tunarointia
JauhoSanna näytti pahasti loppuunpalaneelta potkujen jälkeen
”Sanna Marinin (sd.) johtaman hallituksen vuonna 2022 perustaman valtionyhtiön kustannukset ovat kivunneet jo 15 miljoonaan euroon.
Hanke on jäänyt tavoitteistaan reilusti ja työllistänyt kahden vuoden aikana vain 17 henkilöä. Näin laskettuna yhden työllistetyn hintalapuksi muodostuu vajaat 900 000 euroa.”
Tässä vertaansa vailla olevaa tunarointia
JauhoSanna näytti pahasti loppuunpalaneelta potkujen jälkeen
”Sanna Marinin (sd.) johtaman hallituksen vuonna 2022 perustaman valtionyhtiön kustannukset ovat kivunneet jo 15 miljoonaan euroon.
Hanke on jäänyt tavoitteistaan reilusti ja työllistänyt kahden vuoden aikana vain 17 henkilöä. Näin laskettuna yhden työllistetyn hintalapuksi muodostuu vajaat 900 000 euroa.”
Ilmeisesti sarkastisesti kommentoit? Tuloeroja on ja tulee aina nykyisessä kapitalistisessa maailman mallissa olemaan. Kyse on vain sitä, miten suuriksi erot halutaan. Miksi koet kasvavat tuloerot hyvänä asiana? Taloudelle olisi suotuisampaa pienemmät tuloerot.
Tai miksi palkansaajalla kovempi verotus kuin päimatuloista nauttivalla? Tulojen verotus voisi hyvin olla riippumaton tulolajista (ja progressiivista).
Pääomatulojen veroprosentti on 30 ja yli 30 000 se on 34%. Pääomatuloista ei luonnollisesti veroteta eläke- ja sairusvakuutusmaksuja, koska ne eivät niitä myöskään kerrytä.
Eli en nyt tiedä onko pääomatulojen verotus niin pientä. Usein ihmiset, jotka saavat pääomatuloja tienaavat myös ansiotuloja, jolloin he tuovat aika paljon rahaa verotuloina valtiolle.
Tosiasia on kuitenkin se, että vaikka kaikki maailman tulot ja varat tasattaisiini tänään, olisivat ne muutaman vuoden päästä jakautuneet ja ihmiset olisivat varsin erilaisissa taloustilanteissa. Rahan käsittelyn taito on usein siinä, miten sen saa ylläpidettyä tai parhaassa tapauksessa poikimaan.
Kannattaa myös muistaa, että esim. palkkaa maksetaan työn vaativuudesta. On selvää, että isoa vastuuta kantava henkilö on palkattu aika erilailla kuin osa- aikainen varastoytöntekijä.
Sosialismista on tehty useita kokeita. Kokeiden tulokset on varsin mielenkiintoisia. Kannattaa tutustua. Ihmiset toimivat parhaiten kun heidät palkitaan henkilökohtaisesti heidän panoksestaan. On kummallista ajatella, että pienet tuloerot ovat jonkinlainen itseisarvo ja hyvä asia kiinnittämättä lainkaan huomiota siihen, miten se palkitsee yksilöä.
Se varmaan riippuu täysin tilanteesta. Voi olla, että tuossa perheessä on asuntolainaa, neljä lasta ja toinen vanhempi pienten lasten kanssa kotona kotihoidontuella. Kun tuosta maksat verot, niin eihän ne kotitalouden tulot ole kovinkaan isot ja menot on valtavat.
On aika suppeaa tarkastella talouden menestymistä yksittäisellä palkkakuitilla.
Hyvä asia! Kaikkialta pitää leikata. Suurituloiset eivät alunperin olleet osallistumassa talkoisiin tarpeeksi. Ja lisäksi pitää leikata eläkkeistä ja muutenkin laittaa tuota järjestelmää remonttiin.
Mutta jotain muutakin olisi kehitettävä. Pelkällä leikkaamisella ei tästä 15 vuotta jatkuneesta surkeasta kaudesta päästä ylöspäin. Tarvitaan myös innovaatioita, tutkimusta, työperäistä maahanmuuttoa jne.