Toggle sidebar

Imetys ahdistaa kamalasti!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja alkuper.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
A

alkuper.

Vieras
Odotan toista lasta, ja ajatuskin imetyksestä ahdistaa ihan kamalasti. Äsken luin yhtä vauva-lehteä, vai oliko se Kaksplus, jossa viimeisellä sivulla oli kuva äidistä imetämässä laiturilla. Se kuva melkein oksetti :( Mikä minua vaivaa?

Ensimmäisen imetys oli kamalaa, kivuliasta ja sellaista välineurheilua, etten halunnut imettää muualla kuin kotona. Jaksoin 3kk, kunnes luovutin.

Nyt en haluaisi samaan rumbaan enää. En halua taistella liivinsuojien, maidosta märkien paitojen, arkojen nännien ja rintakumien kanssa. En jaksa maidonkerääjiä, kipua ja sitä, että olen ihan kiinni vauvassa, kun esikoinenkin pitäisi hoitaa. Samalla olen ihan väsynyt olemaan raskaana, häpeän isoa mahaani niin, etten ole viikkoihin liikkunut juuri leikkipuistoa tai lähikauppaa kauemmaksi. Sain mahan täyteen arpia, masentaa kaikki. Onkohan ketään, joka ajattelisi samoin eikä teilaisi heti kättelyssä?
 
Kun ei kukaan kohtalotoveri näytä vastaavan, vastaan minä, joka tykkään imettämisestä.

Kenenkään ei ole pakko imettää, eikä kukaan muistakaan viiden vuoden päästä, imetitkö lastasi vai et. Nyt pidä huolta itsestäsi. Yritä saada jostakin apua esikoisen hoitoon, että pystyisit lepäämään riittävästi ennen lapsen syntymää ja syntymän jälkeen. Muista myös, että kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja.
 
Älä ihmeessä imetä, jos se tuntuu pahalta. Ei se siinä tapauksessa ole lapsenkaan etu, jos äiti sitä hampaat irvessä tekee. Relax! Imetyksestä on tehty Suomessa pyhä asia, mutta sitä se ei todellakaan ole...jokaisen oma asia ja yksi tapa ruokkia vauvaa, that´s it. :)
 
Kiitos vastauksista.

Tulee nyt koko ajan mieleen se, kun viimeksi imetystä yrittäessä soitin imetystukeen, eikä sieltä osattu neuvoa ollenkaan. Nainen sanoi, että "nämä on aika paljon äidin omasta viitsimisestä kiinni". Löin hänelle luurin korvaan ja aloin itkeä. Olin silloin aamu kuudesta asti ollut imettämässä miten osasin, selannut nettiä ja yrittänyt saada oikeaa imuotetta.
 
Mulle tulee mieleen, että asiassa vaikuttavat tiedostamatta myös oman äitisi asenteet, kenties. Epäsuorasti tai suoraan. Ei tietty välttämättä, en ole mikään alan ihminen. Älä syyllistä itseäsi, ethän tunteitasi voi valitakaan. Olet hyvä äiti.
 
Voi kyynel. Tuollaisista tyypeistä pitäisi antaa palautetta Imetyksen tuki ry:lle, vai mikä taho tuota puhelinta ylläpitääkään. Vaikka ymmärrän kyllä, ettei juuri tuolla hetkellä ole voimia alkaa hankalaksi ihmiseksi.
 
Mä olisin halunnut imettää esikoista sen 6kk ainakin, mutta vauva yksinkertaisesti lakkasi syömästä kun oli 4kk. Sitä ennen koko imetys oli todella vaikeaa, pelkkää itkua ja tappelua ja mä koitin ihan kaikkea mitä mieleen tuli ja mitä esim. imetystukilista neuvoi, että vauva söisi. Oli myös lakkoja jotka menivät ohi jne. mutta tuon neljän kuukauden jälkeen se viimeinen lakko ei enää päättynytkään ja oli yksinkertaisesti pakko antaa korviketta, ettei vauvan terveys vaarannu. Voi että mua otti päähän kun imetystukilistan sivuilla luki jossain, että pieni vauva ei koskaan vieroita itseään rinnasta vaan se on aina äiti joka vieroittaa; en mä usko että mun vauva päätti että lopetanpa tissistä syömisen niin saan korviketta, mutta en minäkään todellakaan vauvaa vieroittanut, vaan tein kaikkeni että olisin saanut jatkaa imetystä. Ja ne jutut ärsytti, että imemisraivareita ja lakkoja tulee ja menee mutta ne pitää vaan kestää niin imetys taas sujuu. Kyllä mä imetystukilistan sivuilta sain varsinkin aluksi tosi hyvin tietoa ja neuvoja, mutta tuntui että esimerkiksi tuohon imetyksen tai maidon tulon loppumiseen esimerkiksi niillä ei ole tarjota muuta kuin suunnilleen "ei sellaista voi tapahtua, kaikki voi imettää jos haluaa". Mä puhuin aina miehelle vitsillä "imetysnatsien ohjekirjasta" kun puhuin imetystukilistasta ;D

Jos saan toisen lapsen, haluaisin yrittää imetystä. Haluaisin imettää pitkään. Ehkä mä vielä kestäisin niitä alkuviikkojen ongelmia, kuten kipeitä rintoja ja rikkinäisiä rinnapäitä ja en olisi ihan heti luovuttamassa muutenkaan, mutta mä en enää aio itkeä ja huudattaa vauvaa neljää kuukautta syömisten takia.

Pääasia että vauva saa ravintoa ja läheisyyttä, päädyitpä mihin vaan ratakaisuun vauvasi kanssa :) Voihan myös olla, että uuden vauvan kanssa imetyskin olisi ihan erilaista positiivisessa mielessä.
 
Reilu kuukausi imetystä ja ihan täyttä tuskaa ja helvettiä. Se kipu kun repii rikkoutuneeseen nänniin liimautunutta liivinsuojaa niin että veri tirskuu ja sen jälkeen antaa vauvan haukata tissiin kiinni välillä vielä useampaan kertaan jotta siitä helvetistä sai edes hiukan inhimillisempää ja hammasta piti purra ja stressipalloa puristaa niin kovaa kun pystyi ettei vahingossa olisi vauvaa puristanut siinä kivussa. Ja ne tulehdukset, ab-kuurit ja iso summa raha jotta olisi saanut edes jollain konstilla onnistumaan. Ja jos fyysinen kipu oli maan päällinen helvetti niin ei sekään vetänyt vertoja sille epäonnistumisen tunteelle ja itsensä syyttelemisellä..
 
No täältä löytyy kohtalotoveri. Tosin en odota lasta, esikoinenkin vasta alle kaksivuotias eikä toista ole suunnitteilla.

Mutta mulla ainakin imetys (tai siis sen yrittäminen, kun ei se koskaan sujunut niin että olisi imetykseksi voinut kutsua) oli niin tuskaa, ettei tosikaan. Siinä vaiheessa kun jokainen imetyskerta päättyi siihen, että sekä minä että vauva huudettiin pää punaisena, lopetin. Vauva huusi siis synnäriltä asti, kun maitoa ei tullut, ja siinä tissillä sitä sitten olisi pitänyt huudattaa maailman tappiin asti imetystuen mukaan. Itse stressasin asiasta niin, ettei maito koskaan noussutkaan... Nännit verellä tappelin sen kaksi kuukautta, josta viimeiset kuusi viikkoa vauva sai sitten korviketta pullosta aina tuon huutourakan päätteeksi.

Olen päättänyt, että jos joskus saan toisen lapsen, en tee tietoisesti imetyksen eteen mitään. Ruokin lapseni niin hyvin kuin osaan: jos maitoa tulee, saa hän rintaa, ja jos ei, niin korviketta. Ja jos imetys on minulle fyysisesti tai psyykkisesti liian raskasta, olen yksinkertaisesti päättänyt olla jatkamatta sitä väkipakolla. Esikoisen vauva-ajasta on osittain tästä syystä tosi pahat muistot nimittäin. Ja tämän olen siis päättänyt juuri siksi, kun olen niin kova stressaamaan kaikesta, tiedän että yrittäisin taas kaikkeni ja itkisin päivät pääksytysten imetyksen epäonnistumista. Eipä sellainen tilanne ole lapsenkaan etu.

Ehkä sinun kannattaa, ainakin jonkin aikaa, olla ajattelematta asiaa lainkaan? En oikein osaa antaa hyviä neuvoja... Mutta asian vatvominen ei ainakaan minua auttanut lainkaan. Imetys ei ole pakko, läheisyyttä voi lapselle antaa muutoinkin. Olet sellainen äiti kuin olet, ja varmasti sellaisenaan paras äiti lapsellesi.
 
Älä imetä, jos se alkaa ahdistaa. Itse yritin "vain" kolme viikkoa. Ihan oikeasti yritin. Yritin joka välissä tarjota sitä tissiä, mutta kun ei vauva osannut imeä kunnolla vaikka mulla oli kaikki imetysotteet teoriassa kyllä hyvin tiedossa.. Rintakumilla onnistuin silloin tällöin, mutta sitten alkoi maito vähentyä, joten aloin pumpata, että vauva edes vähän sais äidinmaitoa. Kaikkea muuta kokeilin paitsi soittoa imetystukeen ja näköjään ei olis kannattanutkaan.:O Käsittämätöntä toimintaa. Lopulta aloin vaan pumppaamaan maitoa ja loput annettiin korviketta, jaksoin pumpata 3kk. Mielestäni se oli ihan riittävästi, nyt vauva on terve, ihana puolivuotias ja mitään sairauksia tai allergioita ei ole tähän mennessä ilmennyt.:) Alkaa itseäkin ahdistaa kun lukee näitä..:/
 
Mulla onnistui ensimmäisen lapsen imetys suorastaan täydellisesti. Maitoa riitti, säästyin kaikenmaailman vaivoilta ja vieroitus onnistui itsestään kun lapsi täytti 1-vuotta. Olin malliesimerkki siitä mitä imetys parhaimmillaan on.

Mutta silti en pitänyt imettämisestä. Inhosin ikuisesti maidolle lemuavia vaatteita, maitoa, jota tosiaan tuli niin paljon, että sänkykin oli aina maidosta märkä, inhosin sitä, että olin kokoajan kiinni vauvassa (pullo ei kelvannut).
Vauva alkoi myös purra saatuaan hampaita ja voi luoja miten se maidon nouseminen sattui.
Tunsin itseni lehmäksi.

Jos toisen lapsen joskus saan niin todennäköisesti häntäkin imetän, jos imetys yhtä hyvin menee kuin esikoisella, mutta todennäköisesti en taaskaan imetyksestä juurikaan nauti. Jos mitään ongelmia imetyksessä tulee ilmenemään niin lopetan saman tien.
 
Mä imetin ekaa lasta sen 7 kuukautta, kun kerran oli "pakko". Eli siis tein niinkuin muut halusi.
Tokaa taisin imettää vajaa kolme kuukautta ja sit feikkasin, että ei vaan tuu enää maitoa tarpeeks. Mä vaan inhosin sitä hommaa niin paljon.
Voi sitä helpotusta, kun ei enää tatvinu.
 
Meillä imetys sujui alkukankeuden jälkeen ihan kohtuullisen hyvin. Silti mä en pitänyt siitä, en ollenkaan. Onneksi vauva oli nopea syömäri, n. 10min imetyksiä. Mikä helpotuksen tunne kun se oli ohi, n. 8kk:n iässä. Osasin nauttia vauvastakin ihan eri tavalla sen jälkeen. Meille ei toista lasta ole vielä aikoihin tulossa mutta jo valmiiksi ajatus imetyksestä ahdistaa ihan suunnattomasti. Mies vielä painostaa eikä "suostu" siihen että toinen lapsi olisi pullovauva. Mä en pystynyt julki-imetyksiin, niimpä olin lähes kodin vanki tuon koko imetysajan. Vasta 5-kuisena vauva oppi pullolle, että pääsin edes ruokakauppaan välillä yksin. Mä en pysty selittämään mitenkään nuita ahdistuksen tunteita, mutta pahalle se tuntui...

Joten ap sulle sanon että älä imetä, joskus se pullo on pienempi paha. Älä välitä arvostelijoista, he ei tiedä tästä aiheesta mitään ja uskovat että on vain asenneongelma jne, ja että olisi jotenkin huonompi äiti. Neuvola työntää imetyspropagandaansa minkä kerkeää, tukea ei saa mistään. Mutta jätä ne huomiotta ja tee niinkuin sun perheelle on parasta!
 
Vaikka sinulla on ensimmäinen imetys ollut kamalaa, ja nyt ahdistaa, niin suosittelen silti yrittämään. Jokainen imetys on erilainen (trust me...), joten vaikka viimeksi oli hankalaa, ei se tarkoita automaattisesti sitä, että nytkin on. Kokeille edes, jos on hankalaa ja tökkii, niin voit rauhassa lopettaa. Voit sitten ajatella, että yritit kuitenkin.
 
Itse inhosin imettämistä niin paljon että mulle tuli fyysisesti huono olo joka kerta kun piti imettää. Oksetti kun vauva oli tississä kiinni enkä pääsyt edes suihkussa käymään rauhassa kun heti alkoi lapsella hirveä huuto ja "hätä". Tuli niin riittämätön olo itselle kun lapsi halusi koko ajan olla rinnalla enkä päässyt tekemään mitään muuta ilman että alkoi kauhea meteli. Sitten aloin stressaamaan kun neuvolassa ja kättärillä oltiin painostettu kuinka tärkeää imettäminen on ja että pitää jaksaa kun se on lapselle niin tärkeää. Kukaan ei edes halunnut kuunnella kun sanoin että vihaan imettämistä enemmän kuin mitään! Olikin suuri helpotus kun minulta loppui maidon tuleminen lapsen ollessa 2 vkoa vanha. Siirryin enemmän kuin mielelläni korvikkeisiin ja siihen loppui se stressi, pahoinvointi ja riittämättömyyden tunne. Vaikka en kiistä imetyksen hyötyjä, ei se palvele ketään jos äiti väkisin yrittää omankin jaksamisensa ja mielenterveytensä kustannuksella imettää. Nyt poika on terve ja iloinen 1 v 4 kk vanha jässikkä enkä tekisi mitään muuta toisin paitsi sen että kuuntelisin aiemmin itseäni ja tunteitani ja siirtyisin aiemmin korvikkeisiin. Sillä oltaisiin vältytty monelta mielipahalta. Mutta nyt viisaampana olen vahvasti sitä mieltä että en tätä seuraavaa lastakaan aio imettää!
 
mulla on yksi lapsi, 2kk. imetys ahdisti jo odotusaikana. imetin 2 viikkoa ja lopetin. vauva on kasvanut 3kg syntymästään joten korvikkeellakin kasvaa. neuvolassakaan kukaan ei kommentoinut mitenkään kun en imetä. teet miten parhaaksi näet, älä välitä syyllistyksistä. en mä ymmärrä miks pitää imettää jos ei halua. ei niitä allergioita ja sairauksia sen enempää tule vaikka vauva saa korviketta. ja mä ainakin pullollakin syöttäessä olen läheisessä kontaktissa vauvaan.

lisäksi on mukavaa kun joku muukin voi syöttää vauvaa. juu olen itsekäs, ei tarvi kenenkään tulla sitä erikseen sanomaan. toisaalta, mitä pahaa tän kaltaisessa itsekkyydessä on..
 
En nyt ihan kuulu joukkoon, koska olen onnellinen kolmannen lapsen imettäjä, mutta vastailen silti.

Minulla ensimmäisen lapsen imetys sattui ensimmäiset kaksi kuukautta. Jouduin käyttämään alussa rintakumia. Itkin lapsen hakiessa imuotetta. Lapsi pulautti joskus verensekaista maitoa. Sitten onneksi helpotti.

Kivun vuoksi odotin kammolla toisen lapsen imetyksen aloittamista. Mutta kuinkas kävikään. Kakkosella oli napakka ja oikeaoppinen ote heti alusta saakka, ja kaikki sujui kuin tanssi.

Lisäksi esikoisen kanssa kaikki paikat olivat aina maidossa. Paidat, yöpaidat, lakanat, pyyhkeet... Kakkosen kanssa kroppa taas toimi eri tavoin, ja kysyntä ja tarjonta olivat tasapainossa. (Lisäksi tässä vaiheessa opin, että on olemassa kosteussuojattujaa, isoja kestoliivinsuojuksia, jotka eivät falskaa tai kovetu käytössä.)

Lähinnä haluaisin siis sanoa, että imetyskokemukset voivat samallakin äidillä olla huisin erilaisia. Suosittaisin siis ainakin kokeilemaan imetystä uudelleen. Mutta jos ei toimi, niin sitten miettimään muita vaihtoehtoja.



Ja hei, raskausmahasta saa olla ylpeä!
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa