Imetys ahdistaa kamalasti!

["harmaa"]

Mulla on kaks "imetyskautta" takana, kolmas menossa.
Ykskään ei oo ollu samanmoinen toisensa kaa.
Esikoisesta imetys onnistu ku vettä vaan, mut tosien kohdalla olin jo valmis luovuttaan.Kolmannesta maito ei meinannut nousta.
Samaa ainaki nois kahdes on ollu se et oon lopettanu imetyksen siihen ku tuli ällö omaa kroppaa ja sitä imetystä kohtaan.Seinä tuli vastaan, ois tehny mieli repii nännit irti niin paljo ällötti.

Siispä sulle:Kokeile, jos tuntuu pahalle niin älä jatka.
Ja jos et kekeile, niin saa se vauva muutenkin ruokansa.
Älä sie itseäs tosta stressaa

 

[sunflower20]

Esikoista odottaessani en pahemmin mitään imetystä ajatellut. Ajattelin että se sujuu kaikilta kunhan on saanut vauvan syömään oikein ja pitämään itseään oikeassa asennossa. Ja tätä mielikuvaa ruokki vielä se, että ystävät ympärillä oli sellaisia että paita ylös, tissi paljaaksi ja vauva syömään. Helppoa.

Sitten tuli se eka oma imetyskerta. Jännitti. Vauva imi ja imi ja kätilö kattoi että ok asento ja vauva on asiasta jyvällä. Ja sitten nousi maito rintoihin, niin vanhan ajan kätilöhoitajat oletti että muksu pärjää rintamaidolla puoli vuotta. Mutta niin, maito nousi ja lähti parin kipeän päivän jälkeen... ei virtaamaan vaan hävis jonnekin. Siis vauva vaan imi ja imi ja imi eikä nälkä lähtenyt.

Tasan 5 vko meni itkien, syyllisyyttä ja huonommuutta tuntien. Onneksi mulla oli ihana neuvolatäti, joka ei ollut vain ja ainoastaan rintamaidon puolestapuhuja, vaan rohkaisi lisämaitoon ja kertoi ettei korvikkeet ole paha asia. Ja huhhuh, kun ekan kerran laitoin 20 ml lisämaitoa niin se oli silmänräpäys kun pullo oli tyhjä ja lapsi nukkui sen jälkeen pisimmät unet siihen mennessä.

Tämä kokemus sai mut inhoamaan imetystä ja toista odottaessani sanoin, etten edes yritä imettämistä. Suoraan korvikkeelle. Mutta, ystävät sai ylipuhuttua etten mä mitään menetä vaikka koitankin imettämistä. Näin ollen laitoksella koitin imettämistä ja maitoa tuntui tulevan ihan hyvin... joo, se etumaito vai mitä se on, mutta sen jälkeen hanat tyrehtyi. Enkä lähtenyt siihen rumbaan enää vaan kaupasta ostin maidot kuopukselle. Ja hyvin kasvoi.

Joten omakohtainen kokemus sanoo, että jos ei imetys onnistu niin miksi aiheuttaa itselle turhaa stressiä lisää, sillä kyllä se lapsi osaa antaa väsymyksen ja stressin muutenkin.

Tsemppiä aloittajalle.

 

[joku vieras]

Ei sitten kohtalotovereita?

Mulla ei esikoisen kanssa imetys onnistunut,vaikka kuinka yritin.N.10 h. päivässä meni imetykseen,silti piti antaa vastiketta ja inhosin hommaa...jaksoin 2kk,sitten luovutin.Tuntui suurelta helpotukselta lopettaa,vaikka vauva joikin päivisin n.½-tunnin välein n.20-30ml,oli ressu tottunut siihen huonosti toimivaan rintasyöntiin,meni pari kk. ennen kuin söi niinkuin muutkin vauvat.
Kuopusta kun odotin pelkäsi just tuota imetyserumbaa...mutta yllättäin nyt onnistuinkin! Alussa toki oli hankalaa,rinnat kipeinä ja veihän se aikaakin ,muttei läheskään niin paljon kuin esikoisen kanssa,vaan n.6h vrk.Mulla esikoinen oli jo koululainen,eli silleen helpompaa kuin jos olis ollut taaperokin vahdittavana.
Tee ihan miten itse parhaaksi näet,ei ole pakko imettää,hyvin pärjää vastikkeellakin...mutta kerroin kuitenkin että toisella kertaa voi olla helpompaa,mulla on parilla ystävälläkin ollut näin.

 

[vesimeloni]

Ei sujunut imetys mullakaan, kummallakaan kerralla. Esikoinen ei vaan kertakaikkiaan huolinut rintaa, ei vaikka miten päin olisin sitä tarjonnut. Rintakumin kanssa saatiin sairaalassa jotenkuten onnistumaan, mutta kyllä se sellaista pelaamista oli, että alkoi suunnattomasti ahdistaa minuakin. Kotiin kun päästiin, niin yritin kyllä kovasti, mutta pikkuinen vaan huusi pää punaisena. Ei kelvannut kumpikaan tissi, ei kumilla eikä ilman. Itse itkin, kun oli niin paha olla pienen puolesta. Olin onneksi hankkinut hätävaraksi tuttipullon ja tuttelia, jota sitten vauvalle annoin. Ja voi sitä tunnetta, kun toinen imi pullon hetkessä tyhjäksi ja nukahti sitten tyytyväisenä mun syliin masu pullollaan ja nukkui monta tuntia. Siihen loppui se imetyksen kanssa taistelu. Ehkä se olisi onnistunut ajan kanssa, mutta en tosiaan jaksanut yrittää. Olin hirveän väsynyt ja kärsin jonkinlaisesta synnytyksen jälkeisestä masennuksestakin. Tai oisko ollut sitä babybluesia. Mutta yhtäkaikki, tuttelilla mentiin ja kaikki oli tyytyväisiä.
Kuopuksen kohdalla päätin taas yrittää, mutta olla ottamatta paineita asiasta. Kuopus sitten imikin rintaa kunnolla, niin kovaa, että se kipu oli aivan helvetillistä. Sairaalassakin hämmästelivät, miten pieni vauva voi sellaisella voimalla imeä! Imuote oli siis oikea, mutta voimaa vaan niin paljon, että mulla oli rinnat aivan mustelmilla ja rikki. Jokainen imetyskerta oli pelkkää itkua ja tuskaa, minun osaltani. Ja silloinkin luovutin. Enkä ole katunut koskaan. Vauva sai ravintoa, voi ja kasvoi hyvin. Mulla rinnat parantui aikanaan.
Älä ota stressiä asiasta, sinun ei ole pakko imettää. Eikä se tee sinusta huonoa äitiä!!! Vauvan hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että äitikin voi hyvin, ei pelkästään se, että saa tissimaitoa. Tsemppiä! :hug: