Inhoaako mieheni minua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Ahdistaa.

Minusta tuntuu, että miehelläni ei ole mitään hyvää sanottavaa minusta koskaan. Minulla on tunne, että hän on jatkuvasti tyytymätöön kaikkeen - siihen miltä näytän, miten puhun, miten hoidan kotia.

Minusta tuntuu, että aina kun olen hänen kanssaan, pidätän hengitystä ja toivon, että kaikki menisi hyvin. Että voisi olla joku mukava hetki, eikä tarvitsisi olla koko ajan varuillaan.

Elämässämme on ollut paljon hyvää, mutta myös vaikeuksia. Olen ollut pari kertaa työttömänä, mutta löytänyt aina töitä. Nyt olen ollut pari kuukautta uudessa, kivassa työpaikassa, mutta työmatka on pitkä ja toki uusi työ vie jonkin verran energiaa. Kauppa- ja ruoka-asioita hoidamme molemmat, samoin lasten menoja. Mieheni on maahanmuuttaja ja työskentelee yrittäjänä raskaalla palvelualalla. Tiedän hänen inhoavan sitä työtä ja olevan kyllästynyt elämäänsä. Rahat riittävät kohtuulliseen elämään, mutta ylimääräistä ei juuri ole. Meillä on kuitenkin minun mielestäni kaikki aika hyvin, ja tarvittaessa on asioita, joista voisimme karsia.

Minusta tuntuu myös, että hän syyttää minua oman elämänsä "huonoudesta". Toki minäkin matkustelisin mielelläni enemmän, sisustaisin kotia enemmän, ostaisin kauniita vaatteita, pitäisin itsestäni parempaa huolta jne., mutta olen onnellinen, kun lapsilla on kaikki tarpeellinen, meillä on peruskiva koti, lapset voivat harrastaa jne. En kadehdi muilta heidän "hienoa" elämäänsä. Mieheni taas haluaisi enemmän, ja minusta tuntuu, että minun pitäisi se jotenkin hankkia. Toisaalta hän haluaisi, että olisin ehtivämpi kodinhengetär, vaikka se ei mitenkään ole mahdollista, koska töissä pitää käydä.

Olen lihonut ja vanhentunut, se harmittaa itseänikin. Mutta pahinta on se, että vaikka mieheni ei sitä suoraan sanokaan, tuntuu siltä, että hän inhoaa minua niin fyysisesti kuin henkisestikin. Haluaisin itsekin pitää itsestäni parempaa huolta, mutta jotenkin "pienennän" itseäni koko ajan. Tuntuu, että minun pitäisi pyytää lupa ja oikeuttaa jokainen meno, vaikkapa lenkille lähteminen. On myös vaikeaa muuttaa syömistään, sillä tunnen oloni kiusaantuneeksi heti, jos siihen kiinnitetään liikaa huomiota.

Syön mielestäni perusterveellisesti, mutta parantamisen varaa olisi varmasti. En kuitenkaan ahmi herkkuja joka päivä tmv. Liikunta jää vähiin ja nukun liian vähän. En pidä itsekään itsestäni, silti minulla on tosi paha olla etenkin siksi, että rakkaus tuntuu kadonneen kokonaan ja vieläpä mieheni tuntuu katsovan minua inhoten.

Erokin on käynyt mielessä, vaikka en sitä haluaisikaan. Myönnän kuitenkin, että hengitän vapaammin silloin, kun mieheni ei ole kotona. Hänellä vaan menee töihinsäkin ajallisesti huomattavasti vähemmän kuin minulla, eikä hän käy juuri missään.

En tiedä, mitä tehdä. Onko tämä oma kriisi, aviokriisi vai molempia?
 
Onhan se ihan luonnollista ajatella, että voit korjata omalla toiminnallasi miehesi elämän ja pikku kotihengetärtä leikkimällä tehdä hänet onnelliseksi ja uudet luutut ostamalla kotisi kauniin kiiltäväksi.
Jos olisit nuori ja kaunis, voisit taikoa hiukan romantiikkaa, ruusuja ja hattaroita. Eihän se enää vanhempana onnistu, varsinkin kun mieshän vain komistuu ja viisastuu ajansaatossa.
Monesti toinen alkaa antaa tilaa sille ärtsylle osapuolelle, juurikin pienentäen itseään ja omia halujaan, mutta monesti myös se aiheuttaa vain lisää ongelmia.
Ehkä haluaisit juhlia omaa työtäsi, mutta et oikein uskalla, kun mies ei tykkää omastaan?

Erikoinen ehdotus: Puhu miehellesi? ...kun se ei tiedä, mitä ajattelet, ellet sano. Ihan oikeasti! Ja sama toisinpäin. Sinä et tiedä, mitä se ajattelee, jos et kysy.
 
Ehkä haluaisit juhlia omaa työtäsi, mutta et oikein uskalla, kun mies ei tykkää omastaan?

Erikoinen ehdotus: Puhu miehellesi? ...kun se ei tiedä, mitä ajattelet, ellet sano. Ihan oikeasti! Ja sama toisinpäin. Sinä et tiedä, mitä se ajattelee, jos et kysy.

Osuit monessa asiassa oikeaan. Tuntuu, etten voisi olla itsekään iloinen vaikkapa työasioista tai oikein mistään muustakaan, koska toisella on kurjaa. Toisaalta, jos olen vakava, sekään ei ole hyvä, koska pitäisi olla iloinen ja hyvällä tuulella ja piristää miestä.

Ja olen kyllä yrittänyt puhua, mutta sekin tuntuu vain pahentavan asioita. Viimeksi, kun yritin kertoa, että minua harmittaa jotkut asiat ja että vain toivoisin hänen voivan olla onnellinen, seurasi siitä ihan kamala riitä. Koska jos hän haluaa olla pahalla tuulella, se on hänen oikeutensa (totta) ja itse asiassa minä vain ärsytän häntä kyselemällä typeriä. Tunteista ei halua enää paljon puhua, koska en kestä enää loukkauksia. Ja kyllä, olen varmasti itsekin tuottanut hänelle pettymyksiä ja loukannut häntä, mutta yritän kyllä puhua nätisti ja olla olematta tahallaan ilkeä. En voisi sanoa puoliakaan niistä pahoista asioista, joita hän voi minulle sanoa.
 
Kuulostaa omaavan narsistin luonteen..
tuosta suhteesta minä jo lähtisin, enkä enää miettisi!

Muista meillä on vaan tämä yksi elänä ja ansaitset paljon parempaa!
Ajattele itseäsi kerrankin ja lähde!


(y)
 
Kuulostaa omaavan narsistin luonteen..
tuosta suhteesta minä jo lähtisin, enkä enää miettisi!

Muista meillä on vaan tämä yksi elänä ja ansaitset paljon parempaa!
Ajattele itseäsi kerrankin ja lähde!


(y)
 
Etkö voisi ehdottaa miehelle, että hän ottaisi lisää vaimoja? Sharia-laki sallii maahanmuuttajille jopa neljän vaimon ottamisen. Mies olisi tyytyväinen kun saisi parempaa palvelua ja monipuolisempaa seksiä ja samalla sinä et jäisi tyhjän päälle.
 
Osuit monessa asiassa oikeaan. Tuntuu, etten voisi olla itsekään iloinen vaikkapa työasioista tai oikein mistään muustakaan, koska toisella on kurjaa. Toisaalta, jos olen vakava, sekään ei ole hyvä, koska pitäisi olla iloinen ja hyvällä tuulella ja piristää miestä.

Ja olen kyllä yrittänyt puhua, mutta sekin tuntuu vain pahentavan asioita. Viimeksi, kun yritin kertoa, että minua harmittaa jotkut asiat ja että vain toivoisin hänen voivan olla onnellinen, seurasi siitä ihan kamala riitä. Koska jos hän haluaa olla pahalla tuulella, se on hänen oikeutensa (totta) ja itse asiassa minä vain ärsytän häntä kyselemällä typeriä. Tunteista ei halua enää paljon puhua, koska en kestä enää loukkauksia. Ja kyllä, olen varmasti itsekin tuottanut hänelle pettymyksiä ja loukannut häntä, mutta yritän kyllä puhua nätisti ja olla olematta tahallaan ilkeä. En voisi sanoa puoliakaan niistä pahoista asioista, joita hän voi minulle sanoa.
Voithan tietenkin lukea niitä 60- luvun hyviä oppaita naisille tai siis vaimoille ja äiteille. Ehkä niitä löytyy kirjaston historiaosastolta... Jos siis haluat korjata asian, niinkuin hän sen näkee.
Sivukysymys, onko hän sanonut sinulle, että jos sinä olisit nuorempi ja kauniimpi/ laihempi ja laittaisit itseäsi, hän olisi onnellisempi? Koska kaikki naiset tarvitsevat siihen aikaa ja rahaa, ihan sama iälle. Joten jos hän sellaista haluaa, täytyisi hänen tienata enemmän ja tehdä ne työt, jotta sinulla olisi sitä aikaa. Kello on vain 24h per päivä ja vaikka olisit millainen kodin hengetär ikinä, et voi tuota muuttaa.

Mietin, että onko tässä ristiriitaa teidän "minän" ja teidän "meidän" kanssa. Kuinka paljon olette itsenäisiä persoonia ja kuinka paljon puhallatte siihen yhteiseen paan alustaan? Jos tämä ei ole balansissa, niin tilanne saattaisi kehkeytyä tuollaiseksi kuin sanot.

Mutta joka tapauksessa, vain sinä tiedät, millainen se teidän tilanne on, pitäisikö ottaa härkää sarvista, jatkaa noin ja toivoa parempaa / sopeutua, keksiä kikkakakkosia vai mitä..
 
Mietin, että onko tässä ristiriitaa teidän "minän" ja teidän "meidän" kanssa. Kuinka paljon olette itsenäisiä persoonia ja kuinka paljon puhallatte siihen yhteiseen paan alustaan? Jos tämä ei ole balansissa, niin tilanne saattaisi kehkeytyä tuollaiseksi kuin sanot.

Mutta joka tapauksessa, vain sinä tiedät, millainen se teidän tilanne on, pitäisikö ottaa härkää sarvista, jatkaa noin ja toivoa parempaa / sopeutua, keksiä kikkakakkosia vai mitä..

Minusta tuntuu, että minun persoona on hukassa tai ainakin piilossa. Mies osaa olla ihana ja hauska, huolehtiva jne., mutta sekin tuntuu olevan kadoksissa. Yhteiseen puhaltaminen on myös vaikeaa, kun minä en oikeasti tiedä, mitä pitäisi tehdä. Hoidan mielestäni oman "tonttini" ja teen parhaani auttaakseni miestäni, mutta oloni on jatkuvasti epäonnistunut. Hän taas usein ilmaisee hoitavansa kaiken tai ainakin jollain tavalla merkittävästi enemmän, kuin hänelle "kuuluisi". Olen eri mieltä, mutta taistelu tästä on ihan turhaa, eikä siihen ole edes mitään keinoja.

Mitä pitäisi tehdä - en todellakaan tiedä. En haluaisi erota, mutta se tuntuu joskus houkuttelevalle vaihtoehdolle. Kaikki suunnat pelottavat ja tuntuvat huonoille. Joskus mietin, helpottaako, kun saamme lapset maailmalle ja ehkä taloudelliset paineet purkautuvat - vai räjähtääkö kaikki sitten lopullisesti? En tosiaan tiedä.

Onko kenelläkään vastaavia tunteita tai kokemuksia?
 
Ahdistaa.

Minusta tuntuu, että miehelläni ei ole mitään hyvää sanottavaa minusta koskaan. Minulla on tunne, että hän on jatkuvasti tyytymätöön kaikkeen - siihen miltä näytän, miten puhun, miten hoidan kotia.

Minusta tuntuu, että aina kun olen hänen kanssaan, pidätän hengitystä ja toivon, että kaikki menisi hyvin. Että voisi olla joku mukava hetki, eikä tarvitsisi olla koko ajan varuillaan.

Elämässämme on ollut paljon hyvää, mutta myös vaikeuksia. Olen ollut pari kertaa työttömänä, mutta löytänyt aina töitä. Nyt olen ollut pari kuukautta uudessa, kivassa työpaikassa, mutta työmatka on pitkä ja toki uusi työ vie jonkin verran energiaa. Kauppa- ja ruoka-asioita hoidamme molemmat, samoin lasten menoja. Mieheni on maahanmuuttaja ja työskentelee yrittäjänä raskaalla palvelualalla. Tiedän hänen inhoavan sitä työtä ja olevan kyllästynyt elämäänsä. Rahat riittävät kohtuulliseen elämään, mutta ylimääräistä ei juuri ole. Meillä on kuitenkin minun mielestäni kaikki aika hyvin, ja tarvittaessa on asioita, joista voisimme karsia.

Minusta tuntuu myös, että hän syyttää minua oman elämänsä "huonoudesta". Toki minäkin matkustelisin mielelläni enemmän, sisustaisin kotia enemmän, ostaisin kauniita vaatteita, pitäisin itsestäni parempaa huolta jne., mutta olen onnellinen, kun lapsilla on kaikki tarpeellinen, meillä on peruskiva koti, lapset voivat harrastaa jne. En kadehdi muilta heidän "hienoa" elämäänsä. Mieheni taas haluaisi enemmän, ja minusta tuntuu, että minun pitäisi se jotenkin hankkia. Toisaalta hän haluaisi, että olisin ehtivämpi kodinhengetär, vaikka se ei mitenkään ole mahdollista, koska töissä pitää käydä.

Olen lihonut ja vanhentunut, se harmittaa itseänikin. Mutta pahinta on se, että vaikka mieheni ei sitä suoraan sanokaan, tuntuu siltä, että hän inhoaa minua niin fyysisesti kuin henkisestikin. Haluaisin itsekin pitää itsestäni parempaa huolta, mutta jotenkin "pienennän" itseäni koko ajan. Tuntuu, että minun pitäisi pyytää lupa ja oikeuttaa jokainen meno, vaikkapa lenkille lähteminen. On myös vaikeaa muuttaa syömistään, sillä tunnen oloni kiusaantuneeksi heti, jos siihen kiinnitetään liikaa huomiota.

Syön mielestäni perusterveellisesti, mutta parantamisen varaa olisi varmasti. En kuitenkaan ahmi herkkuja joka päivä tmv. Liikunta jää vähiin ja nukun liian vähän. En pidä itsekään itsestäni, silti minulla on tosi paha olla etenkin siksi, että rakkaus tuntuu kadonneen kokonaan ja vieläpä mieheni tuntuu katsovan minua inhoten.

Erokin on käynyt mielessä, vaikka en sitä haluaisikaan. Myönnän kuitenkin, että hengitän vapaammin silloin, kun mieheni ei ole kotona. Hänellä vaan menee töihinsäkin ajallisesti huomattavasti vähemmän kuin minulla, eikä hän käy juuri missään.

En tiedä, mitä tehdä. Onko tämä oma kriisi, aviokriisi vai molempia?

Mitä jos vaikka alkaisit tykkäämään itsestäsi? Mitä jos alkaisit huolehtia omasta hyvinvoinnistasi? Mitä jos vähät välittäisit miehesi mielipiteistä ja lakkaisit olemasta näkymätön kynnysmatto?
 
Ei ainakaan laiskuus, ennemminkin pelko. Tai huono itsetunto. Ja syyllisyys. Kannan jo nyt syyllisyyttä siitä, että olen pilannut mieheni elämän. Pilaanko sitä sitten vielä enemmän?
Se varmaan riippuu miehestäsi. Et ole vastuussa hänen tuntemuksistaan, voit tehdä toki asioita, mutta hän kuitenkin tuntee loppujen lopuksi itse, sitä et voi tehdä hänen puolestaan.
Et halua olla kiltti tyttö, mutta syyllisyydessäsi olet. Ja syyllisyydessäsi yrität korjata asioita, mitkä eivät korjaannu. Et välttämättä pilaa mitään sen enempää, mutta korjausliikettä täytyy muuttaa, jos siis tahdot asioiden muuttuvan.
 
No kannattiko mennä m a t u n kanssa naimisiin? Sitä saa mitä tilaa!
onneksi kaikki suomalaisten avioliitot on niin onnellisia... Hetkinen, perheväkivaltahan on Eu maissa yleisintä juuri Suomessa. Tarkoitatko, että jos suomalainen nainen menee suomalaisen miehen kanssa naimisiin, on väkivalta ihan itse kerjättyä? Että kannattaisi valita ruotsalainen tai vaikkapa esapanjalainen mieluummin?
 
Ei vittu, nää on niin klassikoita. Mies Marokosta ja muslimi :ROFLMAO::D:LOL:
Joo, olikohan koko juttu alusta asti trollausta, vai muuttiko toi joku sen matkan varrella.. Ikävää, kun ei kohta enää jaksa vastailla viesteihin, kun automaattisesti ajattelee niiden olevan jotain mielipidevaikuttamista.
..Mun koira ei osaa käyttäytyä... ja 20 viestiä jälkikäteen, et se koira on kato muslimi... Tai ei tietenkään koira, mut joku muu ei niin julkea eläin.
 

Yhteistyössä