Miten saisin itsestäni jännittävämmän/kiinnostavamman mieheni silmissä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "annami"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"annami"

Vieras
Perus stoori: kymmenen vuotta ollaan oltu mieheni kanssa kimpassa, kolme lasta, kiva asunto ja muutenkin kaikki päällisin puolin ok. Mieheni jäi kiinni erilaisista kyseenalaisista yhteydenotoista ja kontakteista toisten naisten kanssa, ei kuitenkaan fyysistä pettämistä...kai. Tulkitsin asian, että mieheni haki tällä jännitystä elämäänsä. Haluan tehdä asialle jotain, ettei hän enää sorru moiseen. Kuinka teen itsestäni jännittävän hänen silmissään? Olen nätti ja kropaltani timmi. Moni aina sanoo, ettei ikinä uskoisi, että minulla on kolme lasta. En siis ole päässyt rupsahtamaan. Joo myönnän, että välillä väsyttää eikä aina jaksa olla seksipetona kun mies tulee töistä mutta kyllä meillä seksiä harrastetaan muulloinkin kuin lauantaina saunan jälkeen. Olen kotiäitinä ja sosiaalinen elämäni on aika jäissä. Käyn treenaamassa. shoppailemassa ja joskus kavereiden kanssa ulkona mutta siihen se jääkin. Tuntuu, että mies pitää minua niin tylsänä kun olen aina kotona. Ei myönnä sitä mutta näin minä uskon. Mitä siis voin tehdä, että olisin hänelle jännittävämpi... en haluaisi ryhtyä mihinkään silaritbotoxitjabaariin -meininkiin vaan haluaisin elämääni jotain kodin ulkopuolista aktiviteettia, että miehenikin joutuis välillä miettimään että mitä teen ja kenen kanssa ja että saisin aikaiseksi jotain sellaista että hän olisi ylpeä minusta!!!
 
Ensimmäiseksi lakkaa miettimästä asiaa miehen näkökulmasta. Unohda koko mies kuviosta. Mieti mitä sinä haluat tehdä tai harrastaa. Tee sellaisia juttuja, jotka sinua miellyttää ja ilahduttaa. Aktiivinen ja positiivinen ihminen on puoleensavetävä ja sen pitäisi riittää, älä ala muuttamaan itseäsi sellaiseksi mitä kuvittelet jonkun toisen sinusta haluavan, miellyttämisenhalu ei ole oikeastaan kovin jännittävää tai vetoavaa.
 
"Ensimmäiseksi lakkaa miettimästä asiaa miehen näkökulmasta. Unohda koko mies kuviosta. Mieti mitä sinä haluat tehdä tai harrastaa. Tee sellaisia juttuja, jotka sinua miellyttää ja ilahduttaa. Aktiivinen ja positiivinen ihminen on puoleensavetävä ja sen pitäisi riittää, älä ala muuttamaan itseäsi sellaiseksi mitä kuvittelet jonkun toisen sinusta haluavan, miellyttämisenhalu ei ole oikeastaan kovin jännittävää tai vetoavaa."

Hmmm... hyvä pointti!!!
 
36.gif
 

Similar threads

Uusimmat

Yhteistyössä