Meidän 2v pojalla on aina ollut isäkausi. Välillä on aikoja kun molemmat olemme tasavertaisia, mutta muuten kelpaa vain isä, oli kyse misgä asiasta tahansa.
Jos otan pojan syliin (kun on pahin isäkausi) niin se ei käy, alkaa huuto iskän perään, isä tekee kaiken, äiti ei saa tehdä mitään, iskä sitä ja iskä tätä. Olen nyt odottanut parempia aikoja jo yli vuoden mutta ei.
Koen tämän turhauttavana, ja tunteena siitä ettei mua tarvita. Haluaisin olla poikani kanssa minkä vaan pieneltä vauvalta ehdin. Tilanne on pahentunut nyt pienen vauvan tultua, luonnollisesti isä on enempi esikoisen kanssa, mutta ahdistaa kun tilanne vaan pahenee ja pahenee.
Olen tottakai iloinen hyvästä isä-lapsisuhteesta, mutta hieman huolestuttaa jos tämä vaikuttaa myöhäsempään äiti-poika suhteeseen? Eli joskus vanhempana on sama tilanne, äiti ei silloinkaan kelpaa, poika ei vaan tiedosta että se juontaa juurensa lapsuudesta? Onko se mahdollista vai korjautuuko tällainen myöhemmällä iällä?
Haluaisin olla lapselleni äiti, tärkeä nyt ja sitten myöhemminkin. Huolestuttaa kovasti tilanne, mietin mitä olen tehnyt väärin jne. Älkää ymmärtäkö väärin, olen iloinen siitä että pojalla on ihana suhde isäänsä, haluaisin vaan jakaa ja kokea saman tunteen, eli olla tarvittu ja saada olla äiti.
Mitä pitäisi tehdä? Kokemuksia otetaan erittäin kiitollisena vastaan! Haluaisin myös mielipiteenne siitä onko tällä vaikutusta myöhempää ikää ajatellen?
Jos otan pojan syliin (kun on pahin isäkausi) niin se ei käy, alkaa huuto iskän perään, isä tekee kaiken, äiti ei saa tehdä mitään, iskä sitä ja iskä tätä. Olen nyt odottanut parempia aikoja jo yli vuoden mutta ei.
Koen tämän turhauttavana, ja tunteena siitä ettei mua tarvita. Haluaisin olla poikani kanssa minkä vaan pieneltä vauvalta ehdin. Tilanne on pahentunut nyt pienen vauvan tultua, luonnollisesti isä on enempi esikoisen kanssa, mutta ahdistaa kun tilanne vaan pahenee ja pahenee.
Olen tottakai iloinen hyvästä isä-lapsisuhteesta, mutta hieman huolestuttaa jos tämä vaikuttaa myöhäsempään äiti-poika suhteeseen? Eli joskus vanhempana on sama tilanne, äiti ei silloinkaan kelpaa, poika ei vaan tiedosta että se juontaa juurensa lapsuudesta? Onko se mahdollista vai korjautuuko tällainen myöhemmällä iällä?
Haluaisin olla lapselleni äiti, tärkeä nyt ja sitten myöhemminkin. Huolestuttaa kovasti tilanne, mietin mitä olen tehnyt väärin jne. Älkää ymmärtäkö väärin, olen iloinen siitä että pojalla on ihana suhde isäänsä, haluaisin vaan jakaa ja kokea saman tunteen, eli olla tarvittu ja saada olla äiti.
Mitä pitäisi tehdä? Kokemuksia otetaan erittäin kiitollisena vastaan! Haluaisin myös mielipiteenne siitä onko tällä vaikutusta myöhempää ikää ajatellen?