Islamin "solvaamisesta" saa syytteen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Phoebsi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Miksi Kristinusko on eri asemassa. Varmaan siksi, että se on valtionuskonto. Ja Suomen väestöstä 88% kuuluu ev.lut kirkkoon, jolloin Kristinusko ei ole täällä vähemmistöasemassa. Islamin uskoisia on Suomessa alle 2000. Olisi ikävää leimata näitä alle 2000 Islaminuskoista sen perusteella mikä kuva uskonnosta on maailmalla syntynyt.

Eli siis, suomalaiseen valtauskontoon kuuluvia saa loukata siksi että he eivät ole vähemmistö?

Ja vaikka jotain uskontoa tunnustettaisiin enemmän kuin toista, miksi ne pitää asettaa eri asemaan?

Saako Islamia sun mielestä kritisoida?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Onpa:
sääli jos ei Suomen kansalainen (?) tunne tätä kulttuuria paremmin. Oman kulttuurin halveksiminen on aina jotenkin säälittävää. Siinä samalla kun halveksii itseään.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Suomen kulttuuri mitä se on sauna viina ja lenkkimakkara! Paljoa kyllä tämän maan kulttuurilla elvistelis saati uskonnolla. Uskotaan että päästään joulukirkkoon ja naimisiin. Hohhoijakkaa...

Sanoppas muuta. Mistä ihmeestä tälläisiä oman pesänlikaajia oikein löytyy??
 
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Jos esitetään rikostilasto jossa yksi kansanryhmä erottuu huonossa valossa, ja esittää sen perusteella+omaan kokemukseen pohjautuen väitteen, onko se kiihottamista kansanryhmää vastaan?

Ihan rauhanomaisesti tämän tahtoisin tietää... vaikka totuus ei täältä paljastukaan, niin mielipiteitä paljastuu.

Jos voidaan olettaa, että kulttuuri on elävä ja muuttuva ilmö, jonka ihmiset ymmärtävät ja käyttävät eri tavoin, ilman tarkkoja rajoja ajassa ja tilassa. Ei voida ajatella, että ihmisen käyttäytyminen on suoraan sidoksissa hänen kulttuuriperintöönsä ja että kulttuuri on muuttumaton, homogeeninen järjestelmä, jonka perusteella voidaan selittää ihmisen käyttäytymistä ja jonka avulla voidaan ennakoida ihmisten tekoja ja reaktioita.

Jokainen ihminen on yhteisistä ja yksilöllisistä piirteistä muodostuva moniulotteinen kokonaisuus. Ihmistä ei voida kategorioida ja määritellä yhden ainoan, yksinkertaisen kriteerin kuten esimerkiksi kulttuuritaustan mukaan. Me ihmiset olemme liian monimutkaisia ja vivahteikkaita sellaiseen käsittelyyn. Lisäksi jokainen ihminen tulkitsee maailmaansa omalla tavallaan, ihmisen elämännäkemykset- ja tulkinnat ja arvot eivät noudata sääntöjä ja lainmukaisuuksia.

Se, että ihmiset kategorioidaan kulttuurinsa mukaan ala-arvoisesti ja luodaan tarkoittaen negatiivistia kuvaa jo muutenkin rasisitiseen kansakuntaan on kansankiihoittamista. Kiinnostaa mitkä motiivit ihmisellä on kategorioida toisia kulttuuritaustan sekä toisen yksilön valintojen perusteella?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Eli siis, suomalaiseen valtauskontoon kuuluvia saa loukata siksi että he eivät ole vähemmistö?

Ja vaikka jotain uskontoa tunnustettaisiin enemmän kuin toista, miksi ne pitää asettaa eri asemaan?

Saako Islamia sun mielestä kritisoida?

Kaikkea saa kritisoida (kuten tällä palstalla olet voinut huomata ), on eri asia miten asian esittää. Ymmärrän kyllä, että jos ei itse ole koskaan edustanut mitään vähemmistöryhmää on vaikea samaistua tilanteeseen. Jos asuisit suomalaisena vaikka puoli vuotta Kiinassa voisit huomata millaista on olla vähemmistöryhmän edustaja ja miten esimerkiksi suomalaisuudesta lausutut "totuudet" tekevät hallaa yrittäessäsi sopeutua sikäläiseen yhteiskuntaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mode, minkätakia poistit sen You tube-linkin? Eikö rasisteja saa esittää naurettavassa valossa, ja ihan heidän itsensä tekemällä materiaalilla?

Yritetäänkö pitää tämä ketju asiallisena keskusteluna jooko? =) Luulen, että aloittajakin sitä haluaa.
 
Ei se siitä johtunut, vaan siitä mun linkittämästä monikulttuurisesta Ruåtsista kertovasta tube-linkistä. Totuus saattaa joskus tuntua niin ikävältä, että sitä on vaikea hyväksyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jätkä:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mode, minkätakia poistit sen You tube-linkin? Eikö rasisteja saa esittää naurettavassa valossa, ja ihan heidän itsensä tekemällä materiaalilla?

Yritetäänkö pitää tämä ketju asiallisena keskusteluna jooko? =) Luulen, että aloittajakin sitä haluaa.

Mitä epäasiallista siinä oli? Se sama ohjelma on esitetty ihan ylen kanavilla.

Modet taitaa olla paavillisempia kuin Paavi itse :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja lepsa:

Ei olla :D mutta voisko kuitenkin ketju olla ihan vaan keskustelua? Onhan tämä ihan asiallistakin, eikö? =)
 
Jos lepsa yhtään katsoit kyseisen henkilön youtube profiiliin ( I am Anti- ? Immigration ? Liberal ? Censorship ? Miscegenation ? Communist ) niin en yhtään ihmettele, että se poistettiin.
 
"Se, että ihmiset kategorioidaan kulttuurinsa mukaan ala-arvoisesti ja luodaan tarkoittaen negatiivistia kuvaa jo muutenkin rasisitiseen kansakuntaan on kansankiihoittamista. Kiinnostaa mitkä motiivit ihmisellä on kategorioida toisia kulttuuritaustan sekä toisen yksilön valintojen perusteella?"

Myös kulttuuri ja sen perinteet ja sen luomat paineet muokkaavat yksilön käyttäytymistä. Samaa tekee uskonto.

Ajatellaan, että Suomi suojelee oman maansa kansalaisia ja ylläpitämäänsä yhteiskuntaa sillä, että karsii rajalta sellaisesta kulttuurista tai uskonnosta vaikutteita ottavia ihmisiä, joiden tiedetään aiheuttaneen kustannuksia ja kärsimyksiä muiden maiden kansalaisille.

Mitä pahaa tässä toiminnassa on? Siis, ei poisteta maasta ketään (ellei sitten rikollisia) vaan ei päästetä tänne enää sellaisia jotka kuormittavat valtion huoltosuhdetta niin paljon, että se oman maan kansalaisilta pois.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Eli siis, suomalaiseen valtauskontoon kuuluvia saa loukata siksi että he eivät ole vähemmistö?

Ja vaikka jotain uskontoa tunnustettaisiin enemmän kuin toista, miksi ne pitää asettaa eri asemaan?

Saako Islamia sun mielestä kritisoida?

Kaikkea saa kritisoida (kuten tällä palstalla olet voinut huomata ), on eri asia miten asian esittää. Ymmärrän kyllä, että jos ei itse ole koskaan edustanut mitään vähemmistöryhmää on vaikea samaistua tilanteeseen. Jos asuisit suomalaisena vaikka puoli vuotta Kiinassa voisit huomata millaista on olla vähemmistöryhmän edustaja ja miten esimerkiksi suomalaisuudesta lausutut "totuudet" tekevät hallaa yrittäessäsi sopeutua sikäläiseen yhteiskuntaan.

Kun toimin ammatissani tai kun tulen opiskelemaan lisää, olen vähemmistössä :) Ei ole aina ollut helppoa, varsinkaan kun työskentelee niin monesta eri maasta kotoisin olevien ihmisten kanssa. Väkisinkin tulee väärinymmärryksiä ja jopa asenteita vastaan.

Mitäs vikaa on ihmisessä joka on anti-kommunisti?? Kommunismin nimissä on sentään tapettu viime vuosisadalla kymmeniä jollei satoja miljoonia ihmisiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jätkä:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mode, minkätakia poistit sen You tube-linkin? Eikö rasisteja saa esittää naurettavassa valossa, ja ihan heidän itsensä tekemällä materiaalilla?

Yritetäänkö pitää tämä ketju asiallisena keskusteluna jooko? =) Luulen, että aloittajakin sitä haluaa.

Thänks :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Eli siis, suomalaiseen valtauskontoon kuuluvia saa loukata siksi että he eivät ole vähemmistö?

Ja vaikka jotain uskontoa tunnustettaisiin enemmän kuin toista, miksi ne pitää asettaa eri asemaan?

Saako Islamia sun mielestä kritisoida?

Kaikkea saa kritisoida (kuten tällä palstalla olet voinut huomata ), on eri asia miten asian esittää. Ymmärrän kyllä, että jos ei itse ole koskaan edustanut mitään vähemmistöryhmää on vaikea samaistua tilanteeseen. Jos asuisit suomalaisena vaikka puoli vuotta Kiinassa voisit huomata millaista on olla vähemmistöryhmän edustaja ja miten esimerkiksi suomalaisuudesta lausutut "totuudet" tekevät hallaa yrittäessäsi sopeutua sikäläiseen yhteiskuntaan.

Kun toimin ammatissani tai kun tulen opiskelemaan lisää, olen vähemmistössä :) Ei ole aina ollut helppoa, varsinkaan kun työskentelee niin monesta eri maasta kotoisin olevien ihmisten kanssa. Väkisinkin tulee väärinymmärryksiä ja jopa asenteita vastaan.

Mutta kuitenkin Suomessa? Ajattele koko elämäsi, lapsesi, perheesi, työsi, vapaa-aikasi jonnekin, missä olette vähemmistönä, ja asenteet suomalaisiin olisivat siellä samat, kuin täällä somaleihin.. Ei taitaisi olla mukavaa elämää.

Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
"Se, että ihmiset kategorioidaan kulttuurinsa mukaan ala-arvoisesti ja luodaan tarkoittaen negatiivistia kuvaa jo muutenkin rasisitiseen kansakuntaan on kansankiihoittamista. Kiinnostaa mitkä motiivit ihmisellä on kategorioida toisia kulttuuritaustan sekä toisen yksilön valintojen perusteella?"

Myös kulttuuri ja sen perinteet ja sen luomat paineet muokkaavat yksilön käyttäytymistä. Samaa tekee uskonto.

Ajatellaan, että Suomi suojelee oman maansa kansalaisia ja ylläpitämäänsä yhteiskuntaa sillä, että karsii rajalta sellaisesta kulttuurista tai uskonnosta vaikutteita ottavia ihmisiä, joiden tiedetään aiheuttaneen kustannuksia ja kärsimyksiä muiden maiden kansalaisille.

Mitä pahaa tässä toiminnassa on? Siis, ei poisteta maasta ketään (ellei sitten rikollisia) vaan ei päästetä tänne enää sellaisia jotka kuormittavat valtion huoltosuhdetta niin paljon, että se oman maan kansalaisilta pois.

Mutta, et voi väittää vastaan etteikö jokainen ihminen pitäisi ottaa vastaan yksilönä? Jos valtiot ryhtyisivät rajaamaan millaisia ihmiset saisivat olla ja millaisia ihmisiä kuhunkin maahan saisi tulla, tulis kyllä mieleen holocaust. Ei puuttuisi kuin joku merkkirintaan "epäkelpo" Ja miten voidaan päätellä, että kuka ihminen niitä kustannuksia aiheuttaa ja kuka ei? Pitäisikö myös haitalliset suomalaisia pienryhmiä karkoittaa koska he voivat aiheuttaa valtiolle kustannuksia ja olla uhka. Mitkä uskonnot on hyviä ja mitkä huonoja? Millaiset kulttuuripiirteet ovat pahasta? Onko maasta muutto ja maahan muutto aina rasite? Onko suomalaisista maahanmuuttajista tullut rasite esimerkiksi Ruotissa? Onko suomalaisuus uhka lähi-idässä? Pitäisikö suomalaisten maahanmuuttoa rajata, varsinkin jos on kristitty tai ateisti? Millaiset suomalaiset kulttuuripiirteet ovat pahasta esimerkiksi arabiassa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja lepsa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos lepsa yhtään katsoit kyseisen henkilön youtube profiiliin ( I am Anti- ? Immigration ? Liberal ? Censorship ? Miscegenation ? Communist ) niin en yhtään ihmettele, että se poistettiin.

Mitäs vikaa on ihmisessä joka on anti-kommunisti?? Kommunismin nimissä on sentään tapettu viime vuosisadalla kymmeniä jollei satoja miljoonia ihmisiä.

sama kun fasisti, kristinuskonto, sota terrori vastan ja muuta. se on vika kun aina on joku syy vihata toiselainen ihminen.
 
Ja tuolla kommentilla pyyhkäisit pois muiden sanojen merkityksen? Käsittele kokonaisuutta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Zefirka:

Minkähän takia Jussi Halla-ahoa vihataan joissakin piireissä niin paljon, että häntä vastaan on pakko nostaa syyte EU-vaalien alla?

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mutta kuitenkin Suomessa? Ajattele koko elämäsi, lapsesi, perheesi, työsi, vapaa-aikasi jonnekin, missä olette vähemmistönä, ja asenteet suomalaisiin olisivat siellä samat, kuin täällä somaleihin.. Ei taitaisi olla mukavaa elämää.

Jostain syystä suomalaisilla on hyvä maine maailmalla. Tiedä sitten mistä johtuu että esim. somaleilla ei tälläistä mainetta ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja lepsa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos lepsa yhtään katsoit kyseisen henkilön youtube profiiliin ( I am Anti- ? Immigration ? Liberal ? Censorship ? Miscegenation ? Communist ) niin en yhtään ihmettele, että se poistettiin.

Mitäs vikaa on ihmisessä joka on anti-kommunisti?? Kommunismin nimissä on sentään tapettu viime vuosisadalla kymmeniä jollei satoja miljoonia ihmisiä.

Ja tuolla kommentilla pyyhkäisit pois muiden sanojen merkityksen? Käsittele kokonaisuutta.

Sinä siis kannatat kommunismia? Muista käsitellä kokonaisuutta:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Kun toimin ammatissani tai kun tulen opiskelemaan lisää, olen vähemmistössä :) Ei ole aina ollut helppoa, varsinkaan kun työskentelee niin monesta eri maasta kotoisin olevien ihmisten kanssa. Väkisinkin tulee väärinymmärryksiä ja jopa asenteita vastaan.

No, huomaat varmaan tulevaisuudessa kulttuurialalla työskennellessäsi, että erilaisuus on rikkaus. Itse työskentelen romanien, venäläisten ja puolalaisten nuorten parissa, menen kouluun ratkomaan muun muassa konflikteja ja syrjinnästä johtuvia ongelmia. Itse asuin 5- vuotta Kiinassa ja voin sanoa, että ekaa kertaa tunsin mitä on kun on rasismin kohteena. "Ei, ei suomalaiset nuku puukon kanssa". " Ei en minä puukota ketään". "Lapset eivät juo viinaa tuttipullosta". "Ei, suomalainen ei ole sama kuin amerikkalainen".
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mutta, et voi väittää vastaan etteikö jokainen ihminen pitäisi ottaa vastaan yksilönä? Jos valtiot ryhtyisivät rajaamaan millaisia ihmiset saisivat olla ja millaisia ihmisiä kuhunkin maahan saisi tulla, tulis kyllä mieleen holocaust. Ei puuttuisi kuin joku merkkirintaan "epäkelpo" Ja miten voidaan päätellä, että kuka ihminen niitä kustannuksia aiheuttaa ja kuka ei? Pitäisikö myös haitalliset suomalaisia pienryhmiä karkoittaa koska he voivat aiheuttaa valtiolle kustannuksia ja olla uhka. Mitkä uskonnot on hyviä ja mitkä huonoja? Millaiset kulttuuripiirteet ovat pahasta? Onko maasta muutto ja maahan muutto aina rasite? Onko suomalaisista maahanmuuttajista tullut rasite esimerkiksi Ruotissa? Onko suomalaisuus uhka lähi-idässä? Pitäisikö suomalaisten maahanmuuttoa rajata, varsinkin jos on kristitty tai ateisti? Millaiset suomalaiset kulttuuripiirteet ovat pahasta esimerkiksi arabiassa?

Ajatellaan, että omistat pienen hotellin. Kymmenen vuoden jälkeen on hyvin selvillä, millaiset ihmiset aiheuttavat hotellilesi vahinkoa, aineellista ja aineetonta. Joudut maksamaan vaikkapa tv:n ja lasipöydän korjaamisesta enemmän kuin mitä vieras maksaa vierailustaan. Ja näin käy joka toinen kerta saman ihmisryhmän kohdalla.

Otatko heitä edelleen avosylin vastaan, vaikka se tietäisi sitä että hotellisi tuottaa pelkkää tappiota, muut vieraat kärsivät ja työntekijätkin lähtevät etkä saa uusia tilalle?

Ihan rehellisesti, mitä tekisit tässä tilanteessa?
 
Yhteistyössä