Iso koira yritti hyökätä, vapisen yhä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Sain kyllä elämäni säikäyksen äsken! Vein 4-kiloisen koirani ulos, ja jouduin sivuuttamaan istumassa olevan, juopottelevan porukan. Tulin takaapäin, ja näin että naisella hihnassa valtavan iso vaalea koira (varmaan jotain 40-kg eli 10 kertaa isompi). Koira tempaisi meidät nähdessään itsensä irti ja syöksyi täysillä kimppuumme. Sain nostettua oman koirani viereisen työmaa-narun taakse käsissäni ja olin täysin valmis koiran hyökkäykseen. Mä huusin täysillä, että voi v*ttu arvasinhan että se on irti*, niin alkoivat huutamaan että "itelläs oli irti". Kun päästiin tuosta sydän pamppaillen pakoon, niin kuulin kotiin asti kun huusivat sille koiralle, että "maahan saatana" ja muuta tuollaista. Kyllä olis rumaa hampaanjälkee tullut tuosta, mutta mä olen valmis laittamaan vaikka henkeni pikku koirani edestä. Pelottaa nyt meitä kumpaakin, täällä tutistaan...

Ja ei en ole isojen koirien vihaaja. Pidän kaikista hyvinkasvatetuista koirista. Nyt vain pelottaa mennä huomenna ulos koiran kanssa. Pikkukoirani on muutenkin arka. Olen ottanut sen aikuisena muualta, ja on ollut kaltoinkohdeltu. Se vapisee yhä.

Tämän kirjoituksen pointti on vain se, että en ole eläissäni näin pelästynyt. Ja myös se, että ihmeesti ihmisen refleksit toimii sekunnissa. Ehdin nostaa koirani sivuun ja tarjota vasemman käsivarteni ja kylkeni hyökkäyksen kohteeksi :(
 
No hyi helkkari, olet siis varma että se oikein hyökkäsi, aggressiivisesti, eikä vaan hönköttänyt sillälailla että olisi halunnut leikkiä? Ota seuraavalla kerralla mukaan hiuslakkapullo, päästät siitä päin näköä jos yrittää tulla puremaan.
 
Voi että, pistää vihaksi tommoinen :mad:

Mulle kerran kävi samanlainen tilanne. Olin silloisen mieheni kanssa lenkillä koirani kanssa, kun iso bullmastiffi hyökkäsi selän takaa koirani kaulaan kiinni. Omani alistui välittömästi. Mies seisoi tumput suorina lamaantuneena, kun minä 50kg pieni nainen jonkun adrenaliiniryöpyn vallassa huusin kurkkusuorana kaikki mahdolliset kirosanat ja potkaisin koiraa täysillä kylkeen. Koira päästi omastani irti ja kääntyi meitä omistajia kohti.. Huusin pääpunaisena koiralle mitä sylki suuhun toi, ja ihme kyllä koira perääntyi. Menimme viereiseen olevaan rappuun turvaan ja soitin poliisit paikalle. Hakivat koiran pois. Onneksi omalleni ei tullut mitään pintanaarmuja kummempaa.

Se on kyllä jännä juttu, miten noi refleksit toimii tollaisissa tilanteissa. Ikinä en olisi uskonut kykeneväni uhmaamaan niin isoa eläintä. Ja se tutina ja vapina tilanteen jälkeen... :eek:
 
Etköhän vähän liioittele? :D meidänkin koira 50 kiloinen ja vihaisen näköinen, mutta todella ystävällinen ja lempeä. Jos sattuisi näkemään toisen koiran ollessaan vapaana, varmasti juoksisi heti luokse haukkumaan ja leikkimään.
 
[QUOTE="Just";28897434]Etköhän vähän liioittele? :D meidänkin koira 50 kiloinen ja vihaisen näköinen, mutta todella ystävällinen ja lempeä. Jos sattuisi näkemään toisen koiran ollessaan vapaana, varmasti juoksisi heti luokse haukkumaan ja leikkimään.[/QUOTE]

EN liioittele! Lue avaukseni, kirjoitin jo että pidän kaikista hyvinkasvatetuista koirista. Meidän taloyhtiössäkin niitä on paljon. Tuo koira oikeasti hyökkäsi raivopäänä meitä kohti, ja .. lue aloituksestani se jatko. Harmittaa kun edes tein aloituksen, kun se ymmärretään väärin. Mulla ei ole mitään edes ns. juoppoja vastaan, mutta tässä kohtaa hyökkäsi sellainen kasvattamaton koira. Ettekö ole näitä vastaavia uutisia lehdistä ole lukeneet, me nyt tänään selvisimme.

T Ap
 
Mulle on käynyt samantyyppisesti. Olin siskon koiria ulkoiluttamassa ja vastaan tuli tosi iso koira ja hento nainen. En ole koiraihmisiä joten ei mitään hajua mikä rotu oli kyseessä tms. Siskon yksi koirista on 40kg ja vielä pieni verrattuna tämän haukkuun joka tuli vastaan. Heti kun tää koira huomas meidät se syöksyi siskon koirien kimppuun ja kun sen omistajan kanssa yritettiin saada niitä irti toisista naisen koira puri mua reiteen. Noh, 40 tikkiä sain. En ole sen jälkeen koiria ulkoiluttanut ja jos ulkona näen koiran lähden eri suuntaan tai jos iso autotie niin vaihdan puolta välittömästi. Traumat jäi.

Ymmärrän hyvin tuon pelkosi. :(
 
Häh? Siis miten hyökkäsi, puriko? Jotkut koirat vauhkoontuu toisen koiran näkemisestä muttei välttämättä aggressiivisella tavalla. Mulla on myös nelikiloinen rääpäle, joka joutui kerran staffin leukoihin. Olin jostain lukenut, että koira päästää otteen jos sille työntää sormen peppuun. Toimi :D
Staffi oli aika hölmistynyt, niin oli omistajansakin, joka seisoi tumput suorina koko performanssin ajan.
 
Häh? Siis miten hyökkäsi, puriko? Jotkut koirat vauhkoontuu toisen koiran näkemisestä muttei välttämättä aggressiivisella tavalla. Mulla on myös nelikiloinen rääpäle, joka joutui kerran staffin leukoihin. Olin jostain lukenut, että koira päästää otteen jos sille työntää sormen peppuun. Toimi :D
Staffi oli aika hölmistynyt, niin oli omistajansakin, joka seisoi tumput suorina koko performanssin ajan.

:laugh: Ei sais nauraa, mutta ei voi mitään! :D

Ymmärrän, että isoja koiria pelkää ja mahdollisia tilanteita voi myöskin paisutella em. syystä. Mutta en silti lähde tuomitsemaan ap:n kokemaa tilannetta. Todennäköisesti se olikin uhkaava, vrt. miten ne tyypit sitä koiraa kohteli ylipäänsä (karjuivat??)
 
Häh? Siis miten hyökkäsi, puriko? Jotkut koirat vauhkoontuu toisen koiran näkemisestä muttei välttämättä aggressiivisella tavalla. Mulla on myös nelikiloinen rääpäle, joka joutui kerran staffin leukoihin. Olin jostain lukenut, että koira päästää otteen jos sille työntää sormen peppuun. Toimi :D
Staffi oli aika hölmistynyt, niin oli omistajansakin, joka seisoi tumput suorina koko performanssin ajan.

Hahahaha! Toimiskohan tämä aggressiivisiin nakkikioski- ja taksijonotappelijoihinkin, ensin pitäisi vaan kiskaista housut kinttuihin
 
:laugh: Ei sais nauraa, mutta ei voi mitään! :D

Ymmärrän, että isoja koiria pelkää ja mahdollisia tilanteita voi myöskin paisutella em. syystä. Mutta en silti lähde tuomitsemaan ap:n kokemaa tilannetta. Todennäköisesti se olikin uhkaava, vrt. miten ne tyypit sitä koiraa kohteli ylipäänsä (karjuivat??)

Joo, ei ollut siis tarkoitus vähätellä ap:n kokemusta, vieraasta koirasta kun ei koskaan tiedä, ja pienen koiran kanssa pitää käyttää järkeä, eihän se pärjää millekään goljatille.
Mä nauroin hysteerisesti viikkokausia ton välikohtauksen jälkeen. Tykkään silti staffeista :heart:
 
Ei saisi yleistää, meillä hyvin koulutettu 85 kiloinen tanskandoggi joutui kääpiömäyräkoiran hyökkäyksen kohteeksi lähes vastaavassa tilanteessa. Koiran kurkkuun ommeltiin 20 tikkiä ja sekä koira että omistaja pelkää pieniä koiria. Kesti hetken saada mäyräkoira irti dogistani :(.
 
[QUOTE="Mie vaan";28897681]Ei saisi yleistää, meillä hyvin koulutettu 85 kiloinen tanskandoggi joutui kääpiömäyräkoiran hyökkäyksen kohteeksi lähes vastaavassa tilanteessa. Koiran kurkkuun ommeltiin 20 tikkiä ja sekä koira että omistaja pelkää pieniä koiria. Kesti hetken saada mäyräkoira irti dogistani :(.[/QUOTE]

Saanko veikata, että pikkukoiran omistajat myhäilivät että onpas se meidän Fifi sisukas ja rohkea!
 
[QUOTE="vieras";28897629]Hahahaha! Toimiskohan tämä aggressiivisiin nakkikioski- ja taksijonotappelijoihinkin, ensin pitäisi vaan kiskaista housut kinttuihin[/QUOTE]Kyllä mä veikkaan että sillä tappelua hakevalla pilottitakki-sikaniska-klanipäällä menee ainakin hetkeksi pasmat sekaisin jos siltä yhtäkkiä nykäistään maastohousut kinttuun ja työnnetään sormi hanuriin.
 
  • Tykkää
Reactions: moona81
[QUOTE="Mie vaan";28897681]Ei saisi yleistää, meillä hyvin koulutettu 85 kiloinen tanskandoggi joutui kääpiömäyräkoiran hyökkäyksen kohteeksi lähes vastaavassa tilanteessa. Koiran kurkkuun ommeltiin 20 tikkiä ja sekä koira että omistaja pelkää pieniä koiria. Kesti hetken saada mäyräkoira irti dogistani :(.[/QUOTE]

Aivan totta, kaverin saksanpaimenkoiralta repi joku pikkuterrieri palan kyljestä. Terrorin omistaja oli sitä mieltä, että isompi koira provosoi?! Olin paikalla, eikä se todellakaan tehnyt yhtään mitään, ei edes siinä vaiheessa kun terrori roikkui hampailla kyljessä kiinni.
 
Koiran hallitsemisesta. Jos ei hallitse koiraansa eikä tajua miten koiria koulutetaan, sitten pitäisi viedä se koiransa ulkoilemaan vaan johonkin umpimetsään, josta siitä ei ole haittaa muille.

Täälläkin missä me asutaan, on yksi ihan pimeä naapuri. Nainen jolla on iso labbis jota se ei pysty hallitsemaan ollenkaan, koira vie sitä tätiä kuin litran mittaa.

Kaiken huippu, että meillä on hyvinkäyttäytyvä ja koulutettu koira jota 10 v tyttöni ulkoiluttaa. Jossakin vaiheessa tämä labbiksenomistaja katsoi oikeudekseen komentaa ja huutaa tytölleni että mene sinä pois, älä tule lähemmäksi ja
kierrä tuolta pellon kautta! Kun ei osannut hallita omaa koiraansa. Noutaja ei ole yhtään agressiivinen, mutta riehuu ja innostuessaan kiskoo omistajaansa pitkin ojia ja peltoja, omistaja lentelee kuin riepu siellä remmin päässä.

Sanoinkin tytölleni, ettei tarvitse väistää, voit sanoa että meillä on yhtälainen oikeus kulkea tässä tiellä kuin teilläkin, ja niin se on sanonutkin.
Nyt sillä labbisella näkyy olevan kuonopanta.
 
Rauha rauha ;) Mäkin olen jo näiden tuntien sisällä rauhoittunut. Pikku koirani on siis 4-kiloinen, mutta mulla on ollut myös aikanaan kaksi collieta. Ne olivat tosi isoja, mutta aina me tultiin toimeen toisten koirien kanssa olipa ne isoja tai pieniä. Näiden pienten koirien kanssa onkin sitten ollut jo vaikeampaa tavata toinen koira, kun nämä helposti rähähtää ja pyörähtää remmissään. Siitä olen yrittänyt niitä opettaa pois. Ja tästä aloituksessani: me olimme ihan oikeesti vain tulossa ylhäältä, niin se iso koira tempaisi itsensä irti - ei tutustuakseen, vaan mahdollisesti raadellakseen, yritti käydä kiinni pikkukoiraan tai sitten minuun..

Tähän sanoisin vanhan sananlaskun tavoin (korvataan sana tuli sanalla koira), että "koira on hyvä renki, mutta huono isäntä" ;) Jos on iso koira, se pitää osata kouluttaa ja pitää kurissaan. Jos on ärsyttävä pikkuinen rätkyttävä remmiriuhtova koira, se pitää kanssa opettaa tavoille, eikö? Sitä mä justiin tänä iltana taas opetin, koirani ei päästänyt ääntäkään eikä sittenkään uskaltanut kun peto hyökkäsi kohti..

Kaikella hyvällä, AP
 
Häh? Siis miten hyökkäsi, puriko? Jotkut koirat vauhkoontuu toisen koiran näkemisestä muttei välttämättä aggressiivisella tavalla. Mulla on myös nelikiloinen rääpäle, joka joutui kerran staffin leukoihin. Olin jostain lukenut, että koira päästää otteen jos sille työntää sormen peppuun. Toimi :D
Staffi oli aika hölmistynyt, niin oli omistajansakin, joka seisoi tumput suorina koko performanssin ajan.

Hyvä tietää. Seuraavaksi kun irti oleva verikoira tulee vastaan, työnnän nyrkkini sen perseeseen.
 
Rauha kaikille hyvin kasvatetuille koirille, mut en tykkää yleistyksistä iso vastaan pieni, koska koiran kokoa ei voi verrata koulutukseen. Meiän tapauksessa pienen koiran omistaja ei puuttunu tilanteeseen, vaan se oli ehkä humalaisen mielestä hauskaa, et koiralla on sisua hyökätä suurempaa vastaan :(.
 
Mulla taas on 20kiloinen remmirähjä koira jonka pidän aina kiinni. Vituttaa eniten just irtiolevat koirat, jotka tulee luo ja omistaja huutaa 50m päästä ettei "fifi" tee mitään. Ei tee ei mutta kun mun koira voi tehdä vaikka onkin asianmukaisesti kytketty.
 
Olis kyllä mielenkiintoista nähdä tuollainen tilanne kun mua ja mun koiraa päin juoksisi agressiivinen toinen koira. Meillä nimittäin kaukasianpaimenkoira, ja jos siitä joku yhtään tietää niin voi kuvitella loput :) on kyllä turvallinen olo sen kanssa lenkkeillä :)
 
[QUOTE="vieras";28897979]Miksi apn koira oli irti?[/QUOTE]

Minun koirani ei ole koskaan irti, lue aloitus !!! Miksi päästäisin pelokkaan pikkuisen koirani irti, kun opettelemme ohitusta ja muiden koirien kohtaamista. Ja sitä ei koskaan opitakaan tämän koiran kohdalla muuten kuin väistellen itse sivuun. On se niin pelokas. Toisen pikkukoiran mä voin ihan hyvin antaa kohdata muita ( se on 2,5 kg aikuinen), se on sosiaalinen ja eka katellaan omistajan kanssa, ja jos sopii niin haistellaan ;)

T Ap
 
[QUOTE="vieras";28897878]Hyvä tietää. Seuraavaksi kun irti oleva verikoira tulee vastaan, työnnän nyrkkini sen perseeseen.[/QUOTE]

Mikä verikoirissa (aka vihikoira aka pyhän hubertuksen koira) mättää?
 

Yhteistyössä