Iso poika uimahallin naisten puolella

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja miiris
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

miiris

Vieras
Lähti sitten meidän 11v tytär vähin äänin uimahallin naistensaunasta altaaseen. Saunaan mennessä lauteilla istui poika, joka erään memmelin kysyessä ilmoitti iäkseen 10v. Ui yksin aikuisten altaassa, ja teki sinne uimahyppyjä. Saunasta lähti uimaan ennen äitiään, eli ei kovin apua tarvitsevalta vaikuttanut.

Olenko minä outo, kun mielestäni poika olisi voinut olla miestenpuolella? Tytär ilmoitti, ettei enään uimahalliin lähde-kasvavat rinnat ovat muutenkin tuntuneet esimurrosikäisestä kiusalliselta, ilman lähes oman ikäisen pojan katselua. Minkä ikäisenä lapsen mielestänne on "sopivampaa" mennä miesten/ naistenpuolelle ilman vanhempaa.
 
Alle kouluikäiset lapset saavat tulla uimahalleissa äidin tai isän kanssa "toisten" puolelle. Isompien pitää jo pärjätä yksin, ellei ole jotain sairautta tms. että pitää olla valvovan silmän alla.
 
Mun mielestä kouluikäinen lapsi ei enää sovi "väärään pukukoppiin". Mutta yksin en alle kymmenvuotiasta lasta päästä uimahallissa toiselle puolelle, vaan mukana pitää olla tuttu aikuinen. Meidän uimahallissa on ollut töissä pervo, joka tykkäsi pikkupojista, ja siitä on jäänyt mulle melkoinen kammo.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Uimahallissa työskennelleenä toi on hyvä neuvo, koska nämä pervot liikkuvat paljon uimahalleissa. Mutta normaalisti yli 7-vuotiaat ei mielellään väärälle puolelle.

Kyllä mun mielestä voi tulla, jollei ole isä mukana, minä en ainakaan poikaa halua yksin päästää miesten puolelle, kun siellä voi olla niitä homoja/ransuja.
 
Kyllä tuon ikäinen jo osaa ujostuttaa jos menee väärälle "kaistalle". Meidän 8v poika melkein sai raivokohtauksen kun huijasin hänet nakuna ulos kylppäristä- serkkutyttö(9v) tuli yllättäen vierailulle ja näki kaiken....
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä mun mielestä voi tulla, jollei ole isä mukana, minä en ainakaan poikaa halua yksin päästää miesten puolelle, kun siellä voi olla niitä homoja/ransuja.

:laugh:

Mut no joo, mun mielestä kans kouluikäisen pitäis käydä omalla puolella, tokaluokkalaisena viimeistään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jee:
Kyllä tuon ikäinen jo osaa ujostuttaa jos menee väärälle "kaistalle". Meidän 8v poika melkein sai raivokohtauksen kun huijasin hänet nakuna ulos kylppäristä- serkkutyttö(9v) tuli yllättäen vierailulle ja näki kaiken....

Miksi huijasit poikaparkaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Valaja:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä mun mielestä voi tulla, jollei ole isä mukana, minä en ainakaan poikaa halua yksin päästää miesten puolelle, kun siellä voi olla niitä homoja/ransuja.

:laugh:

Asia on kyllä vakava, varsinkin isoissa kaupungeissa, mutta hysteeriseksi ei kannata lähteä. Nimimerkillä pari kertaa äijän runkkaamasta suihkussa pikkupoikia katsellen "yllättänyt".

Alkuperäinen kirjoittaja as if:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä mun mielestä voi tulla, jollei ole isä mukana, minä en ainakaan poikaa halua yksin päästää miesten puolelle, kun siellä voi olla niitä homoja/ransuja.

:laugh:

Mut no joo, mun mielestä kans kouluikäisen pitäis käydä omalla puolella, tokaluokkalaisena viimeistään.

No ehkä se siinä vaiheessa alkaa se raja tulla vastaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Jos tuossa iässä ei yksin miesten puolella pärjää, niin olkoon uimatta.

:o

siinä se on tulevalta hoitoalan ihmiseltä "oikea" kommentti...!

esim kaikki kehitysvammat ei näy päällepäin ja kaikilla ei ole miespuolista saattajaa poikalapselle...ja uiminen on loistavaa terapiaa monille lapsille
 
Minunkin mies käy uimahallissa naisten puolella ollessaan äitinsä kanssa uimassa, onhan hän äitinsä poika. Ei äiti raaski pikkupoikaansa yksin jättää, oli minkä ikäinen vain! Kyllä mies itse selviytyy silloin kun tarvitsee, ei se siitä ole kiinni. Kun käymme keskenämme niin silloin hän käy miesten puolella ja pärjää hyvin... Mutta kun äiti haluaa huolehtia pojastaan ja poika on kiinni äidissään, aina. No nyt mies omn kyllä ex-mieheni kun hänellä tuli niin ikävä äitiään että muutti takaisin äitiliininsä luo jsa lopulta erottiin kun nähtiin niin harvoin kun äitinsä ei tykännyt minun vierailuista sinne ja mies ei uskaltanut yksin tulla luokseni ja äiti kun oli mukana niin hän pahastui minun ja hänen pojan nukkuessa keskenämme... Ystäviä olemme ja joskus tapaamiset onnistuu äitinsä luvalla, jopa uimahalliin menot. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja tuli vaa mieleen:
Vaikka fyysisesti ei tarvinnut apua, miten mahtoi olla psyykkinen ikätasoisuus,
-kehitysvamma?

Ei varmasti ollut mikäänlaista vammaa-olen ammatiltani sh, joten uskoisin tunnistavani "vammaisuuden." Jutteli iloisena, lähti uimaan ennen äitiään, hyppi pää edellä aikuisten altaaseen, ui allasta päästä päähän jne...

Äiti oli kahden naisen kanssa, joista toisella oli pieni poika mukana. Jotenkin jäi olo, että äiti halusi jutella rauhassa löylyissä toisten kanssa, ja siksi oli poika mukana. Ei siis tarvinnut kiiruhtaa altaalle koska lapsi eri puolella. Varmaan toisetkin ajattelivat tavallani, koska eräs vanhempi nainen pojan ikää kysyi.

Tytär oli ihan raivona, sanoi äsken, että ikinä ei enää uimaan lähde. Tämä oli kyllä ihan eka kerta kohdallani kun noin iso poika sattuu naisten puolelle... Ajattelin antaa uimahalliin palautetta, kun ensi kerran menen uimaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja valkku:
Alkuperäinen kirjoittaja Valaja:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä mun mielestä voi tulla, jollei ole isä mukana, minä en ainakaan poikaa halua yksin päästää miesten puolelle, kun siellä voi olla niitä homoja/ransuja.

:laugh:

Asia on kyllä vakava, varsinkin isoissa kaupungeissa, mutta hysteeriseksi ei kannata lähteä. Nimimerkillä pari kertaa äijän runkkaamasta suihkussa pikkupoikia katsellen "yllättänyt".

Joo joo. Melkein jo uskonkin. Mitä hittoa sinä teit miesten puolella, vai runkkasiko ransu naisten puolella? :o :laugh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Valaja:
Alkuperäinen kirjoittaja valkku:
Alkuperäinen kirjoittaja Valaja:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä mun mielestä voi tulla, jollei ole isä mukana, minä en ainakaan poikaa halua yksin päästää miesten puolelle, kun siellä voi olla niitä homoja/ransuja.

:laugh:

Asia on kyllä vakava, varsinkin isoissa kaupungeissa, mutta hysteeriseksi ei kannata lähteä. Nimimerkillä pari kertaa äijän runkkaamasta suihkussa pikkupoikia katsellen "yllättänyt".

Joo joo. Melkein jo uskonkin. Mitä hittoa sinä teit miesten puolella, vai runkkasiko ransu naistenpuolella? :o :laugh:

Kuten sanottu, olen ollut uimahallissa töissä, uimavalvojana. Minut on tultu useastikin hakemaan paikalle kun nämä paikat vakkaripervot ovat olleet paikalla. Valitettavaa, mutta totta. :(

Alkuperäinen kirjoittaja kokemusta:
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Jos tuossa iässä ei yksin miesten puolella pärjää, niin olkoon uimatta.

:o

siinä se on tulevalta hoitoalan ihmiseltä "oikea" kommentti...!

esim kaikki kehitysvammat ei näy päällepäin ja kaikilla ei ole miespuolista saattajaa poikalapselle...ja uiminen on loistavaa terapiaa monille lapsille

Joo, mutta siltikään tietynikäisten poikien paikka ei ole naisten pukuhuoneessa - ei ne tytöt halua näyttäytyä alasti samanikäiselle pojalle esimurkkuina.
Pitää katsos suojella niitä tyttöjäkin.
 
Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä