Isovanhemman syrjiminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "plop"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

"plop"

Vieras
Nyt tarkoitan lasten (3-5v) harjoittamaa toisen isovanhemman syrjintää. Miten ihmeessä siihen pitäisi suhtautua?

Lapsilla on kaksi isovanhempaa. Mummu ja mummi. Mummu on hyvin tärkeä ja rakas lapsille. Hänestä puhutaan ja kysellään koska mennään kylään. Mummi taas ei lapsille tunnu olevan merkityksekäs. Eivät oikein viihdy hänen luonaan kylässä, eivätkä puhu hänestä, ellen aloita aiheesta ja johdattele kysymyksillä.

En ole pitänyt mitenkään ongelmallisena tätä asiaa. Isovanhemmat asuvat kaukana ja harvoin nähdään, joten lasten selkeää toisen mummun suosiminen ei ole vielä selvinnyt mummille. Aikaisempina jouluina lapset ovat vielä puhuneetkin niin epäselvästi, ettei ole ymmärtänyt kun lapset ovat sanoneet kesken kyläilyn haluavansa toisen mummun luo. Nyt vain itse heräsin kunnolla tähän asiaan, kun isompi lapsi toi tarhasta itse tehdyn ja paketoidun lahjan. Olivat saaneet itse päättää kelle lahja on ja mahdollisuus olisi ollut tehdä useampia. Esikoinen oli tehnyt lahjan suosikki mummulle. Ja kun kysyin, että tehtäisiinkö myös mummille jotain, niin ei kuulemma halua.

Mitään kismaa ei mummin ja meidän perheen tai lasten välillä ole. Vain erilaiset persoonat ja tavat olla mummuja. Tähän asti olen antanut mummun ja mummin olla juuri sellaisia isovanhempia kuin haluavat olla, kummemmin puuttumatta. Mutta pitäisikö minun nyt vanhempana kuitenkin tälle asialle jotain tehdä? Onko oikein, että annan lasten selvästi hylkiä ja syrjiä mummia? Tällöin väistämättä mummista ei tule yhtä läheistä kuin mummusta. Mummulle on helpompi mennä, koska lapset siellä viihtyvät. Pelkään vain, että ajankuluessa ja lasten kasvaessa vierailut mummin luona vähenevät, koska lapset eivät siellä viihdy. Annanko tilanteen mennä siihen vai miten sitä voisi muuttaa? Minulla on itsellä halu hiukan miellyttää kumpaakin isovanhempaa ja siksi tätä mietin, loukkaanko toista jos annan lasten suosia toista mummua.

Äh, onpa hankala tuoda esiin mitä yritän sanoa. Ehkä kuitenkin ymmärrätte.
 
olisivatko lapset huomanneet teidän keskusteluissa eri sävyn riippuen kummasta puhutte? Tai puhutteko mummusta enemmän kuin mummista?

Onko lemmikit, tila, tms ympäristöasia erona?
 
Ymmärrän täysin, meillä on ihan sama. Itse koitan olla puolueeton mummujen välillä, kehun kumpaakin yhtä paljon. Varsinkin mummua, jostaei niin tykätä, koitan tuoda positiivisessa valossa esiin. Selitän, kuinka kumpikin mummu rakastaa paljon ja he ovat tärkeitä. Jos lapsi sanoo toisessa mummulassa, että haluaa suosikkimummulaan, niin sitten sanon jotain, että täällä on myös kivaa tms. Vähän itseäkin tuo suosikkimummu ja epäsuosikki surettaa, mutta on siinä vähän toisen mummum peiliin katsomisen paikka.
 
Meilläkin toinen mummola on mieluisampi, enemmän herkkuja ja leluja, enemmän touhua ja tuomisia. Mä olen kyllä joskus sanonut lapsille, että paikat ovat erilaisia, niitä ei saa vertailla ja molemmat mummot lapsista tykkäävät. Molemmissa käydään ja kaikkia isovanhempia muistetaan tasapuolisesti. On meillä isomummokin sairaalassa ja ymmärrettävästi siellä on aika jännää käydä, mutta käydään silti. Aikaa myöten molemmat mummolat ovat tulleet melko läheisiksi. Toinen mummo tekee toisenlaisia asioita lasten kanssa (ei niin riehakkaita ja rahaa vaativia) ja varmaan häviää vertailussa, mutta kun ei vertailla. On vaan erilaista.
 
Kyllä me yritetään tasapuolisesti puhua molemmista ja samassa hengessä. Isoin ero on siinä, että mummun luona on leluja. Mummu leikkii lasten kanssa, käy kerrostalon puistossa ilman meitä vanhempia. Kuuntelee lapsia ja tietää mistä nämä pitävät ja mitä milloinkin fanittavat. Lukee lapsille ja puhuu heidän kanssaan asioista joista lapset on kiinnostuneita.

Mummin luona ei ole kuin muutama vauvalelu, hän ei leiki lasten kanssa. Mummin keskusteluyritykset lasten kanssa on lähinnä tenttausta ei keskustelua. Jos lapset haluavat pihalle, ei mummi tule mukaan. Hän ei myöskään tunnu olevan kiinnostunut lasten kiinnostusten kohteista tai tiedä niistä mitään.

Tiedän, että tuo aiheuttaa sen eron miksi lapset suosii mummua. Lapsenlapset ovat kuitenkin mummillekin tärkeitä ja siksi hiukan surettaa, että hän näin itse sabotoi mahdollisuutensa luoda suhde lapsiin :( En tiedä korjaantuuko asia edes lasten kasvettua. Mummi ei tunnu osaavan olla luontevasti pienten lasten kanssa, vasta lähempänä täysi-ikää olevat sukulaiset alkavat olemaan sellaisia, että mummikin jo osaa ottaa kontaktia heihin. Siksi mietinkin, annanko asian olla, vai pitäisikö minun tähän jotenkin puuttua.
 
en tekis tuosta ongelmaa..onhan lapsilla samoin kuin aikuisllakin oikeus pitää jostakusta enemmän kuin jostain toisesta. Sen verran vaan lapsia ohjaisin että sanoisin ettei ole kivaa jos toisessa mummolassa juttelee että haluaakin toiseen mummolaan mieluummin, että tällä mummolle voi tulla siitä paha mieli. Sen sijaan se miten läheinen suhde lapsille muodostuu kehenkin riippuu ihan heistä itsestään ja näistä mummoista.

Mä tässä omia mummojani muistelin ja täytyy sanoa, että selkeästi pidin toisesta enemmän. Ja tähän vaikutti ihan mummojen omat persoonat. Tämä vähemmän pidetty mummo hoitikin minua vakituisesti kun olin pieni (toinen puolestaan ei) ja toi aina kaikenlaista herkkuja, joita meidän perheessä ei muutoin ollut tarjolla. Mutta luonteeltaan hän oli hyvin vaikea, puhui aina pahaa toisista jne. Sitten tämä mummo, josta pidin enemmän ...hän ei tuonut lahjoja, mutta hänen kanssaan oli mukava olla kun hän oli rauhallinen tasainen luonne..
 
Lapsille voi opettaa huomaavaisuutta mieluummin kuin pakottaa tykkäämään väkisin. Joten neuvo ja ohjaa heitä, ettei toisen mummon luona ratkuteta toisen mummon luokse. Joulun jälkeen molemmille mummoille voi lähettää kiitoskortit lahjoista jne. Se, että neuvottelet lastesi kanssa ei ihan hirveän hyvää tulosta tuota, koska lapsi ei tajua aikuisten puolihämäriä viittauksia rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta.

Mitä suoremmin selität asiat ja sen, ettei kaikista tartte tykätä, mutta voi olla silti kohtelias ja ystävällinen on hyödyllistä muidenkin kohdalla. Jos asiaa täytyy perustella, niin jopa lapsetkin käsittävät miten toiselle tulee paha mieli ajattelemattomista puheista. Vaatii sinulta sitkeyttä ja sisua upottaa asia lastesi tajuntaan, mutta mitä muutakaan voisit tehdä...
 
Onko tänään ihmisillä mielipidettä asiaan? :)

Lähinnä tämä vaivaa minua siksi millaiset suhteet omiin isovanhempiini olivat. Varsinkin isänäitiin. Hän käyttäytyi hyvin samalla tavalla kuin lasten mummikin nyt. Oletti, että minä ja sisarukseni käymme, jotta hän näkee meidät, mutta ei sen kummemmin kontaktia ottanut meihin. Oma isoäitini jäi hyvin etäiseksi lapsena, enkä myöhemminkään osannut tuohon vieraaseen ihmiseen luoda suhdetta. Kun muutin pois kotipaikkakunnalta se vähäinenkin yhteydenpito jäi (joka oli lähinnä jouluna vierailu ja sukulaisten kissanristiäiset). Kolmeen vuoteen emme olleet missään tekemisissä, sitten kuoli isäni ja näimme hautajaisissa. Seuraavana vuonna syntyi esikoinen ja velvollisuuden tunteesta kävin häntä isoäidille näyttämässä. Eipä silloinkaan hän ollut sen kiinnostuneempi elämästäni tai minusta kuin ennenkään. Muutaman kerran soitin kuulumisia, sitten annoin olla. Tänä keväänä isoäitini kuoli, edellisestä kerrasta kun olin häneen ollut yhteydessä oli yli neljä vuotta. Hän oli toivonut pieniä hautajaisia, joihin ei oltu kutsuttu minua ja sisaruksiani (hänen toiveestaan. Häenellä oli tarkat ohjeet hautajaisistaan ja muistotilaisuudesta). Tällöin kuulin ekan kerran miten katkeroitunut hän oli siitä, että me emme häntä olleet käyneet katsomassa.Toisen kerran asia tuli selväksi testamentissa, hän toivoi etten vaatisi lakiosaani. En koskaan ole katunut sitä, että asiat meni noin. Hänellä oli mahdollisuus luoda suhde minuun lapsuusaikanan ja minä siihen tilaisuuksia annoin myös aikuisena. Mutta kun aina jää olo, ettei toista kiinnosta, niin mitä sitä vieraan ihmisen luona käymään. Ei veriside kaikken yli kanna.

Nyt näen samaa käytöstä lasten mummissa ja mietin annanko tilanteen mennä kuten minun ja oman isoäitini kohdalla. Lapset oppivat velvollisuudesta kyllä olemaan kohteliaita, mutta ei se suhdetta paranna. Ja kun aikuistuvat pidän todennäköisenä, että sama kaava toistuu kuin omalla kohdallani. Sitä tässä mietin, puuttuako tilanteeseen vai antaako mummin itse hoitaa suhteensa luominen lapsiin kuten haluaa :/
 
Onko tuo mummi siis sinun äitisi? Siinä tapauksessa vihjaisin että ei ne suhteet lapsenlapsiin ole itsestäänselvyys vaikka sukua ovatkin vaan kuten kaikissa suhteissa niin pitää nähdä vähän "vaivaakin". Jos yaas miehen äiti niin olisin puuttumatta asiaan, antaa miehen sanoa jotain jos haluaa.
 
Niin. Minun mielestä se on kuitenkin se isovanhempi joka on se aikuinen ja siten myös vastuussa siitä suhteen rakentamisesta omiin lapsenlapsiinsa. Ei lapsia voi pakottaa tykkäämään kenestäkään... Kohteliaaksi lapseni voi toki opettaa.
Meillä on se tilanne, että miehen isä ei ole juurikaan tekemisissä kanssamme. On hankalaa selittää lapsille, miksei vaari tullut esim. lasten synttäreille yms. Kun en itsekään tiedä siihen syytä (hänellä oli varmaan muuta tekemistä)...
 
Meilläkin toinen mummi viettää paljon enemmän aikaa lapsien kanssa ja leikkii myös. Toista nähdään muutamia kertoja vuodessa. Onhan se ihan selvää ettei suhteet ole samanlaiset. Itse kyllä jätän vastuun tuosta suhteen rakentamisesta tuolle toiselle mummulle joka on niin kiireinen. Ja mielestäni on turha sitten myöhemmin valitella jos lapsenlapset eivät käy katsomassa. En meinaa nimittäin pakottaa ketään katsomaan. Kyllähän se suhde olisi luotava nyt kun lapset on pieniä, että haluaisivat sitten myöhemminkin käydä isovanhempaa tapaamassa.
 
vastuu suhteen luomisessa on aikuisella. Siis mummilla. Jos häntä ei kiinnosta tai hän ei osaa ottaa lähempää kontaktia lapsiin, niin en ymmärrä miten sinä sitä voisit muuttaa?

Sinä olet täyttänyt "velvollisuutesi" kun mummilla on tilaisuus olla osana lasten elämää. Lapset täyttävät oman "velvollisuutensa" olemalla ihan omia itsejään. Esim. jos eivät halua tehdä mummille korttia, niin sitteivät tee. Sinä voit ostaa valmiin kortin ja pläjäyttää siihen nimet.
 

Yhteistyössä