Yli meneminen oli vain täydellisesti heijastava peili, konkretisoin päinvastaisen tilanteen.
Näissä lapsiin liittyvissä asioissa naisten ja miesten on ilmiselvästi vaikea ymmärtää toisiaan oikeasti. Myönnän, etten voi tietää, miltä synnytys tuntuu. Mutta samalla tavalla nainen, joka aina on varma omasta lapsestaan, ei voi ymmärtää, miltä epävarmuus tai petetyksi tuleminen isyydestä tuntuu. Toki adoptoitua tai toisen miehen spermalla aikaan saatua lasta voi rakastaa kuin (biologisesti) omaansa. Näin silloin mies on henkisesti tehnyt valinnan ja on sinut asian kanssa.
Kun yhden illan pano on huiputtanut miehen vain elarien maksajaksi, ei siis vanhemuutta jakamaan, on kysymys lähinnä laillistetusta ryöstöstä. Esimerkki parin vuoden takaa:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201402100073448_uu.shtml
Tunteeko jokainen uusioperheen äiti miehensä lapset aina täydellisesti omikseen?