Moi ap,
kysymyksesi kuullostaa tutulta. Meillä poika söi, nukkui ja kitisi ensimmäiset 4 viikkoa, ja me tuoreet vanhemmat olimme ihmeissämme, että mitäs iloa tästä vauvasta oikein on

Sitten 1-2 kk iässä syötiin nukuttiin, kitistiin ja hiukan seurusteltiin (vanhempien kasvojen katselua, kasvonilmeiden seurailia, hymyilyä, yksinkertaista puuhailua kuten helistimen tai kirjan kuvien katselemista). Vastavuoroisuus ja sellainen varsinainen seurustelu alkoi meillä vasta tuossa 2-3 kk iässä, ääntely 2,5 kk iässä. Mutta lapset ovat tosi erilaisia, joku voi alkaa seurustelemaan tosi aikaisin, jotkut ovat tällaisia hitaammin lämpeäviä. Kyllä se sieltä tulee, usko pois.
Kitinästä sen verran, että meillä poika on ihan mahdoton kitisemään edelleen, vaikka ikää on 4,5 kk. Osasyynä ovat jatkuvat mahavaivat, mutta olemme kallistuneet siihen, että poika ei nyt vaan ole luoteeltaan mikään erityisen aurinkoinen ja positiivinen. Kitinäkynnys on tosi matala, ja ilmoittaa heti kuuluvasti, kun hiukankin alkaa ottaa päähän. Ainakin tässä iässä on kyllä mun mielestä ihan selkeästi sellaista kiukuttelukitinää, johon ei auta vaikka kuinka ennakoisi jne. Kun poikaa yleisesti ottaen hatuttaa, niin silloin kitistään, vaikka mitään erityistä syytä ei olisi.