E
ei yksinäinen unta saa....
Vieras
olen jo muutamia viikkoja nukkunut lapsen kanssa kahdestaan.
Rentoutus-cd:tä on pidettävä edelleen melko suurella, kun en osaa nukkua ilmankaan ja toisaalta sitten koen nukkuvani arkiyöt täysin koiranunta, kun musiikki nähtävästi häiritsee yöunta.
Viime yökin oli sitten taas kaikkea muuta kuin mukava, juuri kun olin laskemassa kirjan pois ja ajattelin, että nyt on tarpeeksi rento olo, nythän uni tulee. Niin mitä vielä - aivan kuin joku olisi painanut makkarimme ovea ulkoapäin ja että taas olikin pirteä olotila, sydänkin alkoi hakata "tuhatta ja sataa". Ei kun kirja taas käteen ja uudelleen hakemaan rentoa unettavaa olotilaa. No onneksi tuon jälkeen uni tuli ja kesti aamuun asti.
( Kyllähän sen tiedän, että oven karmit luultavasti kuivuvat talvella ja siksi ne narisevat, mutta ei tuollainen ääni mikään häävi ollut. )
Ja sekin tässä harmittaa, että loppua tälle lapsen kanssa kahdestaan nukkumiselle ei tule pitkään aikaan. Mies on koko tämän kuun ja vielä mahdollisesti vielä ensi kuunkin työmatkalla. Joten kyllä vähän tuli jo eilen illalla nukkumaanmenon aikaan surkea olotila, että ei ole vielä hetkilleen edes näkyvissä, että saa taas kunnon yöunet nukuttua arkisinkin.
Ei se tätä univajetta pahemmin paranna, että nukun viikonloppuisin pitkät unet aamuisin. Mutta siitä olen onnellinen, että vaikka nukunkin koiranunta, niin onneksi olen vielä jaksanut olla koulussa suht' pirteä. Kaikkein väsyneimmilläni olen juuri koulusta tultua, alkuillasta noin neljän - viiden maissa, mutta illan jaksaa mennä lävitse, kun käy heti alkuillasta lenkillä lapsen kanssa.
Tähän aikaan taas rupeaa hieman unettamaan ja sänky kutsumaan, mutta ei se nukkumaanmeno silti herkkua ole, kun tietää, että ei saa kunnon unia ja saa vielä tunnin tai parikin lukea erilaisia kirjoja, että on varmasti niin väsyksissä, että uni tulee heti.
Rentoutus-cd:tä on pidettävä edelleen melko suurella, kun en osaa nukkua ilmankaan ja toisaalta sitten koen nukkuvani arkiyöt täysin koiranunta, kun musiikki nähtävästi häiritsee yöunta.
Viime yökin oli sitten taas kaikkea muuta kuin mukava, juuri kun olin laskemassa kirjan pois ja ajattelin, että nyt on tarpeeksi rento olo, nythän uni tulee. Niin mitä vielä - aivan kuin joku olisi painanut makkarimme ovea ulkoapäin ja että taas olikin pirteä olotila, sydänkin alkoi hakata "tuhatta ja sataa". Ei kun kirja taas käteen ja uudelleen hakemaan rentoa unettavaa olotilaa. No onneksi tuon jälkeen uni tuli ja kesti aamuun asti.
( Kyllähän sen tiedän, että oven karmit luultavasti kuivuvat talvella ja siksi ne narisevat, mutta ei tuollainen ääni mikään häävi ollut. )
Ja sekin tässä harmittaa, että loppua tälle lapsen kanssa kahdestaan nukkumiselle ei tule pitkään aikaan. Mies on koko tämän kuun ja vielä mahdollisesti vielä ensi kuunkin työmatkalla. Joten kyllä vähän tuli jo eilen illalla nukkumaanmenon aikaan surkea olotila, että ei ole vielä hetkilleen edes näkyvissä, että saa taas kunnon yöunet nukuttua arkisinkin.
Ei se tätä univajetta pahemmin paranna, että nukun viikonloppuisin pitkät unet aamuisin. Mutta siitä olen onnellinen, että vaikka nukunkin koiranunta, niin onneksi olen vielä jaksanut olla koulussa suht' pirteä. Kaikkein väsyneimmilläni olen juuri koulusta tultua, alkuillasta noin neljän - viiden maissa, mutta illan jaksaa mennä lävitse, kun käy heti alkuillasta lenkillä lapsen kanssa.
Tähän aikaan taas rupeaa hieman unettamaan ja sänky kutsumaan, mutta ei se nukkumaanmeno silti herkkua ole, kun tietää, että ei saa kunnon unia ja saa vielä tunnin tai parikin lukea erilaisia kirjoja, että on varmasti niin väsyksissä, että uni tulee heti.
