itsekäs vai itsenäinen nainen

["nainen"]

Olen tässä pohtinut parisuhdetta. Menin niinkin pitkälle kun hokasin että taidan kulkea samoja polkuja, olla samanlainen kun äitini äiti ja äitini. Ehkä en vaan osaa/halua elää parisuhteessa. Vielä muutama vuosi sitten halusin parisuhteen, naimisiin ja lapsia. Sain perheen. Mies on tottunut lapsuuden kodissa siihen että äiti hoitaa kaikki kotityöt ja passaa. Ilmeisesti odottaa samaa minulta. Hoidan lapset ja kodin mukisematta. Passaan koko suvun jouluna jne... Hänestä on mukavaa kutsua meille sukulaisia joulun viettoon esim. mutta hän sitten istuu ja tuijottaa telkkaria kun meillä on vieraita. Noloa! Ei tule edes syömään pöytään yhtä aikaa. En ymmärrä miksi näin! Hän ei puhu mistään, häntä ei saa arvostella, ei kehottaa käyttäytymään asiallisesti. Olenko nipo?? Inhoan meidän nykyistä kotia. Se ei ole alkuunkaan kodikas. Liian iso ja kolho. Haluaisin asua pienemmässä, järkevääkin se olisi taloudellisesti. Mies ei suostu. Hänellä ei ole sen suurempi palkka kuin minullakaan. Ei vaan saa päätään pilvistä! Minä haluaisin ottaa ja lähteä lasten kanssa asumaan muualle. En kaipaa miestä, en nykyistä enkä ketään enää koskaan. En ainakaan yhteistä osoitetta. Mikä mua vaivaa :/

 

[unohtui]

jäi tuosta pois, että en halunnut olla kuten äiti ja mummo. He ovat vahvoja, itsenäisiä. Asuvat yksin. Äidillä on pitkäaikainen mies ystävä, mutta eivät asu yhdessä. homma toimii. Äiti oli naimisissa viitisentoista vuotta, sinnitteli loppuvuodet. Mummo on pärjännyt yksin kolmen lapsen kanssa.

 

[unohtui]

no jopas nyt joudun taas jatkamaan. niin siis halusin miehen, johon luottaa. joka on turvani, johon voin luottaa, joka hoitaa asioita kuten aikuinen. näin ei käynyt. tunnen olevani perheen ainut aikuinen ja mies vaan "on".

 

[vier]

No sinulle sattui huono mies? Ei parisuhteen tarvitse tarkoittaa sitä että jompikumpi luopuu itsenäisyydestään. Vaan se voi olla vapaaehtoista kumppanuutta ja elämän jakamista josta molemmat saavat voimaa.

Tai näin olen kuullut sanottavan, itse olen tosin sinkku

 

[Squawe]

Olen törmännyt myös tuollaisiin miehiin. Omien lasten isäkin on äitinsä passaama ja äitihän passaa lastaan edelleen, vaikka tällä lapsella jo 40 rikki. Sama tyyli oli meillä, kunnes panin pelin poikki. Nyt, kun lasteni isä käy meillä tapaamassa lähinnä lapsiaan niin painaa suoraan sohvalle maata eikä siitä juuri liikahda. Toki uskon, että nykyään se on mulle mielenosoitusta, koska tietää sillä ärsyttävänsä mua. Mutta älä huoli, toisenlaisiakin miehiä on olemassa. He sitten ovat miehiä, jotka osallistuvat, ovat velvollisuudentuntoisia ja vastuullisia.

 

[Keittiönoita]

Parisuhteessa elämisessä ei ole mitään vikaa, jos se puoliso ei ole yksi hoidettava tenava lisää. Mun vanhempani ja isovanhempani eivät ole eronneet, mutta he ovat ehkä sen verran "vanhan kansan ihmisiä", että heillä sekä roolijako kotona että periaate "kunnes kuolema meidät erottaa" ovat hyvin vahvoja. Itse taas olen ihan kaikkea muuta, en ole oikeastaan ikinä edes ajatellut, että yksinhuoltajana olisi jotenkin raskasta. Päinvastoin. Saan tehdä päätökset asioista käytännöllisesti katsoen yksin, pojan asioista toki oli keskusteltava exänkin kanssa. Mutta noin muutoin elämäni on ollut varsin helppoa, koska olen voinut tehdä kuten itse haluan. Olen huono tekemään kompromisseja.

 

["vieras"]

Onko teidän koti oikeasti liian iso? Yleensä valitetaan liian pienestä kodista ja tämä oli eka kerta, kun lapsiperheellinen sanoo, että koti on liian iso. Onko se tosiaan oikeasti iso vai onko kyse siitä, että sinulla on romanttisia haaveita. Myönnän, että koti voi olla kolho ja kylmä. Itse olen asunnut sellaisessa suh uudessa omakotitalossa, mutta onneksi olimme vain vuokralla. Seuraava kotimme oli monin verroin viihtyisämpi.

 

["nainen"]

Koska mä "joudun" tekemään kaiken nytkin itse. Normi kotityöt, päätköset asioita (lasten hoitopaikka, hankinnat yms pienetkin asiat) mies ei osaa sanoa mitään tai sanoo että "päätä sä ku sä tiiät" (olettaa, että mä tiedän lasten asioita kaiken koska olen äiti, nainen ja mulla oli jo mun esikoinen kun tapasin miehen) ihan hienoa saada luottamusta ja arvostusta näissä asioissa että osaan lapset hänen mielestä hoitaa ja kasvataa, vaan onhan isälläkin vastuu!! Välit esikoisen isään meni toisista syistä, hänessä oli aika paljon narisistille omianisia piirteitä ja mulla kesi aikaa tajuta ne asiat ja nousta siitä suosta, itsetunto on edelleen aika lähellä nollaa, vaikka siitä avoerosta on jo vuosia. Törmäsin sitten tähän "mamman passaamaan poikaan" joka oil tukipylväs kun mulla oli vastoinkäymisiä ja rakastuttiin, muutettiin yhteen jne... kävikö kaikki liian äkkiä? En ole ikinä ehtinyt elää semmoista huoletonta nuoren naisen elämää, sinkkuelämää tms. kaipaanko mä semmoista? vai vaan itsenäisyyttä? äh, en tiedä. Sain esikoiseni 21 vuotiaana. Sitä ennen hoidin paljon pikkusisaruksiani. Olen kai tottunut "pitämään ohjat käsissäni". Miksi en sitten ota ja lähde, kun niin vahvasti siltä tuntuu? Tuntuu että olen kiitollisuuden velassa miehelleni, kun hän aikoinaan auttoi minua. Vedänkö maton hänen jalkojen alta jos haluan erota? Hän haluaa uskoa että kaikki on hyvin, vaikka ongelmista koetan puhua. Hänestä niitä ei ole. Nyt lähdin vähän sivuraitelle tämän alkuperäisen ajatuksen luota....pahoittelut.

 

["nainen"]

[QUOTE="vieras";24466809]Onko teidän koti oikeasti liian iso? Yleensä valitetaan liian pienestä kodista ja tämä oli eka kerta, kun lapsiperheellinen sanoo, että koti on liian iso. Onko se tosiaan oikeasti iso vai onko kyse siitä, että sinulla on romanttisia haaveita. Myönnän, että koti voi olla kolho ja kylmä. Itse olen asunnut sellaisessa suh uudessa omakotitalossa, mutta onneksi olimme vain vuokralla. Seuraava kotimme oli monin verroin viihtyisämpi.[/QUOTE]

Kyllä se on! Vähän pakon sanelemana tähän muutettiin kun ei tarjolla ollut muuta eikä vuokralle haluttu mennä. Ei vaan tunnu kodilta yhtään. Minusta liian iso ja epäkäytännöllinen, ei kodikas alkuunkaan. Vaikka remontoitiin muka mieleiseksemme. Hirveästi siivottavaa, yksin minulle. Harkitsen tosissaan pientä vuokra-asuntoa. On niitä pieniäkin toimivia asuntoja.

 

["vieras"]

[QUOTE="nainen";24466844] Kyllä se on! Vähän pakon sanelemana tähän muutettiin kun ei tarjolla ollut muuta eikä vuokralle haluttu mennä. Ei vaan tunnu kodilta yhtään. Minusta liian iso ja epäkäytännöllinen, ei kodikas alkuunkaan. Vaikka remontoitiin muka mieleiseksemme. Hirveästi siivottavaa, yksin minulle. Harkitsen tosissaan pientä vuokra-asuntoa. On niitä pieniäkin toimivia asuntoja.[/QUOTE]
OK. Onhan tuo ymmärrettävää, kun talo ei edes alussa ole ollut sitä, mitä olette etsineet, vaan olette ajautuneet siihen tahtomattanne.

 

[nosto]

up

 

["vieras"]

Sulla on vahvan naisen malli. Miehellä erilainen perhekäsitys. Näitä voi olla hyvin vaikea sovittaa yhteen.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";24467415]Sulla on vahvan naisen malli. Miehellä erilainen perhekäsitys. Näitä voi olla hyvin vaikea sovittaa yhteen.[/QUOTE]

Luultavasti näin. Nyt kun niitä itsetunnon rippeitä alkaa kasaantua taas kokoon ja alan löytää itseni/hyväksyä mitä olen. Vaikeaa!

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="a p";24468040]Luultavasti näin. Nyt kun niitä itsetunnon rippeitä alkaa kasaantua taas kokoon ja alan löytää itseni/hyväksyä mitä olen. Vaikeaa![/QUOTE]
Olisiko sitten mahdollista lakata passaamasta? Mä en ole passannut edes teinejäni, ihan ovat saaneet luvan oppia tekemään kotihommia ilman, että minä olen koko ajan neuvomassa. Poika täyttää nyt 20 v eikä mun ole enää kuuteen vuoteen tarvinnut huolehtia sen likapyykeistä, lakanoiden vaihdosta, huoneen siivouksesta eikä juuri muustakaan. Ruuat kyllä teen, koska satun pitämään ruuanlaitosta.