Itsemurha

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "epätoivo"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

"epätoivo"

Vieras
Olen yrittänyt itsemurhaa lukuisia kertoja... Viimeisellä yrityksellä jouduin helikopterilla teho-osastolle... Tapahtumasta on puoli vuotta.. Itsemurha väijyy lähes päivittäin taka-ajatuksina.. Nyt olen siinö pisteessä, että teenkö loppuun sen mitä yritin puoli vuotta sitten vai jatkanko tätä jatkuvaa kärsimystä? En voi elää enään, jokainen tunti on ollut yhtä taistelua.. En jaksa... Onko se niin väärin lopettaa omat tuskat? Enkä edes tarkkaan tiedä miksi tämän keskustelun aloitin...
 
Haluatko oikeasti kuolla? Vai päästä vain pahasta olosta.

Koska jos olet monta kertaa yrittänyt ja aina päässyt hoitoon, tulee mieleen että teet sen niin että joku ehtii pelastaa.

Miksi sinulla on niin paha olla?
 
Jos pystyt kokeilemaan itsemurhaa, uskallat varmaan kokeilla elää vaan tiukasti ns. "normaalia" elämää syömällä terveellisesti, ulkoillen, seurustellen yms. vaikka tiukalla väännöllä niin Elämä voittaa sittenkin :) usko pois. nim. kokemusta asiasta!! Hymyä naamalle niin huomaat sen ajankanssa tulevan ihan tekemättäkin.
 
Kyllä elämästä kannattaa pitää kiinni, kun se on kaikki, mitä meillä on. Vaikka se olisi raskastakin.

Alle 70 vuotiaana ei ole riittävästi elämänkokemusta itsemurhan tekemiseen, koska elämä voi saada uuden käänteen ja uutta sisältöä niin monin tavoin ja silloin, kun sitä vähiten odottaa. Voit itse muuttua ja myöhemmin olla todella kiitollinen siitä, että annoit itsesi elää.

Itsemurhan tekemisen sijaan kannattaa siis aivan erityisesti keskittyä itsensä hoitamiseen, avun ja tuen etsimiseen. Etenkin vertaistuen. Sillä et ole ainoa, joka tästä maailmasta haaveilee lähtevänsä, ja sellaisten ihmisten on hyvä löytää toisensa, koska useimmat eivät ymmärrä, mitä käyt läpi.
 
Jos tosiaan se tuska vaan jatkuu ja jatkuu tai jopa pahenee, niin ymmärrän hyvin, ettet jaksa elää.
Eikä minun mielestäni tarvikaan.
Se tuska voi olla niin suurta, että olisi todella sadistista vaatia jotain jatkamaan elämäänsä, koska jostain syystä kuuluu jatkaa ja läheisilläkin sitten surettaisi jne.

Ilmeisesti olet kuitenkin apua yrittänyt hakea ja saanutkin, mutta se ei poista tuskaasi.
 
Jos tosiaan se tuska vaan jatkuu ja jatkuu tai jopa pahenee, niin ymmärrän hyvin, ettet jaksa elää.
Eikä minun mielestäni tarvikaan.
Se tuska voi olla niin suurta, että olisi todella sadistista vaatia jotain jatkamaan elämäänsä, koska jostain syystä kuuluu jatkaa ja läheisilläkin sitten surettaisi jne.

Ilmeisesti olet kuitenkin apua yrittänyt hakea ja saanutkin, mutta se ei poista tuskaasi.

Ei hemmetti!!!

Kun se tuska voi oikeasti liittyä esim. vaikeaan nuoruuteen, siihen että elämä on hyvää vasta vähän vanhempana mutta todellakin elämisen arvoista, kun vaan niistä synkistä vuosista selviää!
 
Ei hemmetti!!!

Kun se tuska voi oikeasti liittyä esim. vaikeaan nuoruuteen, siihen että elämä on hyvää vasta vähän vanhempana mutta todellakin elämisen arvoista, kun vaan niistä synkistä vuosista selviää!

Joo, mutta se tuska voi olla niin kovaa, ettei yksinkertaisesti kestä.
Jokainen sekunti sattuu jopa fyysisestikin. Ei kiinnosta/kykene ajatella tulevaisuutta tai yhtään mitään.
Ainoa ajatus on päästä tuskasta eroon.
 
Joo, mutta se tuska voi olla niin kovaa, ettei yksinkertaisesti kestä.
Jokainen sekunti sattuu jopa fyysisestikin. Ei kiinnosta/kykene ajatella tulevaisuutta tai yhtään mitään.
Ainoa ajatus on päästä tuskasta eroon.

Niin, sellainen tuska kuulostaa hirveältä. Me ollaan SILTI paranemiskykyisiä yleensä, etenkin kun kyse on nuoresta ihmisestä. Sen tuskan aiheuttaja voi olla niin moni asia, että sen saattaa myös lieventää tai poistaa jokin yllättävä asia. Mahdollisesti myös aika.

Ei pidä luulla, että elämä olisi samanlaista helvettiä aina, kuin mitä se voi olla jossain elämäntilanteessa. Nuorena ei vielä tiedä, miten hyväksi asiat voivat muuttua. Niille kannattaa antaa mahdollisuus.

Itsemurha ei ole väärin, mutta todennäköisesti se on aivan hirvittävä virhe. Väärin nimenomaan itseä kohtaan. Se kärsiminen kannattaa selviytymisen takia.
 
Avaisitko vähän mistä tuskasi johtuvat, vai tiedätkö mistä ne johtuvat?
Mitä elämässäsi on tapahtunut aiemmin?
Mitä tunteita tunnet, tuskaa, ihan joka tuntiko?
Täällä vois olla joku joka tunnistaa sinussa itseään ja olisi kiinnostunut jakamaan tuntemuksiasi, kiitos!
 
Mulla on tosdttu vakva masennus, epävakaapersoonallisuus sekä riippuva persoonanallisuus.. Trauma tausta myöskin josssain määrin sivupersoonahäiriö.. Tuosta liikkumiststa... Minulla on on paljon fyysisiä sairauksia jotka estävät päivittäisen liikkumisen.. .Yritän silti liikkua jonkin verran, toki kipulääkkeiden avulla... Toivo on jo vuosikymmen sitten hävinnyt...
 
Kukaan toinen on jäävi arvioimaan tilannettasi ap, sullahan on oikeus tehdä miten haluat. Ciervon kommentit sopii sun tilanteeseen kyllä paremmin kuin mikä oli mun kommenttien näkökulma, sillä onhan sun taakasta osa pysyvää ja olet useita vuosia jaksanut vaikeaa elämää.

En voi muuta kuin toivoa sun löytävän sen ratkaisun, joka tuntuu parhaalta. Kyllä askel kerrallaan voi elää, osa päivistä tulee huonompina ja osa parempina. Mutta jos ei jaksa, niin senkin tietää itse.

Kyllä sussa on sisua, kun siinä edelleen olet, varmasti pystyt siihen mitä päätätkin.
 
Oletko kokeillut vielä yksityistä terapiaa? Se on aika eritasoista kuin psyk.polien hoito. Asutko tuetussa asunnossa? Siitäkin voisi ehkä olla hyötyä. Millä tolalla kivunhoitosi on? Olethan hoidossa kipupolilla? Oletko käynyt läpi DKT-terapian? Siitä on monille epävakaille apua.
 
Jos tosiaan se tuska vaan jatkuu ja jatkuu tai jopa pahenee, niin ymmärrän hyvin, ettet jaksa elää.
Eikä minun mielestäni tarvikaan.
Se tuska voi olla niin suurta, että olisi todella sadistista vaatia jotain jatkamaan elämäänsä, koska jostain syystä kuuluu jatkaa ja läheisilläkin sitten surettaisi jne.

Ilmeisesti olet kuitenkin apua yrittänyt hakea ja saanutkin, mutta se ei poista tuskaasi.

Voi vittu mikä mulkero.
 

Similar threads

E
Viestiä
18
Luettu
1K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä