Itsemurhaa yrittänyt teini surmasi kaksi ulkopuolista - haastoi uhrin oikeuteen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja IS
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

IS

Vieras

17.08.2010 13:23

Itsemurhatarkoituksessa tehdystä kuolonkolarista syytetyn montanalaisen teinitytön oikeudenkäynti kuohuttaa Yhdysvalloissa. Syynä on tytön ottama erikoinen puolustuslinja. Justine Winter, 17, ohjasi syyttäjien mukaan autonsa vastaantulijoiden kaistalle tarkoituksena tappaa itsensä, mutta sen sijaan onnistui surmaamaan toisessa autossa matkustaneen 35-vuotiaan raskaana olleen Erin Thompsonin ja tämän 13-vuotiaan pojan Caden Odellin.

Nyt Winter on haastanut oikeuteen "huolimattomasti ajaneen" Thompsonin sekä kolme tien kunnosta vastannutta yritystä, kertoo ABC.

Winterin mukaan hän on kärsinyt kolarin seurauksena pysyviä vammoja ja menettänyt ilon elämästään. Hän vaatii lisäksii korvausta tulevista tulonmenetyksistään.

Syyttäjien mukaan maaliskuussa 2009 tapahtunut kolari oli harkittu, sillä tuolloin 16-vuotias tyttö oli vain tuntia aiemmin eronnut poikaystävästään ja lähettänyt tälle tekstiviestejä, joissa uhkaa päättää päivänsä kolarilla.

Jos aikuisena oikeuden silmissä pidettävä tyttö tuomitaan kahdesta harkitusta henkirikoksesta, hän joutuu loppuiäkseen vankilaan.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2238203&pos=no-tu
 

Yhteistyössä