Jääköhän meidän lapsille traumoja tms, kun heillä ei ole oikein mitään kodin ulkopuolista harrastusta

[mun rento elämä]

Ei meilläkään lapset (3 kpl) paljon alle 10 vuotiaina harrastaneet mitään. Myöhemmin sitten jotain. Nyt ovat isoja jo, eikä ole nniiiiiiiiin minkäänlaisia traumoja. Ihan huipusti heillä menee koulussa ym.

 

["Piika-äiti"]

Monessa harrastuksesa lasta ympäröi harrastusporukka. Yhdessä harrastusporukan lapset perheineneen ovat harrastusyhteisö.
Sen harrastusyhteisön tuki voi olla joissakin teini-iän tilanteissa hyvin tarpeen niin nuorelle kuin perheille, tai ainakin meillä on ollut. Samoin se harrastus kantaa ihmeen lailla silloin kun on vaikeaa, ja kaikilla aina välillä on. Itse olen ajatellut, että harrastus on halvin tietämäni vakuutus teinikriiseihin.

Mutta joillekin metsä, ulkoilu ja siihen liittyvä on se harrastus ja metsänpuut se harrastusyhteisö.

 

["a.p"]

[QUOTE="vieras";25411604]Meillä lapset melkein 10 ja 9 v eikä vielä ole kummallakaan mitään harrastusta. Eivät ole itse halunneet niin en ole sitten vienyt pakollakaan. Tai varmaan tuskin se pakkoa olisi kun alkuun pääsisivät mutta eivät siis itse ole kaivanneet ainakaan vielä mihinkään ohjattuun harrastustoimintaan. Muuten tekevät pitkälti samomoja asioita kuin ap:n lapsetkin eli leikkivät ulkona, käydään uimassa, luistelemassa, hiihtämässä, pulkkamäessä jne. Lisäksi lukevat kirjoja, piirtelevät jne...
Joskus tuntuu että lasten harrastaminen on vanhemmille sellainen "kunnia-asia" (en oikein nyt keksi kunnon sanaa) eli siksi lapselle haalitaan mahdollisimman paljon harrastuksia kun luullaan että lapsi jää jostain paitsi jos ei harrasta ohjatusti.
Itsellä ainakin sula mahdottomuus jos lapsilla joka ilta joku harrastus olisi nimittäin itsellä vuorotyö ja yh:nä olen niin ei oikein tuo kuljetus onnistuisi.[/QUOTE]

Tuota minäki oon miettiny, kunnia-asiaa siis... ja siksi just on mietityttäny että onko se tosiaankin niin ettei lapsista tuu "hyviä" jos he ei harrasta.

 

["a.p"]

Ei meilläkään lapset (3 kpl) paljon alle 10 vuotiaina harrastaneet mitään. Myöhemmin sitten jotain. Nyt ovat isoja jo, eikä ole nniiiiiiiiin minkäänlaisia traumoja. Ihan huipusti heillä menee koulussa ym.

Mahtava kuulla tämä sun kommentti

 

[piina]

[QUOTE="a.p";25411650]Tuota minäki oon miettiny, kunnia-asiaa siis... ja siksi just on mietityttäny että onko se tosiaankin niin ettei lapsista tuu "hyviä" jos he ei harrasta.[/QUOTE]


Ei kaikki halua harrastaa ja suurimmasta osasta heistä ja harrastavista tulee hyviä. Kuin myös iso osa lapsena harrastaneista lopettaa harrastuksensa nuoruudessa. Nuorilla, jotka eivät harrasta on suurempi riski syrjäytyä, kuin harrastavilla nuorilla.

 

[Liikkuja]

Mä ohjaan lapseni liikuntaharrastusten pariin, jos vain suinkin innostuvat. Tämä siksi, että olen kaveripiiristäni huomannut, että ne lapset jotka ovat pienestä pitäen harrastaneet liikuntaa (ja en nyt puhu mistään kilpaurheilusta), esim. käyneet jumpalla, judossa, futiksessa jne. hakeutuvat mielellään aikuisenakin harrastusten pariin. Siitä saa ikään kuin elinikäisen kipinän liikkua.

Kaikkihan me tiedetään miten tärkeää kaikenikäisille on liikkuminen, ja viimeistään teini-iässä se metsissä villinä juoksentelu lakkaa kiinnostamasta. Silloin mielestäni olisi hyvä jos olisi joku "oikea" harrastus pitämässä yllä liikkumisen iloa, ja mitä vanhempi ihminen on sitä suurempi kynnys on yleensä jotain uutta kokeilla. Tämä on siis vain minun mielipide, jokainen tallaa tavallaan.

 

[Miili]

Mulla ei pienenä ollut mahdollisuutta harrastaa ja oon siitä vähän katkera. Muut kylän lapset kävi vaikka siellä srk kerhossa, mutta mua ei kukaan kerinny sinne viemään ja hakemaan. Siks varmaan mun lapset harrastaa, ovat aina harrastaneet ja nyt on sellaiset lajit josta eivät mistään hinnasta halua jäädä pois. Oon ajatellu että ehkä noista harrastuksista sitten murrosiässä on hyötyä, jos siis jaksavat sinne asti harrastaa. Pysyvät pois pahanteosta jos on hyviä harrasteita.
Mutta se harrasteaika tosiaan on pois siitä yhteisestä ajasta tai pulkkamäestä.

 

["a.p"]

Mä ohjaan lapseni liikuntaharrastusten pariin, jos vain suinkin innostuvat. Tämä siksi, että olen kaveripiiristäni huomannut, että ne lapset jotka ovat pienestä pitäen harrastaneet liikuntaa (ja en nyt puhu mistään kilpaurheilusta), esim. käyneet jumpalla, judossa, futiksessa jne. hakeutuvat mielellään aikuisenakin harrastusten pariin. Siitä saa ikään kuin elinikäisen kipinän liikkua.

Kaikkihan me tiedetään miten tärkeää kaikenikäisille on liikkuminen, ja viimeistään teini-iässä se metsissä villinä juoksentelu lakkaa kiinnostamasta. Silloin mielestäni olisi hyvä jos olisi joku "oikea" harrastus pitämässä yllä liikkumisen iloa, ja mitä vanhempi ihminen on sitä suurempi kynnys on yleensä jotain uutta kokeilla. Tämä on siis vain minun mielipide, jokainen tallaa tavallaan.

Kyllä! Tuo on hyvä pointti, että kun pienestä pitäen oppivat harrastamaan liikuntaa, siitä saa ehkä elinikäisen kipinän liikkua. Toisaalta, se liikunnan määrä mikä tulee mun pojalla palloa potkiessa, trampoliinissa, uidessa, pyöräillessä, hiihtäessä ja luistellessa... uskon että nekin kantaa jo pitkälle.

 

[harrasteleva mutsi]

tenavat 5 ja 10 v. ja kummallakaan ei ole harrastuksia. Kyllä me ollaan kysytty haluaako ne johonkin, mutta ei ne näköjään halua. Tyttö kävi kokeilemassa tanssia mutta parin kerran jäi pois. Pienin meillä hoidossa ja isoin tietty koulussa. Joskus niillä käy kaveri kylässä ehkä noin kerran viikkoon. Illalla usein touhutaan perheen kesken, luetaan, pelataan lautapelejä, katsotaan vähän telkkaria, sylitellään,joskus ulkoillaan ja jutellaan paljon. MMielestäni lapset eivät ole jääneet kuoitenkaan mistään paitsi. Joskun mietin paljonkin asiaa ja sain jopa huonon omantunnon kun lapset ei ole harrastuksissa, mutta nykyisin näen jo asian toisin ja olen tyytyväinen kun lapsetkin ovat =)

 

["a.p"]

tenavat 5 ja 10 v. ja kummallakaan ei ole harrastuksia. Kyllä me ollaan kysytty haluaako ne johonkin, mutta ei ne näköjään halua. Tyttö kävi kokeilemassa tanssia mutta parin kerran jäi pois. Pienin meillä hoidossa ja isoin tietty koulussa. Joskus niillä käy kaveri kylässä ehkä noin kerran viikkoon. Illalla usein touhutaan perheen kesken, luetaan, pelataan lautapelejä, katsotaan vähän telkkaria, sylitellään,joskus ulkoillaan ja jutellaan paljon. MMielestäni lapset eivät ole jääneet kuoitenkaan mistään paitsi. Joskun mietin paljonkin asiaa ja sain jopa huonon omantunnon kun lapset ei ole harrastuksissa, mutta nykyisin näen jo asian toisin ja olen tyytyväinen kun lapsetkin ovat =)

Tuota minäki oon sanoni itelleni, että turhaan murehdin kun lapset ovat itse tyytyväisiä ja onnellisia elämäänsä.

 

["vieras"]

[QUOTE="Piika-äiti";25411641]Monessa harrastuksesa lasta ympäröi harrastusporukka. Yhdessä harrastusporukan lapset perheineneen ovat harrastusyhteisö.
Sen harrastusyhteisön tuki voi olla joissakin teini-iän tilanteissa hyvin tarpeen niin nuorelle kuin perheille, tai ainakin meillä on ollut. Samoin se harrastus kantaa ihmeen lailla silloin kun on vaikeaa, ja kaikilla aina välillä on. Itse olen ajatellut, että harrastus on halvin tietämäni vakuutus teinikriiseihin.

Mutta joillekin metsä, ulkoilu ja siihen liittyvä on se harrastus ja metsänpuut se harrastusyhteisö.[/QUOTE]

Tästä olen kyllä ihan samaa mieltä. Ainakin oma murrosikä oli huomattavasti helpompi kun oli se harrastusporukka ja sitä kautta luotettavia aikuisia joilta hakea tukea omaan kasvuun. Omat vanhemmat eivät siihen aina riitä, kun katsovat tavallaan liian läheltä.

Mitään traumoja tuskin lapsillesi tulee, ellet sitten kiellä kaikki ohjatut harrastukset, mutta kyllä harrastuksissa on oikeasti paljon hyviä puolia. Ihmettelen aina näitä "pitää aloittaa jo pienenä jotta on mahdollisuus huipulle"- juttuja, kun eihän se ole harrastuksen idea. Suunnilleen promille ihmisistä saa ammatin harrastuksestaan, suurin osa ei edes haluaisi, vaan nimenomaan harrastus on jotain jolla arjesta tehdään pikkuisen nautinnollisempaa, vastapainoa työlle(lapsella siis koululle) ja muille "pakoille". Tottakai harrastukset voivat olla myös kodin piirissä eikä niiden tarvitse olla ohjattuja, mutta jos lapsesi haluavat kodinulkopuolisia harrastuksia, kannusta heitä niihin. 10- vuotias ehtii vielä aloittaa ihan mitä ikinä vain haluaa. Kyllä noita huippu-urheilijoitakin on pilvin pimein, jotka ovat aloittaneet vasta yli kymmenvuotiaana (Kalle Palander, Sampo Kivelä yms.), ei koskaan ole liian myöhäistä ja harrastus on todella arvokas asia vaikkei mitään huippu-urheilijatähtäintä olisikaan.

 

["vieras"]

Mulla ei pienenä ollut mahdollisuutta harrastaa ja oon siitä vähän katkera. Muut kylän lapset kävi vaikka siellä srk kerhossa, mutta mua ei kukaan kerinny sinne viemään ja hakemaan. Siks varmaan mun lapset harrastaa, ovat aina harrastaneet ja nyt on sellaiset lajit josta eivät mistään hinnasta halua jäädä pois. Oon ajatellu että ehkä noista harrastuksista sitten murrosiässä on hyötyä, jos siis jaksavat sinne asti harrastaa. Pysyvät pois pahanteosta jos on hyviä harrasteita.
Mutta se harrasteaika tosiaan on pois siitä yhteisestä ajasta tai pulkkamäestä.

Mulla on vähän samansuuntainen lapsuus ja nyt omien lasten kanssa toimin samoin. Osittain se, etten ollut missään harrastuksessa johtui siitä, etten "uskaltanut" vanhemmilleni haluavani mennä mihinkään, kun selvästi huomasi, ettei vanhempia kiinnostanut kuskata harrastuksiin. Harrastuksia ei siis kielletty, mutta vanhempien asenne oli nihkeä.

 

[piina]

[QUOTE="a.p";25412364]Kyllä! Tuo on hyvä pointti, että kun pienestä pitäen oppivat harrastamaan liikuntaa, siitä saa ehkä elinikäisen kipinän liikkua. Toisaalta, se liikunnan määrä mikä tulee mun pojalla palloa potkiessa, trampoliinissa, uidessa, pyöräillessä, hiihtäessä ja luistellessa... uskon että nekin kantaa jo pitkälle. [/QUOTE]


Meillä on pojat 14 ja 15 vuotiaat. Molemmat harrastivat urheilua alakoulun alimmilla luokilla liikuntaa pari kertaa viikossa. Pienemmällä harrastukset jäivät siihen, kun taasi isompi on harrastanut joitain taukoja lukuunottamatta kokoajan ja nyt syksyllä on aloittanut kokonaan uuden urheilulajin, josta on aivan innoissaan ja treenaa sitä 3-5 kertaa viikossa.

Pienempi taas, yhtä liikkuvainen lapsi, liikkuu nyt yläkouluun siirryttyä huomattavasti vähemmin. Varsinkin nyt talvella on kaikki liikunta tosi vähäistä. Mielelläni veisin häntä johonkin harrastukseen liikkumaan tai vaikka veisin sellaiseenkin harrastukseen, jossa ei liikuta, mutta hän ei oikein ole innostunut mihinkään, mitä ollaan yhdessä mietitty.