Jaksamisesta

[1]

Täytyy kyllä todeta kun täältä lukee näitä "en jaksa enää.."-aloituksia että aika helposta ihmiset väsyy.

Mä opiskelen, teen päättötyötä, käyn täysipäiväisesti 3-vuorotyössä, hoidan lasta ja parisuhdetta sekä laumaa eläimiä, rakennan omakotitaloa, urheilen aktiivisesti ja harrastan. Ilman tukiverkkoa, lapsi on alle 10 pv kuussa päiväkodissa, mieskin tekee vuorotöitä.

Eikä rasita tai stressaa vaikka kalenteri täynnä menoja ja aikamääreitä. Pakko tehdä kun on elämässään tavoitteita asettanut ja haluaa ne saavuttaa.

Tää nyt ei ollut vittuilu-avaus, ihan vaan ihmettelen miten nykyaikana porukka ei vaan jaksa, mitään. Mihin on kadonnut se menneiden vuosien työmoraali ja kyky hoitaa asiansa niin että leipää riitti vielä talvellakin? Nykyisin on liian helppo luovuttaa ja ajatella että kyllä joku muu huolehtii ja kantaa vastuun :/

 

[jassåå]

ihmiset on erilaisia? toiset jaksaa, toiset ei... jotkut on vaan synnynnäisiä duracell-pupuja.

 

[1]

Mä uskoisin että tietoyhteiskunta ja jatkuva tulva "unelma-elämästä"mitä telkkarista ja muusta mediasta näkee aiheuttaa ihmisille tavoittamattomia haaveita. Sit petytään kun elämä ei olekaan kuin kauniista ja rohkeista, eikä kyetä olemaan tyytyväinen siihen omaan elämään ja kehittämään sitä.

Tavoitellaan kuuta ja masennutaan kun ei sitä saadakaan. Heitetään hanskat naulaan kokonaan.

 

["ninnii"]

samaa olen ihmetellyt.mutta huomannut myös että nämä valittajat ovat usein kotona mamman hemmottelemia ja passaamia,oisko niillä joku yhteys....

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Jaksamista on monenlaista ja samoin tilanteita ja ihmisiä.

 

[1]

Jaksamista on monenlaista ja samoin tilanteita ja ihmisiä.

Nää on taas näitä vastauksia..huoh.

Tottakai pitää paikkansa, ei vaan tuo mitään lisa-arvoa keskusteluun.

Nykyajan ihmiset on ihan liian pehmeitä, kaikki saadaan liian helpolla ja jos jonkin eteen täytyy ponnistella todetaan "en mä jaksa, liian vaikeata". Onneksi isovanhemmat jaksoi, asuttais vieläkin jossain korvessa ilman sähköä muuten..

 

["vieras"]

Toiset saavat virtaa täydestä kalenterista ja lamaantuisivat, jos ei olisi menoja parin tunnin blokeissa kuukaudeksi eteenpäin. Toisilla taas toisinpäin. Olennaista varmaan onnellisuudelle on oman tavoitetason löytäminen ja siihen pyrkiminen. Jos ei koskaan ylety siihen itsellensä kuvittelemaan vihreään oksaan, totta kai alkaa into loppua.

 

["vieras"]

Nää on taas näitä vastauksia..huoh.

Tottakai pitää paikkansa, ei vaan tuo mitään lisa-arvoa keskusteluun.

Nykyajan ihmiset on ihan liian pehmeitä, kaikki saadaan liian helpolla ja jos jonkin eteen täytyy ponnistella todetaan "en mä jaksa, liian vaikeata". Onneksi isovanhemmat jaksoi, asuttais vieläkin jossain korvessa ilman sähköä muuten..

Isovanhemmat jaksoi, mutta nykymaailmassa on toisaalta sellaisia vaatimuksia ja kuormittavia asioita mitä muutama vuosikymmen sitten ei ollut. Elämä oli silloin toisaalta yksinkertaisempaa.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Nää on taas näitä vastauksia..huoh.

Tottakai pitää paikkansa, ei vaan tuo mitään lisa-arvoa keskusteluun.

Nykyajan ihmiset on ihan liian pehmeitä, kaikki saadaan liian helpolla ja jos jonkin eteen täytyy ponnistella todetaan "en mä jaksa, liian vaikeata". Onneksi isovanhemmat jaksoi, asuttais vieläkin jossain korvessa ilman sähköä muuten..

Minusta jatkuva jaksaminen on yliarvostettua... Välillä saa olla jaksamattakin ja pitää osata ottaa apua vastaan. Ei ole tarkoitus, että koko elämä on pelkkää "jaksamista". Onko se sitten ylpeyttä, tyhmyyttä vai pelkoa? En osaa sanoa, mutta pitäähän elämässä olla muutakin.

En silti tarkoita, että heti pitäisi luovuttaa, jos jokin vastoinkäyminen kohdalle osuu, mutta ei tarvitse hakata päätään kiviseinäänkään. Jollekin jaksaminen on sitä, että saa kahlattua aamusta seuraavaan iltaan, jollekin sitä, että puurtaa seuraavat 10 vuotta valitsemallaan - ehkä täysin hedelämättömällä - polulla. Jollekin jaksaminen on sitä, että pyytää ja antaa apua tarvittaessa. Jollekin sitä, että missään tilanteessa ei huoli apua ja kärvistelee yksin taakkansa alla.

Kukapa koko ajan jaksaisi?

 

[yh]

entäs ihmiset joilla ei ole parisuhdetta, omakotitaloa, terveyttä tai rahaa tukiverkosta puhumattakaan. Kyllä siinä masentuu ja uupuu vaikka ei olisikaan sitä itse työtä niin paljon.

 

[1]

[QUOTE="vieras";24687934]Isovanhemmat jaksoi, mutta nykymaailmassa on toisaalta sellaisia vaatimuksia ja kuormittavia asioita mitä muutama vuosikymmen sitten ei ollut. Elämä oli silloin toisaalta yksinkertaisempaa.[/QUOTE]

Tämä on totta, toisaalta jos menneinä aikoina olisi sanottu " en jaksa" ja luovutettu, olisi luovuttaja ja hänen jälkeläisensä kuolleet nälkään tai kylmään.

Tästä päästäänkin nykyajan sosiaaliturvaan, jota kovasti parjataan liian heikoksi. Onkohan se jo liiankin hyvä kun yksilö voi heittäytyä täysin yhteiskunnan kannateltavaksi ilman mitään vastuuta omasta elämästään?

 

["juu"]

Tämä on totta, toisaalta jos menneinä aikoina olisi sanottu " en jaksa" ja luovutettu, olisi luovuttaja ja hänen jälkeläisensä kuolleet nälkään tai kylmään.

Tästä päästäänkin nykyajan sosiaaliturvaan, jota kovasti parjataan liian heikoksi. Onkohan se jo liiankin hyvä kun yksilö voi heittäytyä täysin yhteiskunnan kannateltavaksi ilman mitään vastuuta omasta elämästään?

Onhan se tosi hyvä. Etenkin kun asiaa tarkastelee asunnottomien ja kadulla nukkuvien kantilta.

 

[1]

[QUOTE="juu";24688100]Onhan se tosi hyvä. Etenkin kun asiaa tarkastelee asunnottomien ja kadulla nukkuvien kantilta.[/QUOTE]

Hei, mä työskentelen tällä alalla ja voin sulle kertoa ettei kukaan ihan pakosta nuku kadulla. Jokaiselle löytyy paikka nukkua, kunnilla on velvollisuus se järjestää ja näitä yömajoja ja selviämisasemia löytyy.

On täysin eri asia haluaako se asunnoton juoppo ottaa hänelle osoitettua asuntoa vastaan, jos sen ehtona on raitistuminen..sekin on oma valinta.

 

[Pari pointtia]

Pari asiaa osoittelisin AP:n eli 'Ykkösen' elämästä - Sulla nyt on se toinen vanhempi , eli tukiverkkoa on tuplasti vaikka meikäläiseen verrattuna ...
Ilman tuota ei olisi mahdollista tehdä töitä ja opiskella - ja tyytyä 10 hoitopäivään ?
Sama pätee harrastuksiin sun muihin ...
Sun unentarpeesta ja kyvystä nukahtaa heti en tiedä - kuulostaisi että pärjäät 6 tunnin yöunilla ?
Sekin vaikuttaa - jos on nukuttava 8 tuntia , ja nukahtaminenkin vaatii rauhoittumisen - ei voi joka ilta puuhailla kello 0100 saakka ja saada kaikkea mainitsemaasi aikaan .

En silti kauheasti valita omasta jaksamisestanikaan - elän lapseni kanssa kaksin - tukiverkkoa ei juuri ole. Käyn päivätyössä - joten luonnollisesti ja hyvällä omallatunnolla lapseni on 5 pv viikossa hoidossa. Omista harrastuksistani olen tinkinyt - koettanut sen sijaan hankkia lapsen kanssa mahdollisia harrastuksia.
Aikaa muuhun kuin työhön on kello 1715 - 2200 arki-iltoina , sitten viikonloput. Ajasta vie kokkaus ja syöminen 45 min - 1.15 , pyykinpesut,kaupassakäynnit, siivoukset yms 30 minuuttia . Loppuaika kyläilyyn, lapsen kanssa lukemiseen - leikkimiseen - olemiseen...

Jokainenhan ohjelmoi ja aikatauluttaa elämänsä oman arvomaailmansa mukaan - konkreettinen tekeminen ja suorittaminenkin voi olla jollakulle tärkeintä , tällaisia ja kaltaisiasi supernaisia on ystävinä mullakin.

Itse arvostan myös korkealle lapseni kanssa vietetyn ajan ja leikkimisen - en oikein ymmärrä miten siihen pystyisin jos vielä opiskelisin ja itse harrastaisin vaikkapa 3 iltaa viikossa ?

 

[MarieHos]

Ihmisten jaksaminen on erilaista.

Itse olen arkiviikot yksin kahden lapsen kanssa (2,5v ja 1v).
Kaikista suurin syy jaksamattomuuteen, on jatkuva univaje ja -velka. Viime yönäkin tuli unta 2h. 1v nukkuu 30min-60min pätkiä koko yön, ja herää aamulla klo 5.
Oma nukahtaminen on vaikeaa, ottaa pitkän ajan. Jos puolessa tunnissa nukahtaa kun sänkyyn menee, niin se on jo hyvin. Yleensä se ottaa vähintään sen tunnin. Ja sen tunnin aikana käyn 1-2 kertaa nukuttamassa lapen takaisin uneen.. Nukahdan, ja kerkeän nukkumaan sen 30 min kun taas pitää nukuttaa lapsi.. Tätä se on koko yö. Ja seuraavaan päivään se kyllä heijastuu - jaksamattomuudella.

 

[1]

Pari asiaa osoittelisin AP:n eli 'Ykkösen' elämästä - Sulla nyt on se toinen vanhempi , eli tukiverkkoa on tuplasti vaikka meikäläiseen verrattuna ...

Olipas sulla ystävällissävytteinen viesti..tähän voisin todeta että parisuhteeseen pätee samat asiat kuin muuhunkin elämääni, sen eteen on tehty töitä ihan hartiavoimin että suhde kestää ja elämä yhdessä on hyvää ja laadukasta. Ei se mitenkään helppoa ole, vaan kumpikaan ei TÄSSÄKÄÄN asiassa ole luovuttanut niin nyt saadaan nauttia tuloksista.

 

[Tallu -]

Mä opiskelen, teen päättötyötä, käyn täysipäiväisesti 3-vuorotyössä, hoidan lasta ja parisuhdetta sekä laumaa eläimiä, rakennan omakotitaloa, urheilen aktiivisesti ja harrastan. Ilman tukiverkkoa, lapsi on alle 10 pv kuussa päiväkodissa, mieskin tekee vuorotöitä.

Eli sulla on työ, opiskelu, perhe, koti, rakennus, harrastuksia... entisajan ihmisillä ei ollut välttämättä puoliakaan tästä määrästä vaan elämä pyöri hyvin usein sen kodin (+työn) ympärillä. Toki silloinkin monet turvautuivat alkoholin hetken tuomaan helpotukseen ja se toi mukanaan omat ongelmansa. Ja harvalla nykyajan ihmiselläkään on, mutta kuten todettu, niin nykyajan vaatimukset ovat laajempia kuin ennenvanhaan esim. työelämän oravanpyörä pyörii koko ajan kiivaampaan tahtiin. On töitä, joissa ei ole varsinaista työaikaa, vaan työt voivat jatkua kotonakin. Lisäksi meidän ihmisten resurssit ovat erilaisia; toinen uupuu helpommin kuin toinen. Joillakin ei ole työtä, ja se voi syödä heidän resurssejaan... kun ihminen ei tunne olevansa tarpeellinen kenellekään, niin se voi olla vaikea paikka. Meitä on niin moneksi

 

[1]

Eli sulla on työ, opiskelu, perhe, koti, rakennus, harrastuksia...

Mut tähänkin voi taas todeta että näiden asioiden eteen olen tietoisesti tehnyt töitä, juuri sitä ajatellen että elämänlaatu kohenee ja paranee.

Kaikki tuo on vaatinut isoja uhrauksia, pitkäjänteisesti ajateltuna ne kaikki ovat kannattaneet. Tietoisesti olen valintani tehnyt ja niiden eteen työskennellyt, eihän kukaan mulle kotiin asti esimerkiksi työ- tai opiskelupaikkaa ole tullut tarjoamaan vaan ihan itse olen ne hankkinut.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Mut tähänkin voi taas todeta että näiden asioiden eteen olen tietoisesti tehnyt töitä, juuri sitä ajatellen että elämänlaatu kohenee ja paranee.

Kaikki tuo on vaatinut isoja uhrauksia, pitkäjänteisesti ajateltuna ne kaikki ovat kannattaneet. Tietoisesti olen valintani tehnyt ja niiden eteen työskennellyt, eihän kukaan mulle kotiin asti esimerkiksi työ- tai opiskelupaikkaa ole tullut tarjoamaan vaan ihan itse olen ne hankkinut.

Ja miten tuo liittyy jaksamiseen esim. tilanteessa, jossa jokin katastrofi kohtaa?

 

[Tallu -]

Ja jos mennään historiassa vielä kauemmaksi, 1700-1800 -luvuille, silloin ei ollut sosiaaliturvaa. Ei silloinkaan kaikki selvinneet, vaan olivat toisten, "menestyneempien" ihmisten armoilla. He antoivat paikan nukkumiseen (vaikkapa uuninpankko) ja ruokaa, vaatteita ja puhtautta. Velvoite taas oli, että talon töihin osallistuttiin omalla panoksellaan. Niin se leipä vaan riitti kaikille, kun sen eteen yhdessä pakerrettiin. Tosin silloinkin oli se, että joku keskittyi ruoanlaittoon, jota laittoi sitten koko talonväelle + esim. torppareille. Joku huolehti viljankylvämisestä ja sadonkorjuusta, toinen eläimistä, joku kasvimaasta yms. Nykyajan ihmisen on huolehdittava itse koko paketista.

 

[Pari pointtia]

Olipas sulla ystävällissävytteinen viesti..tähän voisin todeta että parisuhteeseen pätee samat asiat kuin muuhunkin elämääni, sen eteen on tehty töitä ihan hartiavoimin että suhde kestää ja elämä yhdessä on hyvää ja laadukasta. Ei se mitenkään helppoa ole, vaan kumpikaan ei TÄSSÄKÄÄN asiassa ole luovuttanut niin nyt saadaan nauttia tuloksista.

Tuota tuota - ihmettelit miksi muut eivät jaksa yhtä hienosti ja kaikkea sitä mitä Sinä - melkoisen listan vielä latasit siitä, mitä mielestäsi meidän muidenkin tulisi jaksaa . Eikä valitella jaksamattomuutta.
Koetin Sinulle vastata miksi jaksamisen ja elämisen eväät ovat erilaiset - kuten myös elämänarvot.

Voisitko ajatella että ihan kaikki ei ole seurasta Sinun omasta 'hartiavoimin tehdystä laadukkaasta työstä' - vaan elämässä osansa on myös muilla tekijöillä ?
Ehkä jopa hyvällä onnella ?
Vastaavasti ei ehkä minunkaan kohdallani ole kyse pelkästä 'viitsimättömyydestä, lepsuudesta ja huonosta ihmisyydestä' sen paremmin sen toisen vanhemman puutteen kuin lähiverkoston puutteenkaan suhteen ?

Luulen että ainoana vanhempana - tai jopa kovin työkeskeisen tai paljon työnvuoksi reissuilevan - toisen vanhemman kanssakin eläessä - voimavarat ovat erilaiset.
Tähän tietysti voi todeta että ennenmuinoin naiset pyörittävät huushollin täysin yksin , miesten sotiessa tai metsästäessä.

Itsekenekin jaksamisessa on kyllä kyse myös karsimisesta ja olellisten asioiden säilyttämisestä , minullakin. Itsellekin kertyy helposti menoa, tekemistä yms liikaa ...

 

[hmmmm]

mä olen sellainen ihminen, että masennun ja väsähdän helposti. stressaan lähes kaikista elämäni asioista, jatkuva stressaaminen aiheuttaa unettomuuden, unettomuus aiheuttaa väsymystä ja väsymys aiheuttaa saamattomuutta, terveys reistailee, kun keho on koko ajan stressitilassa ja jännittyneenä, kun yhdestä stressinaiheesta selviää on jo toinen päällä, valvon paljon miettien asioita, yritän koko ajan pyrkiä parempaan, mutta sitten tulee taas takaisku ja kaikki täytyy aloittaa alusta.

ehkä on vaikea ymmärtää, jos itse pystyy olemaan huoleton.

 

[1]

Ja miten tuo liittyy jaksamiseen esim. tilanteessa, jossa jokin katastrofi kohtaa?

Oho, ylläri että katastrofi-kortin vedit Tietysti vakava sairastuminen, läheisen kuolema tms. on asia erikseen ja horjuttaa koko elämää (omallekin kohdalle on sattunut ja tiedän mistä puhun).

Mutta miten joku elämän katastrofi liittyy yleiseen saamattomuuteen ja helpolla periksi antamiseen? Ihan jokaisen kohdalla se ei kuitenkaan selitä tyytyämättömyyttä omaan elämään, niitä kun ei joka kuukausi kuitenkaan kohdalle satu.

 

["vieras"]

Nykyajan ihmiset on ihan liian pehmeitä, kaikki saadaan liian helpolla ja jos jonkin eteen täytyy ponnistella todetaan "en mä jaksa, liian vaikeata". Onneksi isovanhemmat jaksoi, asuttais vieläkin jossain korvessa ilman sähköä muuten..

No ei mun isovanhemmat ainakaan jaksaneet. Molemmat ukit kuoli sydänkohtaukseen, toinen jo hyvin nuorena. Iso-isovanhemmat tehneet itsemurhia. Varmaan on silloinkin valitettu ja purnattu vaikkei siitä kaksplussalle ole tallenteita jäänytkään. Puskettu on eteenpäin silloin kun on ollut pakko, tai sit ei oo jaksettu, silloin vaan ei ole ollut minkäänlaista turvaverkkoa näiden varalle, joilta on voimat loppuneet. Monessa suvussa tämän väkisin jaksamisen hintana (esim. sodan traumoja ei koskaan ole pystytty käsittelemään, kun kaikki voimat ovat menneet selviytymiseen äärirajoilla) ovat kolmanteen polveen periytyvät mielenterveysongelmat ja sukupolvia jatkunut henkinen kylmyys. Ihminen joka vaatii itseltään loputtomiin, vaatii sitä yleensä ankarasti muiltakin, kuten lapsiltaan, siinäkin tilanteessa kun se ei olisi enää välttämätöntä hengissä selviytymisen kannalta.

 

[Tallu -]

Mut tähänkin voi taas todeta että näiden asioiden eteen olen tietoisesti tehnyt töitä, juuri sitä ajatellen että elämänlaatu kohenee ja paranee.

Kaikki tuo on vaatinut isoja uhrauksia, pitkäjänteisesti ajateltuna ne kaikki ovat kannattaneet. Tietoisesti olen valintani tehnyt ja niiden eteen työskennellyt, eihän kukaan mulle kotiin asti esimerkiksi työ- tai opiskelupaikkaa ole tullut tarjoamaan vaan ihan itse olen ne hankkinut.

Sulla on resursseja. Kaikilla ei ole, sillä olemme yksilöllisiä niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin.