D
Danan
Vieras
Olen ollut hankalassa seurustelusuhteessa kaksi vuotta. Ensimmäisen puolen vuoden aikana en oikein tiennyt mitä haluan ja halusin siksi lopettaa suhteen siihen kuitenkaan pysymättä. Kun lopuksi ymmärsin olevani korviani myöten rakastunut, mies noin vuoden päästä halusi lopettaa suhteen vedoten siihen, että minä olin ollut niin hankala ja suhteemme riitaisa. Ero oli minulle todella kova paikka, kunnes kuukausi eromme jälkeen tapasimme ja aloitimme seurustelun uudelleen miehen vannoessa rakkauttaan. Nyt suhdetta kesti vain puolitoistakuukautta, kun mies taas halusi eron. Erosta kuukauden kuluttua hän taas soitti. Itki, vakuutti rakkauttaan ja haluaan olla yhdessä. Suhdetta kesti taas useampi kuukausi kunnes mies alkoi jälleen loitota. Hän ei ole suoraan sanonut haluavansa erota, mutta pitää etäisyyttä. Ei vastaa puheluihin kuin satunnaisesti, eikä yhdy rakkaudentunnustuksiin. Sanoo, ettei tästä tule mitään, on taas muuttanut mieltään.
Ja minä olen edelleen kovasti rakastunut.
En tiedä jaksanko taas odottaa, että hän muuttaa mielensä ja jatkuuko kaikki edelleen samanlaisena: ero-yhteen-ero-yhteen jne. Toisaalta en osaa olla erossa miehestä, mutta tämä on erittäin raskasta.
Voiko tällaisesta on-off- suhteesta tulla mitään? Onko kukaan onnistunut?