Jalkapallon MM 2026 🌍⚽️🏆

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Sitholesta tulikin omien mielestä Shithole 😂

MTV: ”Yleisö Mexico Cityssa pääsi huutamaan riemusta täysin palkein, kun kotijoukkue Meksiko iski 1–0-johtoon Etelä-Afrikkaa vastaan jalkapallon MM-kisojen avausottelussa.

Osuma syntyi kahdeksan ja puolen minuutin pelin jälkeen.

Etelä-Afrikan maalivahti Ronwen Williams antoi vaarallisen syötön eteensä, kasvot häntä kohti olleelle keskikenttäpelaaja Yaya Sitholelle. Se kostautui, kun Sithole antoi pallon mennä ensimmäisellä kosketuksellaan melko pitkälle sivulleen.

Selustasta ahnaasti juossut Meksikon Erik Lira riisti pelivälineen kääntyneeltä eteläafrikkalaispelaajalta ja Julian Quinones hoiteli perään viimeistelyn veskari Williamsin längistä.”
 
Sen verta miks itelle jäi toi mexiko oli vuoden 1994kisat en kyl muista niistä juuri mitään olin 7vuotias no melkein kasi siis just samana vuonna parikuukautta myöhemmin. Mut sen muistan itkin vuolaasti kun mexiko putosi pudotuspeleissä ja iskä lohdutteli et noh neljän vuoden päästä on taas uudet kisat. Jotain rakkautta koin tosi paljon mexikon jengiä kohtaan pikkulapsena et kyl mä niille aina toivon menestystä ku fudikset alkaa ja mm. hieno voitto tänään mexikolta. En nähnyt ku vähän aikaa peliä katkeili ja jumitti ja sitkun näin eteläafrikan tason ni eipä ollu mitään jännäämistä toivottavasti seuraava mexikon peli tulee yleltä ni nään sit kunnolla telkkarista
 
Viimeksi muokattu:
Sitholesta tulikin omien mielestä Shithole 😂

MTV: ”Yleisö Mexico Cityssa pääsi huutamaan riemusta täysin palkein, kun kotijoukkue Meksiko iski 1–0-johtoon Etelä-Afrikkaa vastaan jalkapallon MM-kisojen avausottelussa.

Osuma syntyi kahdeksan ja puolen minuutin pelin jälkeen.

Etelä-Afrikan maalivahti Ronwen Williams antoi vaarallisen syötön eteensä, kasvot häntä kohti olleelle keskikenttäpelaaja Yaya Sitholelle. Se kostautui, kun Sithole antoi pallon mennä ensimmäisellä kosketuksellaan melko pitkälle sivulleen.

Selustasta ahnaasti juossut Meksikon Erik Lira riisti pelivälineen kääntyneeltä eteläafrikkalaispelaajalta ja Julian Quinones hoiteli perään viimeistelyn veskari Williamsin längistä.”
Nojoo mäkin sorruin hassutteluun ja suomensin sen shitholen. Eiks se oo paskareikä? Nojoo
 
Sehän se, mutta onhan se aito oma sukunimensäkin aika erikoinen englanniksi.

Piti vähän kaivella, eli ”sithole” on zulua (E-Afrikan yksi monista virallisista kielistä ja yleisin äidinkieli) ja tarkoittaa ”löysimme”.

Mutta englanti on myös virallinen ja paljon käytössä, kyllä hra Sithole on saanut varmaan paljon kuittauksia elämänsä aikana.

Mutta eihän nimi miestä pahenna 😉
 
Ja sitten asiaan. Varhaisteininä kun tuli katseltua isän ja isoveljen kanssa MM-fudista TV:ssä niin joidenkin maiden huikeat taiturit ja koko joukkeenkin poikkeuksellinen taito vrt. muut maat vetosivat minuun.

Suosikeiksi muodostuivat Brasilia ja Hollanti, ja ne on jääneet pysyvästi sydämeen ja ikuisiksi suosikeiksi joita mikään ei syrjäytä vaikka huonosti menisi.

Mutta jos ne pelaavat keskenään niin kyllä eurooppalaisena kannustan omiamme.
 
  • Tykkää
Reactions: -roosaruusa-
Ja nyt kootut selitykset

IS: Suomalaiset tyrmistyivät MTV:n lähetyksestä – nyt puhuu kanavapomo
"Jalkapallon MM-kisojen avauspäivän tv-lähetys herätti tunteita. Jotkut katsojat eivät nähneet osaa ottelusta lainkaan.

MTV3:n suora lähetys torstaina järjestetyistä jalkapallon miesten MM-kisojen avajaisista ja avausottelusta Meksiko–Etelä-Afrikka herätti närää.

Somessa pöyristeltiin etenkin mainoskatkojen määrää ja ajoitusta.

Lue lisää: Suomalaiset pöyristyivät touhusta MTV:n suorassa lähetyksessä – ”Ihan järkyttävä”

Avajaisissa osa Shakiran ja Burna Boyn esityksestä jäi MTV3:n katsojilta näkemättä mainosten vuoksi. Tämä johtui siitä, että seremonian aikataulut muuttuivat, selittää MTV Urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero.

– Meille annetut aikataulut ja tiedot eivät aivan pitäneet paikkaansa. Ohjelma alkoi myöhemmin kuin piti ja kesti pidempään kuin oli ilmoitettu. Siirsimme lähetykseen uutisiin alkuperäisen aikataulun mukaan, Autero sanoo.

Seremonia oli tarkoitus välittää kokonaisuudessaan MTV3:n katsojille.

– Vaikka aikataulut muuttuivat, meidän täytyy jatkossa varautua paremmin mahdollisiin muutoksiin aikataulussa. Alkushow ei mennyt ihan suunnitelman mukaan, mikä oli tosi harmillista."

"Avajaisissa osa Shakiran ja Burna Boyn esityksestä jäi MTV3:n katsojilta näkemättä mainosten vuoksi. Tämä johtui siitä, että seremonian aikataulut muuttuivat, selittää MTV Urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero."

Nyt puhutaan muunneltua totuutta, jota on totuttu tosin kuulemaan viimeiset runsas kolme vuotta.
Ainakin Turussa (Telia kaapeli) KOKO Shakiran avajaisesitys jäi superpitkän mainoskatkon taakse, eikä Burna Boyn esityksestä nähty kuin viimeinen minuutti. Ja toisin kuin MTV Urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero väittää, vaimoni osasi sanoa ennen mainoskatkon alkuunsa piilottamaa Shakiran esitystä tarkalleen koska se alkaisi. Aivan selvään tahallinen näpäytys ilmaiskatsojille, joille lykättiin naamalle mainoksia, kun kerran ILMAISEKSI mainos-TV:tä katsoivat. Hyvin härskiä toimintaa ja itse laitoin nyt koko MTV:n boikottiin
Toivottavasti Yle jatkossa hoitaa tällaisten suurten urheilutapahtumien live-televisioinnit, MTV:llä on rahankiilto silmissä ja mainos-TV:tä katsovia rangaistaan, vaikka MTV tienaa niillä mainoksillakin, tulivatpa ne livelähetysten tähtihetkien päällä tai fiksusti laitettuna turhien studiolöpinöiden kohdalle.
Hävetkää !
 
Hollannin Van Der Sar. Brasiljan se oikea Ronaldo. Ja Dunga! Mun suosikkipelaaja ja valmentaja kautta aikojen.

Meidän työpaikalla on aina jalkapallon mm- ja em- veikkaukset.

Tällä kertaa mulla ne ovat Espanja, Argentiina, Hollanti ja Norja. Tuossa järjestyksessä.
 
  • Tykkää
Reactions: Clovis
Ja nyt kootut selitykset

IS: Suomalaiset tyrmistyivät MTV:n lähetyksestä – nyt puhuu kanavapomo
"Jalkapallon MM-kisojen avauspäivän tv-lähetys herätti tunteita. Jotkut katsojat eivät nähneet osaa ottelusta lainkaan.

MTV3:n suora lähetys torstaina järjestetyistä jalkapallon miesten MM-kisojen avajaisista ja avausottelusta Meksiko–Etelä-Afrikka herätti närää.

Somessa pöyristeltiin etenkin mainoskatkojen määrää ja ajoitusta.

Lue lisää: Suomalaiset pöyristyivät touhusta MTV:n suorassa lähetyksessä – ”Ihan järkyttävä”

Avajaisissa osa Shakiran ja Burna Boyn esityksestä jäi MTV3:n katsojilta näkemättä mainosten vuoksi. Tämä johtui siitä, että seremonian aikataulut muuttuivat, selittää MTV Urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero.

– Meille annetut aikataulut ja tiedot eivät aivan pitäneet paikkaansa. Ohjelma alkoi myöhemmin kuin piti ja kesti pidempään kuin oli ilmoitettu. Siirsimme lähetykseen uutisiin alkuperäisen aikataulun mukaan, Autero sanoo.

Seremonia oli tarkoitus välittää kokonaisuudessaan MTV3:n katsojille.

– Vaikka aikataulut muuttuivat, meidän täytyy jatkossa varautua paremmin mahdollisiin muutoksiin aikataulussa. Alkushow ei mennyt ihan suunnitelman mukaan, mikä oli tosi harmillista."

"Avajaisissa osa Shakiran ja Burna Boyn esityksestä jäi MTV3:n katsojilta näkemättä mainosten vuoksi. Tämä johtui siitä, että seremonian aikataulut muuttuivat, selittää MTV Urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero."

Nyt puhutaan muunneltua totuutta, jota on totuttu tosin kuulemaan viimeiset runsas kolme vuotta.
Ainakin Turussa (Telia kaapeli) KOKO Shakiran avajaisesitys jäi superpitkän mainoskatkon taakse, eikä Burna Boyn esityksestä nähty kuin viimeinen minuutti. Ja toisin kuin MTV Urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero väittää, vaimoni osasi sanoa ennen mainoskatkon alkuunsa piilottamaa Shakiran esitystä tarkalleen koska se alkaisi. Aivan selvään tahallinen näpäytys ilmaiskatsojille, joille lykättiin naamalle mainoksia, kun kerran ILMAISEKSI mainos-TV:tä katsoivat. Hyvin härskiä toimintaa ja itse laitoin nyt koko MTV:n boikottiin
Toivottavasti Yle jatkossa hoitaa tällaisten suurten urheilutapahtumien live-televisioinnit, MTV:llä on rahankiilto silmissä ja mainos-TV:tä katsovia rangaistaan, vaikka MTV tienaa niillä mainoksillakin, tulivatpa ne livelähetysten tähtihetkien päällä tai fiksusti laitettuna turhien studiolöpinöiden kohdalle.
Hävetkää !
Rahastuskulttuuri on perseestä.
 
Sehän se, mutta onhan se aito oma sukunimensäkin aika erikoinen englanniksi.

Piti vähän kaivella, eli ”sithole” on zulua (E-Afrikan yksi monista virallisista kielistä ja yleisin äidinkieli) ja tarkoittaa ”löysimme”.

Mutta englanti on myös virallinen ja paljon käytössä, kyllä hra Sithole on saanut varmaan paljon kuittauksia elämänsä aikana.

Mutta eihän nimi miestä pahenna 😉
Ei pahenna ei. Mut tänään jos jaksais kattoo brasilia-marokko pelin. Kyl mä myös pidän brasiliasta. Mun kaikkien aikojen suosikki pelaaja on se brasilian ronaldo tykkäsin siitä
 
Täs mun mielestä kaikkien aikojen paras vapari maali. Kun roberto carlos tykittää uskomattoman kierteen ohi ranskan barthesin.
 
Upee banaanikierre ja jotain niin kaunista kuin Konsta Heleniuksen MM-maalissa 😍
 
Joo katoin mäkin suomen voiton mut kyl sitä pilas ku piti kännykästä tihrustaa eikä telkkarista meni aika ohi kisat. Miten voi olla mahdollista et mtvn ja elisan torvet ei olisi alkanut nyt säätää siis just ennen lätkän mm kisoi ja fudista joka on vaan joka neljäs vuosi ni nää vitun kaks torvi firmaa pisti vittuilua vaan. Nää riidat olis pitänyt näiden jälkeen vasta käydä mtv3 on kyl sellanen firma et menee useasti sieltä mistä aita on matalin. Elisaa en muista ikinä käyttäneeni. Mut ei tää perseenäyttö siltä et tekis mieli ostaa ku näyttää takapuoltaan mahdolliselle asiakkaalle noh täs taloyhtiös näköjään elisa mut ei oo mun valinta. Mut hieno voitto leijonilta.

Ainiin kohta alkaa saksa-curacao peli. Siis kelatkaa kuka tietää onko curacaon eka mm debyytti? Ja tietäiskö joku onko curacao pienin osallistuja määrä populaltaan ikinä kisoihin? Siellä vaan 142k asukasta. Noh nyt tulee hyvään aikaan peli. Ensit jaksanut eilen kattoa brasilia-marocco peliä. Nukahdin jo ysiltä. Unet kuitenkin tärkeet. Väärä timezone.
 
Ja pukukoppi maali saksalta. Nyt curacaolla ei oo mitään hvittävää maalivahtiakin voi käyttää hyökkäyksessä attack attack and kill nazi germany😉 u beat mighty germans think about that glory when second period starts
 
Mut joo nythän curacaon pelaajat voi yrittää toista maalia kaikilla pelaajilla jääkö joku toinenkin curacaon historiaan maalin tekijänä ekassa pelissä ikinä. Nyt on ihan sama kaikki voi hyökkää
 
Yhteistyössä