Jännitän puistossa :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ujo äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

Ujo äiti

Vieras
Minulla on 1-vuotias poika, joka rakastaa olla ulkona. Hiljattain aloin viedä poikaa puistoon, jossa lapsi viihtyykin hienosti hiekkalelujen kanssa ja muita lapsia seuraillessa. Ongelma olen minä. Olen kauhean ujo ja hieman boheemi ja minusta tuntuu, että muut äidit vieruksuvat minua.

Minulle on myös epäselvää ns. "puistojen säännöt". (Onko sellaisia...?) Poikani on innoissaan kaikista leluista, joita laatikolla on ja ottaa siis muidenkin leluja. Pitääkö minun kieltää poikaa? Itse en välitä vaikka meidän leluilla muut leikkisivätkin, mutta ovatko muut tarkkoja omistaan? Tietenkin, jos joku lapsi itkee oman lelunsa perään, annan sen heti hänelle vaikka oma lapsi suutahtaisi ja yritän keksiä nopeasti jotain omalle lapselle tilalle.

Mutta, miten oppisi itse nauttimaan puistoilusta kun on toivottoman ujo ja pelokas ihminen? Auttaisi, että olisi edes yksi yhtä ujo kuin minä, mutta kaikki muut tuntuvat niin reippailta ja tomerilta. Puistoja olisi kuitenkin kestettävä muutama vuosi tästä eteenpäin.

Lisäksi poikani on tosi temperamenttinen ja saa heti kiukkukohtauksen kun lähdemme kotiin. Punaisena lähden aina puistosta kotiin ja pelkään, että kaikki pitävät minua hirveän huonona äitinä. :(

Ehkä mietin liikaa mitä toiset ajattelevat, mutta minkäs teet...Tuntuu aina siltä, että toiset ovat niin parempia äitejä kaikella tavalla.
 
Sinne vaan sekaan, meitähän on joka junaan niin aikuisia kuin lapsia! Kun menette puistoon, sano hei kaikille muille vanhemmille joita lähellä on ja mene istumaan laatikon reunalle jonkun lähelle. Veikkaan että se toinen äiti voi hyvinkin aukaista suunsa, ja lapsistahan on helppo sitten jutella jos ei muuta heti keksi. Kerro mikä on lapsesi ja oma nimesi, ikää jne. Itsellänikin oli kynnys lähteä ekan kerran puistoon mutta olen todennut että sen helpompaa paukkaa tutustua muihin ihmisiin ei ole. Ja kaikki ovat varmasti vaan kiitollisia seurasta, eivät todellakaan arvostele tms.!

Kiukkuun saattaa auttaa jos alat hyvissä ajoin kertoa lapsellesi että "leikitään vielä vähän aikaa sitten kohta lähdetään syömään jne. jne." Meidän ärhäkkään poikaan ainakin tehoaa tällainen "valmistelu", ainakin jossain määrin.

Sinne siis vaan sekaan - ja jos lelut ovat levällään laatikossa kyllä niillä varmaan saa leikkiä, osahan voi olla puistonkin leluja. Kysyvä ei tietenkään tieltä eksy tässäkään asiassa.

Tsemppiä ja kivoja puistohetkiä!
 
Nii just, rohkeasti mukaan vaan!! Itse olen myös ujohko, mutta kun käyt puistossa säännöllisesti, niin kyllä se jännitys siitä helpottuu. Itse olen huomannut joskus, että ujous voidaan tulkita ylimielisyydeksi, joten älä yritä peittää ujouttasi, vaan hymyilet ja katsot silmiin kun tervehdit, ei se mitään vaikka ei juttua sitten tule niin ei tule. :)

"Lasten kautta" on myös helppo ottaa kontaktia... itse käytän seuraava repliikkiä, kun lapseni ottaa toisten leluja: "saakohan niitä lainata.. " tms. kyllä joku aina vastaa, että saa. Siihen voi vielä tokaista, että ainahan ne toisten lelut kiinnostaa, kun ovat erilaisia kuin omat. Siitä saa myös hyvin jutunjuurta, että sanoo jotain kivaa toisen lapsesta... "onpas hänellä kiva lakki, onpas hän veikeällä tuulella" jne. yleensä lapsen äiti vastaa jotain ja siitä sitten pääseekin jutuissa eteenpäin.

Se on ihan tavallista, että lapsi huutaa kun lähdetään kivasta paikasta pois, mutta tosiaan sitä kun vähän ennakoi jo kertomalla lapselle että kohta lähdetään, Voi päästä helpommalla. Ja sekin auttaa, että on riittävän kauan siellä puistossa, niin lapsi voi itsekin jo olla valmis lähtemään kotiin. Mutta jos hän huutaa silti, niin otat vaan syliin ja sanot vaikka, että harmittaako kun leikit kivojen kavereiden kanssa kesken, tullaan huomenna taas uudestaan, nyt mennään kotiin. Ei ne muut äidit katso, että onpa kauhea äiti... päinvastoin ne voi ajatella, että voi kauheeta kohta meidänkin pitää lähteä ja meillä nousee vielä pahempi mekkala... miten tuokin äiti pysyy noin tyynenä tuossa tilanteessa. :)

Tsemppiä ja mukavia puistohetkiä....
 
Olen yrittänyt ottaa kontaktia muihin äiteihin, mutta jotenkin en vaan päse sisälle niihin piireihin...Olenkin kävellyt poikani kanssa läheisessä metsässä ja mennyt ahkerasti rattailla, joista käsin poika näkee maisemia myös. Toki raahaudun puistoihin silloin tällöin, mutta en voi sanoa kyllä yhtään nauttivani hiekkalaatikon reunalla istumisesta.

 
Ei lapsesi siitä kärsi, jos ette puistossa käy, ulkoilkaa vaan sillä tavalla, mistä itsekin nautit. Tai mene puistoon vaikka iltapäivisin, jos siellä olisi silloin toisenlaisia äitejä. Tai olisiko lähistöllä jotain muuta puistoa? Jos siellä teidän puistossa käy aina ne samat äidit ja heille on syntyny jo oma "yhteisö" ja varsinkin jos itsestäsi tuntuu, ettei oikein kemiat natsaa, niin ymmärrän oikein hyvin ettei kivalta tunnu. Mutta kuten sanottu, enemmän lapsesi siitä kärsii jos äidistä ei tunnu hyvältä ja luontevalta.
 
Voi tosiaan olla, että juuri niistä äideistä, jotka samaan aikaan käyvät puistossa, on tullut jo tiivis yhteisö johon en mahdu mukaan. Lapseni tuntuu tykkäävän ulkoilusta missä vaan, joten ehkä hänkään ei nimenomaan niitä puistoja kaipaa. Nytkin tutkittiin lintuja, muurahaisia ja ruohonkorsia.

Voisi tosiaan kokeilla vaikka iltapäivällä käydä uudelleen tai etsiä jonkin uuden puiston.

Tulee vaan joskus kurja olo kun on niin ujo ja hieman epäsosiaalinen...

Kiitos Hattivattila ihanasta vastauksesta. :)
 
Täälläkin äiti joka ei pahemmin pidä leikkipuistossa notkumisesta:) Meidän lähipuistossa osa äideistä jo tuntee toisensa ja jotenkin on vaikea päästä sekaan. Lapseni nyt hieman päälle 1v ja kävelee, joten ulkoilu sitä osin nyt helpompaa kuin aiemmin. Mutta ei tyttö vielä osaa leikkipuistossa "leikkiä", vaan ihan kaikki ulkoilu käy. Käydään yleensä leikkipuistossa viikonloppuisin kun mieskin pääsee mukaan ja viikolla ulkoillaan tytön kanssa kahdestaan muualla. Kävellään ympyrää ja tutkitaan kaikki kivet ja kannot maassa;) Jotenkin ei vaan houkuta nuo leikkipuistot ja se ihmisvilinä siellä...
 
joo tuo on niin totta, että puistoihin syntyy niitä toisiaan tuntevia sisäpiirejä, jotka ihan vaan omista jutuista innostuneena unohtavat vaikka tervehtiä uutta tulokasta. itse pääsiin aikoinani "piireihin" sisään, kun sosiaalinen esikoiseni alkoi leikkiä ikäistensä poikien kanssa ja teki lähtemättömän vaikutuksen muihin muksuisin. lapset sitten tahoillaan kotonakin puhuivat uudesta kivasta kaverista ja tätä kautta minutkin sitten huomattiin joukkoon ja juttuihin mukaan. esikko oli siis tuolloin jo 2-vuotias ja osasi puhua. itse en ole ujo, mutta menin puhumattomaksi, kun tympi se yhteisö, joka melkein selkänsä käänsi alkujaan. olenkin nyt itse yrittänyt aina huomoida leikkipuiston uudet naamat tervehtimällä ja jutustelemalla edes vähän, kun muistan oman tylyn alkuni. hattivattila kirjoittaa asiaa :).
 
mikähän meitä naisia oikein riivaa, kun tuntuu, että fiksuimmistakin naisista tulee äiteinä jotenkin mustavalkoisia ja "kaikentietäviä". Ihan näillä palstoillakin tämän huomaa...

Harmi ettei osata tukea toisiamme paremmin...:( sillä kuitenkin kotiäiti-vaiheessa on tosi iso onni, jos on mukavia äitikavereita ympärillä, jotka osaavat tukea eivätkä toitota sitä omaa näkemystään ainoana oikeana.

Ap:lle toivotan kaikkea hyvää. Olisiko sinulla jotain ystävää, jonka kanssa voisit mennä puistoon aluksi - olisi edes jotain seuraa? Ainakin 2+-palstalta olen itse löytänyt mukavia tuttavuuksia, joista on tullut ihan ystäviä. Kyllähän sitä ajan myötä tutustuu toisiinkin puistoissa jne, mutta ymmärrän ja tiedän hyvin tilanteen, että tuntuu, että muut ovat jo muodostaneet ringin, johon ei niin vain pääse....;)
 
Itselläni hieman päin vastainen ongelma. Olen nimittäin kovin utelias ja kova puhumaan. Ammatiltani olen opettaja.(Kaikki edelliset ovat tavallaan sukuvikoja) Koska en saa tällä hetkellä toteuttaa itseäni juuri muualla kuin puistossa, mietin usein päivän päätteeksi olenko ollut äänessä liiankin kanssa. Olen toisaaltaan poiminut mukaan keskusteluihin myös monet puiston ensikertalaiset ja ujommat tyypit. Jos puistossa on työntekijöitä, kuuluisi homma mielestäni heille. Näin ei kuitenkaan valitettavasti näytä olevan. Uskoisin kuitenkin, että käymällä puistossa rittävän monta kertaa, löydät väkisin samanhenkisiä äitejä. Tai vaikka ei ihan samanhenkisiä, niin jonkun yhtä uteliaan kuin minä. Haluan nimittäin mielelläni keskustella mahdollisimman erilaisten ihmisten kanssa.
 

Yhteistyössä