Jännittääkö?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ella-Miina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Ella-Miina

Vieras
Jännittääkö teitä muista raskautta suunnittelevia ensikertalaisia?

Mua jännittää/pelottaa tosi paljon tuleva elämänmuutos. Välillä tuntuu, että vauva nyt heti ja välillä on "pelko perseessä", että apua jos onkin oikeasti raskaana! Jännittää, miten raskausaika sujuu ja miten sitten kun lapsi syntyy. Pelkään myös, että tulen katumapäälle...

Haluaisin kuulla millaisia ajatuksia teillä muilla on. Itsellä on todella ristiriitaisia tuntemuksia, välillä olen vauva-ajatuksesta onnen kukkuloilla, välillä taas pelkään etten olekaan valmis.
 
Tottakai jokainen varmasti jännittää ennen ensimmäistä raskautta se on ihan normaalia;)kaikki tuleva on niin uutta ja ihmeellistä ja vastuuntuntoa tarvitaan ja paljon.elämänmuutos on suuri,pikkusta on ajateltava aina ensin:)sitten sitä tulee vasta itseä ajateltua lapsen jälkeen.
ainakin minulla raskausaika kasvatti paljon sitähän kasvoi siinä kun kummiskin tunsi liikkeet ja tiesi että tämä on nyt todellista ja sillai...uskon että miehille asia on aika erilailla,kun eiväthän he tunne vauvan liikkeitä eikä heidän kropassa tapahdu niitä muutoksia mitä äidillä tapahtuu.
Kyllä sitä jotenkin tietää itse milloin on se oikea aika:)vaikea selittää sitä.
Tuttavallani raskaus alkoi yllättäen ei ollut suunniteltu olivat seurustelleet jo 3v kummiskin käyttämättä ehkäisyä ja sitten yllättäen hän olikin raskaana,vaikka jo ehti luulla ettei raskaaksi pysty edes tulla...sattumalta samaan aikaan kun minäkin odotin hän odotti myös:)ystäväni oli aluksi aika allapäin,koska mies oli tulevaa kohtaan niin *välinpitämätön* mitä pidemmälle raskaus eteni sitä valmiimmaksi he tulivat ja kasvoivat vanhemmiksi:)lapsen syntymän jälkeen olen vain kuullut heiltä että eivät vaihtaisi lasta mistään hinnasta pois,he ovat lapsestaan todella onnellisia ju hyviä vanhempia molemmat.
Ei muuta kun punnitsemaan itse olisiko nyt se aika jos siltä tuntuu niin ei muuta kun yrittämään vaan ja sillai.
Itse olen 6½kk ikäisen pikku prinsessan äiti ja en onnellisempi olla vois:)
 
Niin, mulla on ikää jo 28. Olen ajatellut, ettei sitä voi millään tietää kauanko yrittämiseenkin tuhraantuu aikaa, joten parempi kait alkaa yrittää nyt kun hieman tuntuu siltä. Oma elämäntilanteeni ei voisi olla täydellisempi lapsensaannille.

Hieman surettaa, ettei ystävilläni ole lapsia, mutta näköjään jonkun täytyy olla se ensimmäinen..
 
Kovin kuulostivat tuntemuksesi tutuilta. Ihan samoja olen miettinyt ja miettinyt. Nyt olen kuitenkin saanut pakotettua itseni siihen yrittämisvaiheeseen ja vähitellen nuo pelot ovat vähentyneet. Ajatus raskaaksi tulemisesta ja lapsen saamisesta tuntuu koko ajan luonnollisemmalta ja vähemmän pelottavalta. Eli rohkeasti vaan, kyllä se siitä! :-) Niin, ja olen ihan samaa ikäluokkaa kanssasi, 28 v tulee mittariin muutaman viikon kuluttua...
 
Heis,
ihan oli kuin oma kirjoitukseni reilun parin vuoden takaa.. Olin silloin vajaa 28 ja aloiteltiin yrittämistä. Jännitti ihan hitosti ja pelottikin kamalasti, mutta rohkeasti käytiin tulta päin.. No, valitettavasti sitä samaa tulta päin käydään edelleen... Tunteet ovat menneet laidasta laitaan ja pikkuhiljaa sitä alkaa sitten pelottaa näinköhän niitä lapsia tulee lainkaan.. Pikkuhiljaa sitä alkaa siihenkin valmistautua, lapsettomuuteen. Toivon että teillä menee vähän paremmin. Tsemppiä! Ja rohkeutta, kaikki menee sitten omalla painollaan. Ei kannata liikaa miettiä etukäteen! +++Onnea!
 
Ihana kuulla, etteivät kaikki olekaan 100% varmoja siitä mihin ovat ryhtymässä (kuten minä). Helpottaa, että muillekin tähän elämäntilanteeseen liittyy tuntemuksia jännittämisestä, peloista, epävarmuudesta jne.

Emme ole vielä aktiivisesti yritetty saada lasta, vasta muutaman kerran siis harrastettu seksiä ilman ehkäisyä. Periaatteessa voin siis olla jo raskaana, vaikka kyllä hieman epäilen. Silti ajatuskin siitä, että olisi raskaana, valaa minuun eräänlaisen levollisuuden tunteen siitä että "tilanne on nyt tämä" ja yhtäkkiä sitä jännittääkin hyvällä tavalla odotusta, ultraa jne.

No, me ei vielä oteta mitään stressiä raskautumisesta, mutta tosiaan on hyvä aloitella jo nyt, kun ei tiedä kauanko lasta joutuu yrittämään. Toivottavasti teillä Tiina tärppää pian:)

 
Kannattaa ehkä pysähtyä miettimään vakavasti sitäkin, haluaako todella lapsia vai ei. Vai onko niitä tekemässä siksi kun se "kuuluu asiaan".
Kaikki ei nimittäin halua :)
 
Juu, totta kai kannattaa miettiä haluaako lapsia vai ei. ”Tavan vuoksi” niitä ei todellakaan kannata tehdä. Mutta alkuperäisen kirjoittajan kuvaamat pelot ja ahdistukset ei todellakaan tarkoita sitä, että ei lapsia haluaisi!! Ovat kaksi aivan eri asiaa. Toiset meistä on vaan taipuvaisia ajattelemaan ja murehtimaan enemmän kuin toiset…

Kovasti tsemppiä ja onnea matkaan, Ella-Miina!
 
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
Kannattaa ehkä pysähtyä miettimään vakavasti sitäkin, haluaako todella lapsia vai ei. Vai onko niitä tekemässä siksi kun se "kuuluu asiaan".
Kaikki ei nimittäin halua :)

Vela ihmisille on hei oma palsta. Eiköhän tänne kirjoittelevat yleensä lapsia halua, siksi tän palsatan nimi on VAUVAHAAVEET.
 
Joo, kyllä todellakin haluan lapsia, siitä ei ole kysymys. Lähinnä vain jännittää uusi ja outo elämäntilanne:)

Ei millään pahalla, mutta "vela" -ihmiset ovat kyllä kovia agitoimaan oman elämäntapansa puolesta:) Se on kuin uskonto, jota yritetään pakkosyöttää vähän kaikille tyyliin "miettikään nyt vielä, että kannattako...elämä ilman lapsia kun on NIIN paljon antoisampaa" . No mikä sitten on antoisaa kenellekin. No joo, ehkäpä he ajattelevat samoin ns. lapsellisista:)
 
Jaa. Sanoin tuon siksi, kun eräs ystävä oli jo jättänyt ehkäisyn pois, ja alkoi ahdistua jatkuvasti enemmän ja enemmän. Myönsi, että menkat oli helpotus joka kerta. Toinen tuttu sitten kysyi, että ootko nyt varma että haluat lapsen? Sitä sitten miettivät miehensä kanssa ja totesivat että eivät halua. Kuulemma jotenkin tuntui että sitä vaan "kuului" alkaa yrittämään, kun oli oltu toista vuotta naimisissa ja sukulaiset patisti. Ehkä ne joskus vielä haluaakin lapsia, mutta tällä hetkellä ovat iloisia ettei ehtinyt tärpätä.
 
Mä varmaa kuulun noihin "liikaa mietiskelijöihin". Haluan, mutta en halua. Ja se en halua johtuu siitä, että mistä voin tietää olenko valmis, miten selviän, osaanko olla hyvä lapselle (ei sillä ettenkö haluaisi, sillä haluan! Kyse on siis siitä kykeneekö, ei halusta..)
Mutta kasvamisesta äitiyteen on kai kyse, kuka voisi olla seppä syntyessään?! Jos vaan on halua toimia lapsen parhaaksi jne, niin onko silloin itsekästä haluta lasta? Se vaan, jos ei ole tarpeeksi... Mitä mieltä olette? Apua... :-/
 
minä rupesin miehelleni sanomaan että vauva olis ihana ja haluaisin lapsen nyt. hän sanoi että haluaa suorittaa opiskelut loppuun joten selvä. mieli oli usein apea ja ajattelin että voi olin niiin kovasti halunnut nyt sen vauvan enkä vasta parin vuoden päästä. sit yhtenä päivänä mies sanoikin että hänkin haluaa alkaa yrittään sittenkin nyt niin voi apua mikä kauhu iski kun mies sanoi että jätä vaan se ehkäisy pois!
en ollutkaan enään yhtään niin varma,tai varma olin mutta niin, eli ne on just niitä tuntemuksia mitä ehkä teillä on nyt.

mutta se on mielestäni normaalia että pelottaa kunhan sen todella tietää että lapsen haluaa. se pelko menee aikanaa pois raskausen myötä ensin jännität sitä testiä ja sitten ensimmäistä neuvolaa ja sydän ääniä sitten ultraa ja lopulta synnytystä! ei sitä sitten enään ajattele sitä että onko valmis tähän kun on raskaana. tai ainakin erilailla sitä ajattelee...
ja voin kertoa että toisesta mua jännitti melki yhtä paljon että miten pärjää kahden kanssa ja nyt kun yritetään kolmatta mietityttää että onko se muutos yhtä suuri kuin oli sen ensimmäisen ja toisen välillä... joten kai se "pieni" jännitys on vaan tervettä!! =)
tsemppiä hurjasti yritykseen!
 
piti vielä laittaa että eipä ole ikinä ketään vastaantullut joka olisi katunut lasta! raskasta voi ajoittain olla ja varmasti onkin mutta se kuuluu asiaan ja jokainen sen varmaan tietää joka lasta ryhtyy yrittään! en ole minä ainakaan katunut koskaan ja vaikka välillä on todella raskastakin ollut, on tää niin ihanaa ja nytkin toisaalta harmittaa kun tietää että tää on sit se viimeinen! onnea...
 

Yhteistyössä